10 x Kuinka Vältyt Konflikteilta Kaksikulttuurisessa Perheessä
Huomattiin tässä, että meijän perhe - mukaan lukien sisarukset ja vanhemmat - on nyt pitkään elänny mukavan rauhallisesti. Jotenki kaikki konfliktit on alkanu jäämään taakse ja elämä on ollu mukavan seesteistä. Täytyy nyt koputtaa puuta, ja toivoo että tää rauha myös jatkuis.
Moni asia on muuttunu, mutta jos voisin palata ajassa taaksepäin, tekisin paljon asioita nyt eri tavalla. Sen myötä halusin tulla kertomaan omat vinkkini konfliktien vähentämiseksi kaksikulttuurisissa perheissä. Ehkä oot vasta astumassa kaksikulttuuriseen liittoon tai ehkä parhaillaan elät kulttuurierojen kahakoissa. Toivottavasti pystyisin näillä vinkeillä auttamaan sua välttymään niiltä.
1. Käykää läpi arvoasiat
Ennen kuin vakiinnutte tai varsinkin ennen kuin matkustat puolison maahan ja menet elämään hänen perheen kanssa, käykää läpi molempien kultturelliset arvot ja erovaisuudet. Olkaa raa'an rehellisiä kaikessa. Jos joku tuntuu vaikealta, selvittäkää se ensin, älkää odottako siihen kun se on ajankohtainen. Silloin on monesti liian myöhästä ja konfliktin ainekset kasassa. Tehkää yhteiset säännöt, joihin molemmat voi sitoutua.
2. Älä esitä muuta kuin olet
On hyvä, ja oikeestaan vähän pakkokin, kunnioittaa toisen perheen eroavaisuuksia. Maassa maan tavalla niin kuin sanotaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sun täytyis muuttua joksikin toiseksi. Olet sinä sinun omine kulttuuriperintöineen. Jos joku tuntuu väärältä tai pahalta, sun ei tarvitse pakottaa itseäsi siihen vain miellyttääksesi muita tai välttääksesi konflikteja. Jos heti alkuun lipsut tästä, pian oletetaan, että olet valmis kaikkeen mikä on heille normaalia, vaikka se sotis täysin sun tottumuksia vastaan. Tämä on paitsi raskasta myös katkeroittavaa. On tärkeää että puoliso tietää missä sun rajat menee, että hän voi puhua niistä omalle perheelleen. Kun hän seisoo niiden asioiden kanssa sun rinnalla, vain silloin on muunki perheen helpompi se ymmärtää ja hyväksyä.
3. Opettele kieltä
Tämä saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta ennen puolison perheeseen tutustumista opettele sanomaan edes ne tärkeimmät asiat arjen sujuvuuden kannalta ja oman inhimillisyyden puolesta. Tämmöisiä on toivotukset kuten hyvää yötä ja huomenta, avun tarjoaminen ja tietyistä tunteista kertominen. Olen väsynyt, minulla on koti-ikävä, minuun sattuu. Jos puoliso ei ole paikalla, etkä pysty kertomaan, mikä mieltä painaa, perhe automaattisesti olettaa, että et voi hyvin heidän takiaan, tai että olet vain tympeä ihminen. Tiettyjen tunteiden ilmaisut tuo sun inhimillisyyden esiin ja itseasiasiassa silloin saat ulkomaalaisena helpommin myös myötätuntoa ja ymmärrystä, kun edes jotenkin yrität sen heidän kielellä kertoa.
4. Opi heittäytymään
Mitään uutta ei voi oppia, ei edes itsestään, ellei pysty poistumaan mukavuusalueelta. Vaikka tietyissä asioissa on hyvä tietää missä omat rajat menee, monikulttuurisessa parisuhteessa oleminen on monesti myös heittäytymistä. Varsinkin kun on kyse ei-niin-vakavista asioista. Yritä puhua vaikket sanoisikaan kieliopillisesti oikein, kokeile rohkeasti uusia ruokia, anna kampaajan tehdä sulle perinteinen paikallinen kampaus, lähde mukaan tanssiin vaikka omistaisit kaksi vasenta jalkaa, äläkä muutenkaan ota itseäsi liian vakavasti. Kun pikkusen päästää irti niistä omista "rutiineista" voi löytääkin itsestään uusia ulottuvuuksia ja silloin myös puolison perhe alkaa arvostamaan sua ihan uudella tavalla. Itse pelkäsin ennen B:tä matkustelua, mutta kun vain heittäydyin seikkailuun, musta kehkeytyi ihan fanaattinen maailman matkaaja. B puolestaan voitti omien vanhempieni sydämen puolelleen lähtemällä pleikkapelin lasketteluun täysillä mukaan ja huudahtelemalla laskujen aikana "Karjala takaisin!"
5. Ole hienotunteinen
Varsinkin jos sinulla ei ole yhteistä kieltä puolison perheen kanssa, ole eleissä ja sanomisissa hienotunteinen. He lukevat sinua monesti eleiden perusteella ja tekevät sen mukaan johtopäätöksensä. Tästä oli hyvä esimerkki kun oltiin matkalla Kosovosta Sarandaan. B ajoi reitillä väärin kun oli jo ilta ja tulossa pimeää. Hän oli menossa pitkälle, mutkittelevalle vuoristotielle, jossa ei ollut edes katuvaloja. Pelästyin, suutuin B:lle ja tiuskaisin, että nyt käännyt kyllä takaisin, koska en halua lasten kanssa ottaa riskejä. B:n mielestä tiessä ei ollut mitään vikaan ja meille syttyi asiasta väittely.
B:n vanhemmat istui takapenkillä ja ainut, minkä huomasivat oli että minä tiuskaisin B:lle jotain, josta hän suuttui ja meille tuli riita. Kumpihan joutui huonoon valoon? Kuulin kun Nana sanoi B:lle että nuse voisi yrittää raskaan matkan keskellä pitää turhat tiuskimiset kurissa. Me kaikki ollaan yhtä väsyneitä. B ajatteli, että myös vanhemmat piti mua nyt hankalana ja vain jatkoi hermostuksissaan matkaa. Minua alkoi pelottamaan enemmän, ja tsemppauksesta huolimatta repesin itkemään ja sanoin Nanalle, että minua pelottaa. Vasta sitten hän tajusi, mistä oli kyse ja pakotti B:n kääntymään. Kun heti alkuun olisin ollut hienotunteinen ja sanonut albaniaksi minua pelottaa ja sitten selittänyt loput B:lle englanniksi, oltais vältytty siltä konfliktilta.
Tähän liittyen koita myös välttää suuria eleitä ja sanontoja kuten "en todellakaan!" sano mielummin "en mielellään" tai "ei kiitos". Samoin isoeleiset "hyi helv*" ja "mikä idiootti!" kannattaa ilmaista jotenkin hienotunteisemmin. Kun yhteistä kieltä ei ole, eleet ja äänen paino on monesti ainoat asiat josta sua luetaan. Jos silloin et ole varovainen, voi helposti joutua väärin ymmärretyksi ja yleensä juuri sillä huonolla tavalla.
