Olen päättänyt alkaa tekemään lasta

Pidät mua varmasti ihan hulluna, kun edes haaveilen kolmannesta lapsesta näiden kulttuurierojen keskellä, ja vieläpä vakaan tukiverkon puuttuessa. Ja että asia menis vieläkin hankalammaksi, B ei tunnu innostuvan mun vauvahaaveista.

Kaksikulttuurisessa parisuhteessa on se hyvä puoli, että ollaan enemmän kun tottuneita tekemään kompromisseja. Molemmat antaa hiukan myöden. Toistaseks mikään asia ei oo jääny meiltä ratkasematta. Vaikka kuinka vaikeeta se välillä on ollut, toisen onnellisuus on meille kaikista tärkeintä. Tällä kertaa tosin ollaan aivan eri sivuilla meidän ristiriidassa. Ollaan oikeastaan kokonaan eri kirjassa. Kompromissia ei tällä kertaa tunnu löytyvän.

Oon tässä viimeiset 8 kk miettinyt, että mikä on tämmöisessä ristiriitatilanteessa oikein? Tuntuu, ettei mikään oo oikein. Ei oo oikein tehdä lasta jos molemmat ei sitä yhtä paljon halua. Mutta mun mielestä ei oo myöskään oikein toiselle jäädä loppuelämäksi ilman sitä paljonhaluttua lasta. Onko oikein, että joku saa päättää mun puolesta kuinka monta lasta saan elämäni aikana saada? No ei! Onko oikein että joku toinen saa päättää, että B:n täytyy vielä tehdä lapsia, vaikka on täysin tyytyväinen ja onnellinen kahdesta? No ei! Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Tehdä se vahingossa? Hih! :D


Erimielisyydet syynissä


Nykyään tilanne on menny siihen, että (muka) vitsillä kiusoitellaan asiasta toisiamme. B saattaa sanoa, että voitasisiin jo alkaa luopumaan pienimmistä lasten vaatteista, että saataisiin lisää kaappitilaa. “Meidän lapset kun kuitenkin on jo tehty.” Itse puolestani saatan todeta, että voidaan toki luopua, kun tyttöähän me seuraavaksi aletaan tekemään. Sitten me yhdessä aina naureskellaan toisillemme. Vaikka itkenki sisällä päin.

B:n argumentit asiaan on, että ollaan muutenkin jo keskivertoa iäkkäämpiä vanhempia, että oltaisiin jo ihan ikäloppuja kun nuorin kasvaisi aikuiseksi. B haluaisi alkaa rakentamaan meidän lopputulevaisuutta. Hän myös haaveilee pääsevänsä matkustelemaan enemmän kunhan pojat tuosta vielä kasvavat.

Itse puolestani en pääse yli tyttöhaaveista. Olenkin sanonut B:lle, että se on varma juttu, jos asia olisi toisin päin, tehtäisiin lapsia niin kauan, että saataisiin edes yksi poika. Tiedän, että tyttö koettelisi meidän kultttuurieroja kaikista eniten, mutta silti olen valmis kohtaamaan nekin haasteet. Se miksi niin kovasti toivon tyttöä, on pelko yksinäisestä tulevaisuudesta. Toki haluaisin myös kokea raskauden ja synnytyksen vielä viimeisen kerran. Sen jälkeen pystyisin hyväksymään, että meidän lapsiluku on nyt täynnä. Että sinänsä myös poika olisi mulle aivan yhtä toivottu ja rakastettu.


Hiljaista Haaveilua

Oon tässä kuitenkin huomannu, että pientä valoa saattaa olla tunnelin päässä. Ehkä. Jos B olisi nimittäin täysin varma, että lapset on nyt tehty, hän ei asiasta hirveesti edes puhuisi. Eikä kyllä suostuisi olla ilman ehkäsyäkään. Eikä ainakaan kiusoittelisi mua mun vauvahaaveista. Ehkä B pohjimmiltaan ajattelee, ettei kolmas lapsi ole millään lailla välttämättömyys, mutta tulee sitten, jos on tullakseen. Kosovolaiset kun muutenkin tyypillisesti uskovat asioiden tapahtuvan, jos niiden on tarkoitus tapahtua. Pelkäänpä vaan, että sillä mentaliteetilla vauvahaaveet jää mun kohdalla tosiaan haaveeksi. En ole sitä helpoiten raskautuvaa sorttia, en sitten niin millään muotoa. Tosin tuo B:n asenne tekee mun raskautumisyrityksen edes vähän helpommaksi. Se onnistuuko se, on tosiaan sitten jonkun ylemmän tahon käsissä.

Joka kuukausi ennen kierron loppua kuvittelen tietysti kaikki mahdolliset raskausoireet ittelleni. Niin kuin nyttenkin. Olen jo kahdesti ollut raskaana, tiedän kyllä miltä se tuntuu. Silti sitä vauvakuumeissaan ihan kuin heittäisi osan aivoista narikkaan kuulostellen jokaista vihlaisua ja analysoiden joka rööriä ja tunnetta. En tosin koskaan puhu niistä B:lle. Jotenkin pelkään, että jos alan hänellekin vauhkoamaan, hän ahdistuu ja kohta ollaan apteekissa e-pillerireseptin kanssa. Paljon mukavampi antaa jännitykselle mahdollisuus, vaikka yksin joudunkin jännäillä.

