No niinhän siinä kävi, että testi näytti täysin vitivalkoista negaa. Edes hailakan haaleaa haamua ei ollut havaittavissa. Ei edes roskishaamua.

Eipä tässä tänään ole yhtään raskautunu olo enää ollukaan. Kyllä ne raskausoireet ennen kuukautisten poisjääntiä taitaa olla ihan korvien välissä. Ne kaksi kertaa kun olen oikeasti ollut raskaana, olen pitkälle elänyt tietämättä asiasta hölkäsen pöläystäkään. En voi väittää ettenkö yhtään olis pettyny. Ja tiedän kyllä, että vielähän se saattaa positiiviseksi muuttua, mutta mulla on vaan tänään tullu tosi vahva tunne, että vauvasta saan edelleen vaan haaveilla…

Tämän hetkisistä “oireista” sen verran, että huonovointisuus on väistyny ja hullut mieliteot ja ruokahalu on tullu tilalle. Edelleen paleltaa ja poskia kuumottaa. Päivällä mietin, että eipä ole alamahaakaan enää repinyt, kunnes illalla makuulta ylösnoustessa repäisi molemmilta puolilta alamahaa. Sehän tietysti herätti taas “entäs jos sittenkin…”-ajatuksia, mutta… ehkä on parempi etten enää kiusaa itteeni (ja teitä) näillä mun oireilla. Psykiatrille kai tässä seuraavaksi vois lampsia.


Mulla on nyt reilun vuoden ollu sellanen fiilis, et kaikki ei oo mun kropassa (pääkopan lisäksi) ihan kohdillaan. Kuukautiset on muuttunu ihan kamaliksi ja hiukset sekä ripset vaan tippuu päästä. Luulen et mun estrogeenitasot on huonontunu jonku verran. Rauta-arvot ja varsinki ferritiini on varmaan myös raskauksien jälkeen edelleen persiillään. Noiden lisäksi mun silmät vähän kellertää. Viime vuonna huomattiinki et mun bilirupiiniarvot on hiukan koholla. Siitä johtuuki toi kellertäminen. On jotenki niin paska olo, et en kyllä jaksa tämmöstä enää. Tänään saa olla vika tämmönen päivä.

Siis tää postaus on viimestään nyt muuttunu aivan kamalaksi. Oikeen kunnon torstain tunnustukset. Ja valitukset. Hups! :D

Mutta siis paras lääke huonoon fiilikseen ja vauvakuumeeseen on aina ollu mulle liikunnan alottaminen. Eikä minkään iltakävelyiden vaan kunnon fitnessrääkin. Kun oma kehitys on syynissä, ei vauvahaaveille jää juurikaan tilaa, eikä aikaa. Oon liikunnan suhteen ollu aina tämmönen kaikki tai ei mitään tyyppi. Se ekan askeleen ottaminen on vaan aina se haastavin. Saa nähdä onnistunko?

Mutta nyt lopetan suosiolla tän vuosisadan paskimman postauksen. Kiitos ja anteeks! <3