6. Ole varovainen huumorin kanssa
Me pystytään Suomessa heittää toisillemme paljonkin vitsiä, mutta on monia asioita mistä me ei koskaan vitsailtaisi. Meille ne on päivänselviä asioita, mutta ei välttämättä toisen maalaiselle. Heillä on omat "sääntönsä" jotka on puolestaan heille päivänselviä. Huumori on yksi herkimpiä aiheita, joista saattaa tulla väärinkäsityksiä. Älä koskaan vitsaile ainakaan uskonnosta, perheenjäsenistä ja rotuasioista. Pienikin arka, ohisuun lause saattaa loukata toista ja aiheuttaa huonoa ilmapiiriä.
7. Älä yritä muuttaa asioita
Vaikka tiedät, että puolison maassa joku asia voisi toimia paremmin, tai että joku asia menee tosi nurinkurin, muista ettet pysty sitä muuttamaan. Et vaikka osaisit puhua kuin Runeberg. Parempi vain jättää asia omaan arvoonsa. Silloin et vaikuta koppavalta, et aiheuta muissa närkästystä ja säästät myös omia stressileveleitäsi.
8. Kestä ulkopuolisuutta
On hyvä heti alkuun hyväksyä, että tulet hamaan loppuun asti olemaan puolison perheelle vähän vieraampi. He ei koskaan tuu ymmärtämään sua samalla tavalla kuin muita perheenjäseniä. Sussa ja sun tavoissa saattaa olla jotain heille tosi vieroksuvaa, jotain mikä heidän täytyy oman lapsen vuoksi vain hyväksyä. Jos ongelmia tulee, sua on helpoin yrittää osoittaa niistä.
Kun muilla on hauskaa, etkä ymmärrä sitä, tunnet olon ulkopuoliseksi. Kun muilla on tärkeä perhejuhla, tunnet olon ulkopuoliseksi. Kun muut viettää iltaa keskustellen ja tv-ohjelmaa katsellen, tunnet olon ulkopuoliseksi. Puolison perheen kesken tunnet ison osan ajasta olosi ulkopuoliseksi, mutta muista, ettei se oo välttämättä pysyvää. Jossain vaiheessa opit ehkä kieltä niin että pystyt nauramaan mukana tai keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Jossain vaiheessa teidän lapset kasvaa niin että heistä tuleekin se silta sun ja sun puolison perheen välille. Lapset auttaa sua kielen kanssa, tai jos he näkee että muut vaan juttelee ja äiti istuu hiljaa, he tulee sun luo joko seurustelemaan sun kanssa, tai kiinnittämään muiden huomion siihen, että myös äiti on täällä. On uskomatonta, miten alun ulkopuolisuuden tunne on lasten myötä kadonnut melkein kokonaan. Mutta silti tiedostan ja hyväksyn sen, että tulen aina olemaan ulkomaalaisuuttani tietyllä tapaa vieraampi kuin muut perheenjäsenet.
9. Älä ole naiivi
Muista, että kaikki puolison perheessä ei välttämättä halua hyvää sulle. Joku saattaa jopa toivoa, että teille tulisi ero. Älä luota puolisoa ja lapsia lukuunottamatta mihinkään tai kehenkään sinisilmäisesti. Joku saattaa vaikuttaa niin mukavalta ja ystävälliseltä, mutta oikeasti miettiikin koko ajan keinoa kuinka päästä eroon susta. En tarkoita tällä sitä, että sun pitäis alkaa vainoharhaiseksi tai että joku varmasti haluaa teille pahaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että toiset ei oo pohjimmiltaan hyviä ihmisiä. Jos sua vähääkään epäilyttää jonkun käytös tai saa sussa kellot soimaan, ei kannata päästää häntä liian lähelle. Luota aina omaan intuitioon.
10. Muista miksi olet siinä
Kun on pitkään ollut ainoana ulkomaalaisena puolison perheen kanssa, koti-ikävä saattaa herkästi nostaa päätään. Varsinkin jos/kun niitä konflikteja ilmenee. Silloin saattaa helposti myös alkaa kyseenalaistamaan omia valintoja ja katumaan suhteeseen ryhtymistä. Silloin täytyy vain pysähtyä ja muistaa, miksi ylipäätään on siinä. Muistaa, että olet liitossa sun puolison kanssa, et hänen perheensä. Vaikka heillä ois vaikeuksia hyväksyä sut, muista, että sun puoliso valitsi - ei oman maalaistaan - vaan sut. Te olette yhdessä. Teillä kahdella on jotain, mitä kukaan muu ei koskaan pysty ymmärtämään. Kaikki tietää, että elämä omanmaalaisen kanssa olisi ehkä helpompaa, siksi teissä yhdessä on jotain todella hyvää ja erityistä, kun vaikeuksista huolimatta aina vaan rakastatte ja olette yhdessä. Sen kun muistaa, ei monikaan konflikti tunnukaan enää niin ylitsepääsemättömältä.
Suhde Koetuksella - Kun Ongelmat Kumpuaa Ulkopuolelta, Riittääkö Että Rakastaa?
Törmäsin tänään blogin aiheita kategorioidessa (kai se sanotaan noin?) vanhaan postaukseen, jossa kerroin meidän ensimmäisestä visiitistä Kosovoon. Siitä ihka ensimmäisestä hetkestä kun astuttiin meidän uutuuttaan hohtavaan taloon. "The china had never been used. The sheets had never been slept yet," tuli ihan sama fiilis ku mummelilla Titanicissa. Haha!
Lueskelin postausta eteenpäin samalla jännityksellä, ku mikä sillon reissupäivänä oli päällä. Tämän päivän jännitys muuttu vaan nopeasti haikeisiin fiiliksiin. Mikään ei nimittäin oo enää niin ku oli sillon. Siihen aikaan olin niin kovin varma, että kyllä saadaan B:n kanssa tämä kaksikulttuurinen kuvio toimimaan. Riittää, että yritän kaikkeni. Uskoin, että tärkeintä on meijän kahden välinen ymmärrys. Ei se niin sitten mennytkään. Ollaan jouduttu kohtaamaan kaksikulttuurisen parisuhteen varmasti suurin koetinkivi: kun ongelmat suhteeseen kumpuaa sen ulkopuolelta.
En koskaan aikasemmin oo uskaltanu puhua näistä asioista blogissa ääneen. Oon joutunu filtteroida itseasiassa tosi paljon. Pakko myöntää, se on ollu suurin syy sille, että into bloggaamiseen väheni. Vieläkin mietin, uskallanko edes painaa julkasunappia vai jätänkö postauksen vaan luonnoksiin muhimaan.
Totta kuitenkin on, että alusta alkaen mun tarkotusperät tälle blogille on ollu vain hyvät. Mun suurin toive on ollu tarjota vertaistukea muille kahden kulttuurin parisuhteessa painiskeleville. Alkuun ihmettelin, miksi aiheesta ylipäätään on niin vähän blogeja. Nyt ymmärrän miksi. Vaikeaa pitää blogia kun aina saa jännätä, mitä uskaltaa sanoa ääneen ja mitä ei.