Jos totta puhutaan, en usko, että voisin enää raskautua, sen verran paljon on Elionin jälkeen hormonitoiminta muuttunut. Silti haluan uskoa vielä ihmeeseen. Jos vielä kerran pääsisin omaa vauvaa nuuhkuttelemaan.


Alkuraskauden oireita? 


Tällä hetkellä mennään kiertopäivässä 21 ja mahdollisuus raskauteen pitäisi olla tähän astisista kierroista paras. Arvaappa vaan, oonko nyt sitten kuunnellut itseäni aikasempaakin enemmän. Tässä tämän hetken oireita, jotka herättää mussa pieniä toivon kipinöitä:

1. Aamukuvotus ennen aamupalaa

Tämä oli molemmissa poikien raskauksissa. Aina tuli lievä huono olo jos oli pitkä aika syömisestä.

2. Kuvotus syömisen jälkeen

Varsinkin jos on syönyt tyhjään mahaan. Välillä joutuu ihan puhaltelemaan kun paha olo meinaa tosissaan hiipiä. Yökkinyt en kuitenkaan ole. Elionista yökin jo silloin kun en tiennyt olevani raskaana. Kuinka sen loppupeleissä sain tietää, voit lukea tästä postauksesta.

3. Palelu

Palellut olen oviksen jälkeen ihan tosi paljon. Paitsi nyt kirjoittelen tätä yömyöhään hihattomassa topissa, eikä palella yhtään. Mutta siis pääsääntöisesti paleltaa. Välillä B heittää päälipaitaa pois samalla kun itse pengon sen kaappia löytääkseni jotain isoa ja lämmintä päälle. Mutta toisaalta palelen aina ennen kuukautisia. Voi siis olla oire tässä vaiheessa kummasta tahansa.

4. Väsymys

Välillä iskee niin kova väsy, että on vaan pakko ottaa vartin päikkärit. Väsymys oli pahin oire poikien raskauksissa. Väsymys iski silloin aina pahimmillaan heti aamupalan jälkeen. Nytkin väsy painaa eniten päiväsaikaan, iltaisin voin kukkua tosi myöhäänkin. Niin no onko ihme että päivällä sitten väsyttää? 😀

5. Repäisykivut


Tämä oli oire joka aikoinaan paljasti Leonin raskauden. Pahimmillaan ne yleensä tuntuvat, jos aivastan makuuasennossa selällään, tai jos nousen nopeasti makuuasennosta istumaan. Elionin jälkeen mulla on tullut näitä myös tavallisissa kierroissa joskus kp 17-20. Tiedä sitten onko noissa kierroissa ollut salamatkustaja kyydisssä, kun ei noita kipuja kuitenkaan joka kierrossa ole. Näitä repäisykipuja ei tullut tässäkään kierrossa kp 17 alkaen, vaan ensimmäisen tunsin tänään kp 21. Normikiertoihin nähden siis myöhäsessä vaiheessa. Jos ne jatkuu, olen aika varma raskaudesta.


Luulotautinen 


Eipä sitä tässä vaiheessa kiertoa voi vielä mistään mitään tietää. Pojistakin oireet alko kunnolla vasta kuukautisten oltua myöhässä, positiivisen testin jälkeen. Leonista kuukautiset ehti olla yli viikon myöhässä, kun oireet iski ihan yhtäkkiä päälle. Elionista kuukautiset oli neljä päivää myöhässä ja oireet tulivat silloin paljon lievempinä kuin Leonin raskaudesta. Tässä kohtaa kiertoa olin molempien kohdalla vielä autuaan tietämätön salamatkustajasta. Nyt kun raskautta toivon todella, taidan kuunnella itteeni ehkä liikaakin. 

Tänään päivällä kiertoon nähden myöhäisen repäisykivun jälkeen heräs kuitenkin niin suuret toivonkipinät, että kävin jo ostamassa testin. Huvikseni aattelin kokeilla voiko se jo kp 22/28 näyttää positiivista. En usko. Mutta rakastan leikkiä kotikemistiä. Se on aina yhtä jännittävää vaikka melkein tietäisi jo tuloksen. En mä kyllä ihan terve taida kuumeideni kanssa olla. Sano nyt etten ole ainoa yhtä kajahtanut! Täytyykin seuraavaksi käydä googlailemassa, onko kukaan saanut näillä kiertopäivillä positiivista tulosta. Ai voisinhan pari päivää vielä odottaa? Ehei! En voi! Haha! Hullu ostaa sitten uuden testin jos tarvii. Ja varmaan tarviikin.

Kommentoi alle ja kerro, ootko ikinä ollu tässä samassa tilanteessa, että yrität yksinäsi tulla raskaaksi vaikka parisuhteessa oisitkin ollu? Kaipaan kipeästi vertaistukea!

Mutta nyt googlailemaan ja unten maille! Palaan huomenna testitulosten kanssa :D