Ollaan kyllä B:n kanssa edelleen yhdessä.
Ei helpolla, mutta ollaan kuitenkin. Vaikka onhan se totta, että pienten lasten perheissä pariskuntia muutenkin koetellaan. Ei voi syyttää yksin monikulttuurisuutta. Mutta kyllä valtaosa meidän riidoista ja ongelmista on kummunnut perheen ulkopuolelta. En tiedä oltaisiinko ilman sitä selvitty helpommalla.
Nyt sitten ollaan tässä tilanteessa, että minulla ja lapsilla ei ole juurikaan muita kosovolaisia kontakteja kuin B:n vanhemmat, ja heitäkään ei olla nähty 1,5 vuoteen kiitos koronan. Alkuun meillä käv usein vieraita. Yhtäkkiä huomattiin, että vain me ollaan aina kyläilemässä, mutta meillä ei käydä vastavieraissa. Se on kuulemma kosovolaisessa kulttuurissa selvä merkki siitä, että halu yhteydenpitoon on yksipuolista.
Yritettiin kovasti saada läheiset välit kaikkiin sukulaisiin ja tuttaviin, mutta ei se taida olla tapahtumassa. Onko syynä erilaisuus, en tiedä. Ehkä olo mun kanssa tuntuu vieraalta? Olen myös miettinyt, voisiko syy kaikkeen olla yksinkertaisesti kielimuuri. Heillä on ehkä hankala olo mun kanssa, kun selvää yhteistä kieltä ei ole. En tiedä ja tuskin koskaan saan tietääkään.
Vaikka B ei sitä ääneen myönnä, siitä lähtien, kun ongelmia alko tupsahtelemaan, B on etääntyny musta. Ja sekös saa mut tuntemaan itteni niin epäonnistuneeks. Sitten minä päädyn nalkuttamaan hänelle, josta hän äsyyntyy ja sitten ainakin ollaan riidoissa.
Kuitenkin, aina kun oon ihmetelly, miksi hän tuntuu jotenkin muuttuneelta ja etääntyneeltä, B kyllä näyttää vilpittömästi uskovan, etten missään nimessä ois pystyny paremmin hoitaa roolia talon nusena. Musta ei vaan koskaan tuu kosovolaista. Tästä maasta kasvoin, 4 000 km:n päässä Kosovosta. Se on pitkä matka. Ei ihme, että välillä suomalaisten ja kosovolaisten on vaikeaa ymmärtää toinen toisiaan. Oon myös miettiny, että B on ehkä itsekin vain pettynyt siihen kuinka asiat meni, kun kuitenki näki, miten kovasti oon yrittäny saada meidän kulttuurien välisen kuilun kaventumaan.
On vaan hassua, kuinka asiat ja ongelmat, jotka ei oo lähtösin meistä kahdesta on alkanu jäytämään juurikin meidän kahden välistä suhdetta. Molemmat tiedostaa, että toinen on täysin syytön tilanteeseen, silti sitä jotenkin peilaa pahanmielen ja ahdistuksen toisen ongelmaksi.
"Miksi et puolustanut?"
"Miksi olet niin yliherkkä?"
"Miksi et voinut oikaista?"
"Miksi et vain sanonut näin?"
"Ei kun aattelin että on hyvä kun sanon näin."
"Et kai sinä niin sanonut?!"
Ja siinä sitten onkin, vuosisadan riidan ainekset kasassa. Kuinka monet kerrat ollaan mietitty, miten hulluja oltiin kun tähän ryhdyttiin. Mitä oikein ajateltiin?! Sitten kuitenkin kun tilanne rauhottuu ja vietetään iltaa kahden kesken, näkee hyvin, ettei ongelma ole meidän kemioissa. Monesti saadaan niin hyvä keskustelu aikaseksi, että ollaan vielä yö kolmelta hereillä vällyjen välissä, nenä nenää vasten höpöttämässä.
No mistä ne konfliktit sitten kumpuaa?
Saattaa olla, että hyvinkin pienestä. Se mitä joku sanoi. Se mitä joku postasi someen. Se miten joku katsoi. Se kuinka musta monesti on tuntunu, että tein niin tai näin, aina vaan teen väärinpäin. Kun haluan olla hyväkäytöksinen ja kohtelias, olen heistä kylmä. Kun yritän hiljaa sopeutua joukkoon ja olla näyttämättä ulkomaalaiselta, olen etäinen. Kun haluan olla lämmin ja hauska, olen epäkorrekti. Kun en panosta ulkonäköön, näytän ihan kärsivältä. Kun laittaudun ja pukeudun nätisti... niin. Voit varmaan arvata mitä siitä sitten ollaan mieltä.
Enkä nyt missään nimessä sano, että näitä ongelmia esiintyy kaikkien B:n ihmisten kanssa. Ei todellakaan! Kerran eräs B:n ystävän vaimo kyseli, olenko sopeutunut hyvin heidän kulttuuriin. Varovasti sanoin, että on ollut joitakin haasteita. Hän alkoi nauramaan, silitti käsivarteen ja sanoi, tietävänsä täysin mitä tarkoitan ja että sellaisia he monesti ovat toinen toisilleenkin. Varsinkin naiset. Voi elämä! Kerroin sen B:lle, johon hän sitten tuumasi, "I knew it! You're just so damn sensitive!" Heidän mittapuussaan varmasti olenkin yliherkkä. Mutta kun asiaa sitten yhdessä puitiin, tajusi B:kin, että tuollaiseen kulttuurieroon on mun lähes mahdoton sopeutua.
Päätettiin, ettei haluta hakkaa päätä seinään loputtomiin.
Viime vuoden lopusta lähtien ollaan nyt sitten vain yritetty keskittyä meidän kahden välien ehostamiseen. B tekee edelleen hullun lailla töitä: toista työtä vieraalla ja toista omassa yrityksessään, eli ihan hirveesti ei jää aikaa parisuhteelle. Se mitä kuitenkin ollaan tehty, on että molemmat keskittyy hoitamaan oman roolinsa perheessä hyvin ja koittaa olla toiselle mukava. Sanat voi satuttaa niin paljon. Ja kun elämä potkii päähän, tottakai se on niin helppoa purkaa siihen lähinnä olevaan. Vaikka tällä kertaa just se lähinnä oleva on tarvinnu ne kaikista hellimmät ja rohkaisevimmat sanat. Ehkä juuri se on syöny meitä kaikista eniten. Ollaan tarvittu toisiamme nyt eniten, mutta ollaan sittenki oltu toisillemme just ne myrkyllisimmät ihmiset.
Voi Pyhä Sylvi! Nyt olisi pieni irtiotto kyllä niin paikallaan.
Ootko itse joskus sun suhteessa törmänny ulkoa kumpuuviin ongelmiin? Jaathan sen myös tännekin jos siitä selvisitte!
Ihanaa alkanutta viikkoa! <3
Suhteessa Ulkomaalaisen kanssa - Varaudu Näihin Ongelmiin
Tässä postauksessa puhun lähinnä kosovolaisista, koska, no, elän yhden kanssa :D En missään nimessä tarkoita, että sä tuut kohtaamaan nämä kaikki ongelmat, se kun riippuu niin paljon sun puolison kulttuurista. Toisaalta minkäänmaalaisia ei koskaan pitäisi laittaa samaan muottiin. Kosovokin on todella monimuotoinen maa, moninaisine asukkaineen. Tietenkin myös jokaisen persoona vaikuttaa siihen, millaisia ongelmia pariskunnalla saattaa olla.
Ja kun puhun ongelmista, en välttämättä sano niiden olevan pahoja asioita. Enemmänkin erikoisia minulle, ulkomaalaisena kosovolaisessa kulttuurissa. Kaikki oli alkuun niin uutta ja niihin täytyi vain tottua.
1. Sun täytyy oppia puolison kieltä
Vaikka sun puoliso osaisi englantia, hänen vanhempansa hyvin todennäköisesti eivät osaa. Tää ongelma kasvaa vielä isommaksi, kun ajatellaan kuinka isoja perheet toisissa maissa usein ovat. Esim Kosovossa. Muistan kun vierailin siellä ensimmäisen kerran. Joka päivä joku täti, setä, serkku, pikkuserkku tai pikkuserkun serkku tuli meille vierailemaan. Muistaakseni vain kaksi osasi englantia kaikista niistä lukuisista ystävistä ja sukulaisista. Mistä päästäänkin seuraavaan ongelmaa...
2. Tulet tapaamaan paaaaaaaljon ihmisiä
Joka kerta kun käydään Kosovossa siellä on joko Bajram, Uusi Vuosi, Itsenäisyyspäivä, häät... Varsinkin kesäisin Kosovossa mennään paljon naimisiin. Varaudu silloin tapaamaan saman päivän aikana 100-200 ihmistä, jotka on jollain tapaa sukua. Ujo ja varovainen suomalaisuus ei silloin oo vaihtoehto.
3. Tapa Tervehtiä
Sitten kun tuohon lukuisten ihmisten tapaamiseen lisätään vielä heidän tapa tervehtiä, on arka suomalainen aivan varmasti hämillään.
Kosovossa mies ja nainen tervehtii kättelemällä ja sanomalla Kuinka voit? Voitko hyvin? -Kiitos, hyvin. Kuinka sinä voit? Voitko Hyvin? - Hyvin, kiitos. Nainen tervehtii naista halaamalla ja suukottamalla 3 kertaa vuorotellen eri poskia ja suukkojen välissä kysyy *pusu* Kuinka Voit? *pusu* Voitko Hyvin *pusu*. Johon toinen vastaa ja kysyy samat kun suukkojen ja kysymysten välissä ehtii.
Tunnen itseni aina niin kömpelöksi. Heiltä itseltään se sujuu kuin tanssi. Vähän niin kuin tämä meidän Terve tai pelkkä pään nyökkäys sujuu meiltä :D
4. Ruoka
Ruokapöydän äärellä syödään ja ainoa asia mistä keskustellaan on, että onko ruoka hyvää, otatko lisää. Ja jos et ota, etkö tykkääkään, ota nyt, edes yksi annos lisää, tässä on myös jogurttia, tarvitset lisää painoa, tässä laitan sulle lisää, olet niin laiha, no, onko hyvää... Ja vaikeahan siihen on sanoa ei, kun niiden ruoka on kaiken lisäksi niin hyvää.
5. Myöhästelyt
Me suomalaiset ollaan niin tunnollisia ja täsmällisiä. Kosovolaiset eivät ole. Ei ainakaan täsmällisiä. Vaikka sopisit esim sähkökorjaajan tai vaikka uuden ruokapöydän toimituksen seuraavalle päivälle, on suoranainen jännitysnäytelmä nähdä tuleeko toimitus sovitusti, monta tuntia myöhässä vai tuleeko ollenkaan. Tämä saa mut suorastaan raivon partaalle siellä.
B:n mielestä on aina hauskaa seurata vierestä mun ilmeitä kun tunnit vaan kuluu ja ketään ei näy missään :D Muille puolestaan se on ihan normaalia. Myöhästymistä ei edes kyseenalaisteta.
Me suomalaiset ollaan niin kellon orjia. Muissa maissa ihmiset elää paljon stressittömämmin. Mistä itseasiassa muuten tykkään ihan valtavasti. Myöhästely on vain asia, joka tulee monen etelänmaalaisen elämäntapojen myötä. Mutta joskus heillä on yksi hyvä syy myöhästelyyn, mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan...
6. Liikenne
En koskaan, ikinä, en edes villeimmissä unissani uskaltais ajaa autoa B:n kotimaassa. Tai sit se olisi sellainen painajainen, josta vaan toivon herääväni.
Varsinkin kesäisin, kun kaikki ulkomailla asuvat kosovolaiset tulee koteihinsa, liikenne on aivan kaaosta. Mitkään liikennesäännöt ei päde, vaan se kenellä on kuuluvin töötti autossa saa etuajo-oikeuden.
Yllättävän vähän siellä siihen nähden sattuu onnettomuuksia. Mikä on itseasiassa aika vaikuttavaa. Heille koko liikenne on sellainen hallittu kaaos, joka ei toimi vain silloin, jos joku oikeasti ulkomaalainen on yksi ajajista :D Jos noudatat liikaa sääntöjä, et koskaan pääse perille.
7. Julkiset WC:t
Tää on itseasiassa aika hauska juttu, mutta samalla surullinen. Aina kun käydään B:n kotimaassa ja kun lähdetään kaupungille ostoksille tai vaikka viettämään iltaa, mulla täytyy olla omaa paperia mukana. Saattaa nimittäin olla, että joudun käyttämään julkista vessaa.
On aina jännitys nähdä millaiseen vessaan sitä päätyykään. Esim joku kauppa tai liike on hyvin suurella todennäköisyydellä tosi siisti sisältä ja siellä tuoksuu maailman herkullisin mansikkainen-kirsikkainen huonetuoksu ja kaikki kiiltää upeista marmoreista. Mutta. Liikkeen vessa onkin sitten ihan räjähdyksen jäljiltä. Ei välttämättä edes likainen vaan muuten vain kaaos. Lattia lainehtii, tai pumppu on rikki, tai ovi ei mene kiinni, tai mitä ikinä.
Kosovossa sentään ollaan tässäkin Albaaniaa edellä. Albaaniassa saattaa päätyä vessaan, jossa on vain pieni reikä lattialla, johon täytyy pystyä sihtaamaan. Elionia odottaessani ison masun kanssa se oli kyllä aivan mahdotonta.
Ja nyt sitten siirrytäänkin itse asiaan, astetta hankalampiin asioihin...
8. Monet ulkomaalaiset rakastaa kosketuksia
Jos esim olet vierailemassa jonkun luona, se kenen vieressä istut, saattaa jutustellessa koskea suhun monen monta kertaa. Ensimmäisenä vuonna Kosovossa vieraillessa en yhtään osannut varautua semmoiseen.
Kerran istuin yhden vanhemman sukulaisen vieressä heillä vieraillessamme (naispuolinen-tietenkin) ja kesken keskustelun hän yhtäkkiä laittoi kätensä mun jalalle. Ja piti sitä siinä puoli tuntia. En tietenkään kielimuurin takia voinut osallistua keskusteluun, hymyilin vaan nätisti ja sivusilmällä silmäilin hänen kättä, milloin hän ehkä siirtäisi sen pois. Hahaha! :D
Kaupungilla voit nähdä ystävysten kävelevän käsikynkässä ja nojailevan toisiinsa. Kosketteleminen on heille niin normaalia. Ei ihme, että heidän mielestä me skandit ollaan tosi kylmiä ihmisiä turvaväleinemme. Onneksi siihenkin voi tottua, eikä mua nykyään enää koskettelut häiritse.
9. Naiset ovat keskenään kilpailevia
Tämä on ollut ehkä se vaikein asia, johon mun on pitäny tottua. Siis huuuuuh huuuh... Naiset kilpailevat keskenään enemmän kuin koskaan oon nähny. Ja voi että saattaa olla tosi vaikea arvioida, onko se toinen oikeesti kiltti sulle, vai esittääkö vain.
Hyvä esimerkki oli kun menin muutaman kerran samaan kynsisalonkiin Kosovossa. Salongin omistaja osasi jotenkuten englantia, ja on itseasiassa varmaan tunnetuin kynsimuotoilija Kosovossa. Ekat kerrat hän oli superystävällinen mulle. Naurettiin, höpistiin miehistä, höpistiin kynsialasta, ihan kaikesta. Kolmannen kerran kun menin sinne, hän yhtäkkiä alkoi heittämään musta vitsiä albaniaksi muille asiakkaille ja kaikki katsoivat mua päästä varpaisiin nauraen. En tiedä, luuliko hän sitten, etten ymmärtäisi ollenkaan albaaniaa. Kun B tuli hakemaan mut kotiin, repesin autossa ihan valtavaan itkuun.
B on yrittäny opettaa mua olemaan siellä vähän kovaluontoisempi, mutta en vain osaa. Onneksi kuitenkaan kaikki naiset eivät ole semmoisia. Heidän kanssa täytyy vain olla vähän enemmän varuillaan, eikä luottaa heti ensitapaamisella.
Uskon, että tässä asiassa me suomalaiset ollaan paljon läpinäkyvämpiä. Jos ei tykätä jostain ihmisestä, ei lirkutella ja halailla ja esitetä parasta ystävää. Osataan kyllä käyttäytyä, mutta pidetään pieni välimatka. Vai oonko ainoo kun aattelee näin? Mitä sä oot mieltä?
Mutta tosiaan en tarkoita, että kosovolaiset naiset olisi jotenkin pahoja ja julmia. Ei missään nimessä! Moni heistä on osottautunu todella sydämelliseksi. Ehkä siellä on vaan pakko olla tietyllä tapaa paksunahkaisempi tai et pärjää. Tietynlainen kilpailuasettelu naisten välillä kun vaan kuuluu heidän kulttuuriin.
Pienen selvitystyön jälkeen ymmärsin, että se on tosi yleistä muissakin eteläisemmissä maissa. Voi että kun he niissä maissa ymmärtäisivät, että se ei ainakaan auta naisten yhteiskunnallista asemaa. Mutta siihen en edes uskalla paneutua sen enempää. Venyisi postaus ihan kilometrin mittaiseksi. Joten seuraavaksi...
10. Tunteiden näyttäminen
Mutta samalla, kun kosovolainen tykkää jostain, hän todella myös näyttää sen. Sen puolesta me suomalaiset ollaan kyllä tosi jörökkejä. Tuo puoli saiki mut rakastumaan B:hen, niin kuin kerroin Näin Tapasin B:n kanssa-postauksessa.
Kun kosovolainen välittää, hän on valmis antamaan vaikka kätensä sen toisen puolesta. He myös puhuvat rakkaudesta tosi avoimesti. B sanoo mulle ja lapsille monta kertaa päivässä ju dua rakastan teitä. Suomalaisena on tosi suuri todennäköisyys, ettet koskaan ole kokenut vastaavaa, noin suurta määrää rakkautta. Ja siinä kohtaa, kaikki muu negatiivinen, tai sanotaanko mieluummin erilainen, on toisarvoista.
11. Suhteen salaaminen
Monissa maissa ei ole hyväksyttävää esim käydä miehen vanhemmilla ennen kuin on varma, että pariskunta on menossa naimisiin. Tämän tiimoilta olen saanut lukuisia ja lukuisia yhteydenottoja teiltä lukijoilta. Moni miettii, onko minussa jotain vikaa kun mies tuntuu jopa salailevan suhdetta. Se on kuitenkin täysin normaalia.
Ennen kuin sormukset on vaihdettu, yökyläilyt ja muutkin julkiset rakkauden tunnustukset eivät ole sallittuja. En nyt paneudu asiaan sen enempää. Haluan vain sanoa, että jos seurustelet jonkun kosovolaisen tai saman tyylisestä kulttuurista tulevan kanssa, voit olla rauhassa. Se vain on heidän tyyli elää ja on heille täysin normaalia. Vielä kun lisätään siihen se, että olet heille ulkomaalainen, on miehesi ymmärrettävästi vielä suuremmissa paineissa asian kanssa. Mutta sitten kun sormukset on sormissa, kaikki normalisoituu.
Oon ihan superutelias kuulemaan, mitä mieltä sä olet näistä "ongelmista" ja ootko ehkä törmänny samanlaiseen teijän suhteessa. Vastailethan kommenttiboksissa <3
Tällaisia ongelmia jouduin itse kohtaamaan parisuhteemme alussa. Onneksi rakkaus kuitenkin voittaa. Ja kyllähän sitä ihan yksikulttuurisessakin suhteessa saa kokea erilaisuutta ja haasteita.
Kommunikointi on kaiken a ja o suhteessa kuin suhteessa. Ja epäitsekkyys. Kun molemmat tulee puolitiehen vastaan on silloin vaikea mennä mönkään.
Rakkauden täyteistä alkavaa viikkoa sulle <3
Toivepostaus: Kuinka Tavattiin B:n Kanssa?
Tulin kuitenkin julkasemaan teille kirjotuksen, jota oon luonnostellut jo vuosien ajan. Se on nimittäin ehdottomasti kaikkien aikojen toivotuin postaus: Kuinka tavattiin B:n kanssa. Sen suurempia selittämättä, palataanpas ajassa taaksepäin.
7.7.2013
On aivan ihana heinäkuinen yö Helsingin keskustassa. Olin juuri muuttanut, ja tänään lähdettiin muutaman hyvän ystävän kanssa ihastelemaan keskustan kesäyötä. Meillä oli tosi mukava ilta, mutta muuttorumba ja kisatreenit veti musta mehut ja päätin lähteä kotia kohti, vaikka muut jäivät vielä kaupunkiin. Köpöttelin kaikessa rauhassa kohti bussipysäkkiä, kun yhtäkkiä mun olkapäähän koputettiin: "Could you borrow me a cigarette," ulkomaalainen mies kysyi multa.
Olin tuolloin lentokentän Alkossa töissä ja englanniksi puhuminen oli helppoa. Annoin yhden tupakan ja juteltiin siinä niitä näitä. Huomasin heti, että tämä tyyppi ei kyllä ole vakipolttaja, mutta ajattelin sitten vain, että jokainen taplaa tyylillään.
B heitti puoleksi poltetun tupakan pois ja tarjoutui viemään mut kotiin. Hetken mietin, että täysin tuntematon ulkomaalainen, uskallankohan. B oli autolla liikkeellä, kello ei ollut edes puoltayötä ja kaiken kukkuraksi, tyyppi vaikutti tosi symppikseltä, nyt luotan mun intuitioon. Sanoin, että kiitos, jos se ei ole vaiva sulle. Hän sanoi, että nauttii autolla ajelusta sata kertaa enemmän, kuin jostain savuisista baareista, minne juuri oli vienyt ystävänsä. No niin, arvasin, se ei oikeesti polta!
Lähdettiin kävelemään ihmisjoukkojen läpi, kohti B:n autoa, kun samantien hän otti minua kädestä. Tuli ihan sellainen olo, että tässä on nyt hyvä. Mitään sen suurempaa romantisoimatta, mun olo oli yksinkertaisen kotoisa. Turvallinen.
Kotimatkalla B kertoi olevansa Kosovosta kotoisin ja pääpiirteittään kuinka oli päätynyt Suomeen. Kyseli myös minusta. Eniten oli kuitenkin huolissaan miksi olin lähtenyt yksin kotiin. "Ethän tee niin enää koskaan?" hän kysyin. "From now on, I'm your friend, you can always call me if you need a ride." Päästiin mun kotipihalle, B antoi numeronsa johon soittaa, jos tarvitsen kyytiä, toivotti hyvää yötä ja menin kotiin. Kotona mietin, että olipa muuten oikeesti tosi symppis tyyppi.
Seuraavana päivänä kaverit oli ihan järkyttyneitä, että olin mennyt tuntemattoman ulkomaalaisen kyytiin. Olisin minäkin ollut järkyttynyt. mutta ehkä ne ei ois sitä ihmetelly, jos itsekin olisivat tavanneet B:n. Niin hyväsydäminen ja iloinen, miten semmoista voisi pelätä.
Päivät vieri ja aloin unohtamaan tapahtuneen. Seuraavan viikon keskiviikkona outo numero soitti. Vastasin puhelimeen: en kiitos nyt tilaa mitään. "wait, wait, wait," kuulu B:n ääni puhelimesta. Hän oli etsinyt mut numerotiedostelusta ja halusi vaan rupatella kuulumisia. Se rupattelutuokio venyi 1,5 h mittaiseksi. Pyysi saako soittaa toistekin.
Seuraavan kerran B soitti muutamien päivien päästä, juuri kun olin ollut koko viikonlopun vain yksin kotona. Tuntu hirmu kivalta vaan jutella ja saada seuraa. Höpöteltiin ja naurettiin seuraavat kolme tuntia puhelimessa.
Samanlaisia puheluita puhuttiin ainakin seuraavan kuukauden päivät. Ei mitään sen vakavempaa. Ajattelin, että onpa mukava saada tämmöinen ihan erilainen ystävyyssuhde. Kaukaa omista piireistä ja niin samanhenkinen kuin itsekin olen. Miten ihminen voi pitää noin hyvää huolta perheestään. Mikä taivaanlahja suorastaan sen vanhemmille, ajattelin. Tämmösiä ystäviä tarvitsisi kaikki.
Muutaman kerran B heitti mut ja mun kaverit keskustaan ja pois. Pari kertaa käytiin huvikseen ajelemassa ja kahvilla. Aina meillä riitti naurua ja juttua. Ihana ja luotettava kaveri. Tämmöstä olin tarvinnut.
Sitten koitti mun syntymäpäivät. Olin jo sopinut yhdet treffit, kun B soitti edellisenä yönä tasan klo 00.00 onnittelemaan. "Olinhan ensimmäinen," hän intoili. Kysyi myös, jos minulla ei ole muuta suunnitelmia, saisiko hän viedä mut edes leffaan. Olin niin pettynyt! Eikö hän sittenkään nähny mua vaan kaverina? Olinkin joku, joka pitäisi vallottaa. Olin sanonut monesti, en kaipaa suhdetta, en kaipaa miehiä, ja se meidän ystävyydessä oli ollu parasta. Ei mitään vaatimuksia, ei mitään odotuksia. Ahdistuin. "Älä pliis, soita enää, en oikeasti jaksa nyt mitään," sanoin.
Seuraavana päivänä B soitti kysyäkseen oliko synttärit onnistuneet. No eipä kyllä olleet, ja ahdistaa tämä puhelukin. Sanoin, että voisin oikeasti tarvita vähän välimatkaa. En kaipaa mitään suhteita. Hän vakuutteli, että kaikki on niin kuin ennen, mutta se leffaehdotus ei tuntunu enää kaverilliselta. Pyysin vain antamaan tilaa. Ja ehkä joskus voidaan taas höpötellä jos siltä tuntuu. Vaikka oikeasti toivoin, että kyllä se mut sit unohtaa.
Seuraavina päivinä hän soitti, mutta en vastannut. Seuraavan viikon joka päivä hän soitti samaan aikaan ja vaikka kaipasin meijän juttutuokioita ja hauskaa ajanviettoa puhelimessa, en halunnut asettaa itseäni siihen, joten en enää vastannut.
Sitten puhelin lakkasi soimasta. Olin helpottunut. Samalla kuitenkin olin vähän harmissaan kun tiesin, B:n olosuhteet, tiesin kuinka hän ikävöi perhettään, säälitti, että taas se varmaan kokee olevansa yksinäinen. Mutta halusin yrittää unohtaa nyt kaikki ajatukset, koska jos se haluu olla enemmän kuin kaveri, ja itse en halua enempää, niin ei tästä voi tulla mitään.
Päivät kului, elokuu oli jo puolessa välissä. Asustelin silloin tosiaan yksin, eikä mulla ollu vielä edes sänkyä hommattuna, vaan nukuin isolla sohvallani, isolla ylimmän kerroksen lasitetulla parvekkeella. Vitsit muuten että joskus kaipaan noita öitä.
Yhtenä yönä sattui sitten tulemaan aivan jäätävä ukonilma. Yritin nukkua partsilla, mutta olin suorastaan p*skoa alleni joka salamaniskusta. Pelotti ja harmitti. Oli niin yksinäinen ja surullinen olo. Miten olin päätynyt tähän? Mikään mun elämässä ei ollu normaalia.
Sitten puhelin soi. B! Vastasin sen suurempia pohtimatta: "Hah, sinä se kyllä olet sinnikäs!" Hän sanoi, että ei hän muuta kuin halusi vain varmistaa, että olenhan jo saanut sängyn, enkä tällä ilmalla nuku parvekkeella. No täällähän minä, parvekkeella, ja just niin paskalla fiiliksellä kuin arvasikin. "Käydäänkö ajelemassa," hän kysyi. "Ainakin tän ukonilman yli, ei tarviis olla yksin." Sanoi tietävänsä pari hyvää paikkaa missä salamat näkyy tosi upeina. Päätin että, fuck this shit, mennään sitten, kun en tässä muutenkaan pysty nyt nukkumaan.
Edellisen kerran oltiin nähty kahvilla nopeasti juuri ennen mun synttäreitä, yli kolme viikkoa sitten. Juoksin iloisesti autoon, istuin apukuskin paikalle. "Moikka, siis aivan kamala ilma," puhisin kun samalla kiinnittelin turvavyötä. "Vitsit et on kiva nähdä pitkästä aikaa," B vastasi ja samalla naputti mua kaksi kertaa kaverillisesti olkapäälle. Mun sydän oli pysähtyä. Se koski muhun! Ekan kerran sen meidän ensitapaamisen jälkeen, kun oli ottanu mun kädestä Helsingissä kiinni! Painoin selän tiukasti selkänojaan ja tuijotin vaan eteenpäin. Mun posket alko helottaa, en voinu ees kääntää katsetta siihen ku tajusin, että eipä mun omatkaan fiilikset oo näköjään yhtään kaverillisia. En vaan puhelimen läpi ollu ehkä tajunnu sitä. Tai ainakin oli ollut helppo uskotella itselle niin. Mut toi et se koski muhun! Katsoin vain visusti eteenpäin ja painoin mun reisiä yhteen kun en tiennyt miten olla siinä. Se kysy mikä nyt tuli, voisitko katsoa muhun, nauro ja taputti kahdesti mun jalkaa. "Ihan höpsö sä oot. Se on vaan ukkonen."
Niin joo, vaan ukkonen. Ja todella mun koko kroppa olikin ihan myrskyssä. Tajusin, että se siitä. Olin korviani myöte ihastunu, vaikka kuinka olin yrittäny kieltää itteltäni. Olin niin ihastunu hänen luonteeseen, huumorintajuun, huolenpitoon, ja se että hän kaiken sen jälkeen koski muhun, sai mut suorastaan räjähtämään. En tietenkään myöntäny sitä sinä iltana. Ajeltiin puoli seitsemään asti aamulla. Luulen että näki kyllä itsekin, että saattaisi tässä ollakin mahollisuuksia.
Seuraavat päivät menikin sitten niin, että erossa ollessa puhuttiin puhelimessa ja vapaa ajat ajeltiin yhdessä. Käytiin Turussa, Hangossa, Tampereella, ja joskus ajettiin vaan johonkin kivalle maisemapaikalle höpöttelemään. Oli päivä kun päivä, töitä tai ei, oltiin aamuyöhön asti aina menossa.
Jossain kohtaa menin hänen luo yöksikin vaikka edelleenkään en ollut luvannut kaverisuhdetta enempää. Ja se olikin mulle se viimeinen sinetti. Se, että hän kunnioitti mun päätöstä viimeseen asti, eikä edes yrittänyt mitään vaikka nukuin hänen luonaan.
Ehdittiin pitkälle syksyyn kun eräs ilta hänen luonaan oltiin höpöttelemässä ja B kysyi aivan, yhtäkkiä kesken mun lauseen: Can I please finally kiss you. Ja loppu onkin sit historiaa.
Kylläpä iski haikeet fiilikset. Teki kyllä hyvää kirjoittaa nämä ylös. Oikeen tajus, että kaiken tän lapsiarkihullutuksen keskellä oon edelleen tuon ihanan ja hassun ulkomaalaisen kanssa yhdessä jonka luonteeseen ihan aidosti oikeasti rakastuin. Joka tuntu kodilta heti ensi kosketukselta ja joka sai mut suorastaan pakahtuu kaikista niistä kielletyistä tunteista, joita en sitten pystynyt enää hallitsemaan. Kaksi ihanaa kosketusta jotka oli lupaus äitiydestä ja lupaus onnesta ja turvasta, kaikesta mitä aina olin elämään toivonut.
A e din, sa shum te dua...
Edellisessä postauksessa: Päivä Ennen Leikkausta + Ihana Ulkotreeni
8 Hassuinta Kysymystä, Joita Toisilleen Ulkomaalaisilta Pariskunnilta Kysytään Koko Ajan
1. Mitä perheesi ajattelee puolisosi rodusta
2. Eikö olisi vain helpompaa olla omanmaalaisen kanssa yhdessä?
3. Eikö sua haittaa, ettei kosovolaisilla ole hyvä maine? Eikö sua koskaan pelota?
4. Mutta entäs lapset? Etkö pelkää, että heitä kiusataan koulussa?
5. Eikö ahdista kun et voi suhteessasi kommunikoida omalla kielellä?
6. Tapailitko myös ennen B:tä vain ulkomaalaisia miehiä?
7. Voisitko auttaa minua löytämään kosovolaisen miehen.
8. Tuijottaako ihmiset teitä kun olette treffeillä?
Totuuksia Ulkomaalaispariskunnista - 8 Asiaa Joista Tiedät Seurustelevasi Ulkomaalaisen Kanssa
8 Asiaa Joista Tiedät Seurustelevasi Ulkomaalaisen kanssa
8. Kun oikein toinen ärsyttää (*ituttaa), katsot sitä suoraan silmiin ja puhut (huudat) sille sun omalla kielellä. Se selkeyttää sun ajatuksia, vaikka toinen vaan tuijottaaki sua hiljaa silmät pyöreinä idioottimaisesti. "Ai et tajunnu mitä mä just sanoin? HA!!!"
33 x Totuus Tulee Miehen Suusta
Mistä tulikin sitten mieleen, että voisinpa tehdä meidän version suositusta totuus tulee poikaystävän suusta - postauksesta. Tätä takkia enempää en B:tä saisi kuitenkaan kameran eteen, joten tästä saatiin sitten teemaan sopivat kuvatkin. Kieltämättä B:n vastaukset jännittää vähän muaki. Eikä niin vähää vaan oonkohan nyt itekään käsittäny mihin oon ryhtynyt?!! No mutta, here we go...
Kun Kumppani Ei Halua Lasta - Salaako Raskaaksi?
Olen päättänyt alkaa tekemään lasta
Pidät mua varmasti ihan hulluna, kun edes haaveilen kolmannesta lapsesta näiden kulttuurierojen keskellä, ja vieläpä vakaan tukiverkon puuttuessa. Ja että asia menis vieläkin hankalammaksi, B ei tunnu innostuvan mun vauvahaaveista.Kaksikulttuurisessa parisuhteessa on se hyvä puoli, että ollaan enemmän kun tottuneita tekemään kompromisseja. Molemmat antaa hiukan myöden. Toistaseks mikään asia ei oo jääny meiltä ratkasematta. Vaikka kuinka vaikeeta se välillä on ollut, toisen onnellisuus on meille kaikista tärkeintä. Tällä kertaa tosin ollaan aivan eri sivuilla meidän ristiriidassa. Ollaan oikeastaan kokonaan eri kirjassa. Kompromissia ei tällä kertaa tunnu löytyvän.
Oon tässä viimeiset 8 kk miettinyt, että mikä on tämmöisessä ristiriitatilanteessa oikein? Tuntuu, ettei mikään oo oikein. Ei oo oikein tehdä lasta jos molemmat ei sitä yhtä paljon halua. Mutta mun mielestä ei oo myöskään oikein toiselle jäädä loppuelämäksi ilman sitä paljonhaluttua lasta. Onko oikein, että joku saa päättää mun puolesta kuinka monta lasta saan elämäni aikana saada? No ei! Onko oikein että joku toinen saa päättää, että B:n täytyy vielä tehdä lapsia, vaikka on täysin tyytyväinen ja onnellinen kahdesta? No ei! Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Tehdä se vahingossa? Hih! :D
Erimielisyydet syynissä
Nykyään tilanne on menny siihen, että (muka) vitsillä kiusoitellaan asiasta toisiamme. B saattaa sanoa, että voitasisiin jo alkaa luopumaan pienimmistä lasten vaatteista, että saataisiin lisää kaappitilaa. “Meidän lapset kun kuitenkin on jo tehty.” Itse puolestani saatan todeta, että voidaan toki luopua, kun tyttöähän me seuraavaksi aletaan tekemään. Sitten me yhdessä aina naureskellaan toisillemme. Vaikka itkenki sisällä päin.
B:n argumentit asiaan on, että ollaan muutenkin jo keskivertoa iäkkäämpiä vanhempia, että oltaisiin jo ihan ikäloppuja kun nuorin kasvaisi aikuiseksi. B haluaisi alkaa rakentamaan meidän lopputulevaisuutta. Hän myös haaveilee pääsevänsä matkustelemaan enemmän kunhan pojat tuosta vielä kasvavat.
Itse puolestani en pääse yli tyttöhaaveista. Olenkin sanonut B:lle, että se on varma juttu, jos asia olisi toisin päin, tehtäisiin lapsia niin kauan, että saataisiin edes yksi poika. Tiedän, että tyttö koettelisi meidän kultttuurieroja kaikista eniten, mutta silti olen valmis kohtaamaan nekin haasteet. Se miksi niin kovasti toivon tyttöä, on pelko yksinäisestä tulevaisuudesta. Toki haluaisin myös kokea raskauden ja synnytyksen vielä viimeisen kerran. Sen jälkeen pystyisin hyväksymään, että meidän lapsiluku on nyt täynnä. Että sinänsä myös poika olisi mulle aivan yhtä toivottu ja rakastettu.
Hiljaista Haaveilua
Oon tässä kuitenkin huomannu, että pientä valoa saattaa olla tunnelin päässä. Ehkä. Jos B olisi nimittäin täysin varma, että lapset on nyt tehty, hän ei asiasta hirveesti edes puhuisi. Eikä kyllä suostuisi olla ilman ehkäsyäkään. Eikä ainakaan kiusoittelisi mua mun vauvahaaveista. Ehkä B pohjimmiltaan ajattelee, ettei kolmas lapsi ole millään lailla välttämättömyys, mutta tulee sitten, jos on tullakseen. Kosovolaiset kun muutenkin tyypillisesti uskovat asioiden tapahtuvan, jos niiden on tarkoitus tapahtua. Pelkäänpä vaan, että sillä mentaliteetilla vauvahaaveet jää mun kohdalla tosiaan haaveeksi. En ole sitä helpoiten raskautuvaa sorttia, en sitten niin millään muotoa. Tosin tuo B:n asenne tekee mun raskautumisyrityksen edes vähän helpommaksi. Se onnistuuko se, on tosiaan sitten jonkun ylemmän tahon käsissä.Joka kuukausi ennen kierron loppua kuvittelen tietysti kaikki mahdolliset raskausoireet ittelleni. Niin kuin nyttenkin. Olen jo kahdesti ollut raskaana, tiedän kyllä miltä se tuntuu. Silti sitä vauvakuumeissaan ihan kuin heittäisi osan aivoista narikkaan kuulostellen jokaista vihlaisua ja analysoiden joka rööriä ja tunnetta. En tosin koskaan puhu niistä B:lle. Jotenkin pelkään, että jos alan hänellekin vauhkoamaan, hän ahdistuu ja kohta ollaan apteekissa e-pillerireseptin kanssa. Paljon mukavampi antaa jännitykselle mahdollisuus, vaikka yksin joudunkin jännäillä.
Jos totta puhutaan, en usko, että voisin enää raskautua, sen verran paljon on Elionin jälkeen hormonitoiminta muuttunut. Silti haluan uskoa vielä ihmeeseen. Jos vielä kerran pääsisin omaa vauvaa nuuhkuttelemaan.
Alkuraskauden oireita?
Tällä hetkellä mennään kiertopäivässä 21 ja mahdollisuus raskauteen pitäisi olla tähän astisista kierroista paras. Arvaappa vaan, oonko nyt sitten kuunnellut itseäni aikasempaakin enemmän. Tässä tämän hetken oireita, jotka herättää mussa pieniä toivon kipinöitä:
1. Aamukuvotus ennen aamupalaa
2. Kuvotus syömisen jälkeen
3. Palelu
4. Väsymys
5. Repäisykivut
Luulotautinen
Eipä sitä tässä vaiheessa kiertoa voi vielä mistään mitään tietää. Pojistakin oireet alko kunnolla vasta kuukautisten oltua myöhässä, positiivisen testin jälkeen. Leonista kuukautiset ehti olla yli viikon myöhässä, kun oireet iski ihan yhtäkkiä päälle. Elionista kuukautiset oli neljä päivää myöhässä ja oireet tulivat silloin paljon lievempinä kuin Leonin raskaudesta. Tässä kohtaa kiertoa olin molempien kohdalla vielä autuaan tietämätön salamatkustajasta. Nyt kun raskautta toivon todella, taidan kuunnella itteeni ehkä liikaakin.
Tänään päivällä kiertoon nähden myöhäisen repäisykivun jälkeen heräs kuitenkin niin suuret toivonkipinät, että kävin jo ostamassa testin. Huvikseni aattelin kokeilla voiko se jo kp 22/28 näyttää positiivista. En usko. Mutta rakastan leikkiä kotikemistiä. Se on aina yhtä jännittävää vaikka melkein tietäisi jo tuloksen. En mä kyllä ihan terve taida kuumeideni kanssa olla. Sano nyt etten ole ainoa yhtä kajahtanut! Täytyykin seuraavaksi käydä googlailemassa, onko kukaan saanut näillä kiertopäivillä positiivista tulosta. Ai voisinhan pari päivää vielä odottaa? Ehei! En voi! Haha! Hullu ostaa sitten uuden testin jos tarvii. Ja varmaan tarviikin.
Kommentoi alle ja kerro, ootko ikinä ollu tässä samassa tilanteessa, että yrität yksinäsi tulla raskaaksi vaikka parisuhteessa oisitkin ollu? Kaipaan kipeästi vertaistukea!