Aloita Täältä
Lifestyle
Tänään on se päivä kun olen kerännyt tarpeeksi voimia tulla tekemään jonkin sortin johtopäätelmää mun kohdunulkoisesta raskaudesta. Mun sylissä on kannettava, toisessa kädessä punaviinilasi ja vieressä valmiina nenäliinaa sitä varten, jos ja kun jossain vaiheessa taas murrun.
Spesialisti oli vanhempi mies, ja vaikutti kyllä asiansa osaavalta. Huomasin vaan kaikkien näiden lääkäreiden kanssa - yhtä lukuunottamatta - että he eivät kyllä ymmärrä ja huomioi yhtään tämmöisten tapausten psykologista puolta. Ymmärrän, että heille tämmöiset erikoisraskaudet on mielenkiintosia ja kiehtovia, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä itse potilaalle. Kuinka monet itkut tulikaan tutkimuspöydällä itkettyä ja he tuskin edes huomasivat sitä, jatkoivat vain tohkeissaan monitorin pällistelyä ja keskinäistä keskustelua. Koko tämän ajan oon tuntenu itteni kun joksikin koekaniiniksi. Potilaan psyykkeen huomiointi pitäis ehdottomasti olla osa lääkärin opintoja. En tiedä onko se. Tämän kokemuksen mukaan ei varmasti ole.
Jälkikäteen ajateltuna oli monta asiaa, joista mun olis pitänyt tajuta aikasemmin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei se mitään olisi jatkon kannalta muuttanut, mutta ei olisi tullut niin paljon innostuttua raskaudesta ja testien vauvalupauksesta.
Muistetaan kuitenkin, että me kaikki ollaan erilaisia. Se mikä oli mulla oire kohdunulkoisesta raskaudesta saattaa toisella olla ihan harmiton vaiva raskauden ollessa normaali. Lähinnä painotan kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä. Yritin koko ajan hiljentää sen vaikka samalla tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Meidän kropat viestii meille kaikesta, voi kunpa osattas vaan avata silmät ja korvat sille.
Onnekseni kuulun niihin, joiden kropat hoitaa kohdunulkoisen raskauden itse pois. Osa joutuu ottamaan solumyrkkyä, joka usein pistetään lihakseen ja joka sitten lopettaa alkion kehittymisen. Tuo hoito on tosi tehokas ja vain harvoin joudutaan menemään leikkaukseen. Usein leikkaus tulee kyseeseen jos raskaus on edenny pitkälle, Hcg näyttää tuhansia ja/tai riski munanjohtimen repeämiseen on suuri. Näitä tapahtuu onneksi ilmeisesti tosi harvoin.
Lääkäri antoi luvan alkaa yrittämään uutta raskautta heti kun siltä tuntuu. Uusi kierto alkaa sitten kun Hcg on poistunu elimistöstä. Kerran "sairastettu" kohdunulkoinen raskaus nostaa sen riskiä seuraavassa raskaudessa yhdeksään prosenttiin. Se ei onneksi ole paljon, mutta itse olen jo henkisesti varautunut siihen. Sen takia uuden raskauden yrittäminen on alkanu pelottamaan tosi paljon. Greippimehut ja mammavitskut odottaa valmiina, vaan en enää tiedä uskallanko alkaa ottamaan niitä.
Tämä kokemus on ollut helposti yksi mun elämän vaikeimmista. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että se sai mut arvostamaan näitä kahta rakasta poikaa entistäkin enemmän. Jokainen normaali raskaus, jokainen lapsi on ihme ja siitä pitäisi muistaa olla kiitollinen. Itse oon sitä nyt entistäki enemmän.
Diagnoosi
Viimeisenä tosiaan kävin Naistenklinikalla ns. ultraspesialistilla, joka vahvisti raskauden sijaitsevan oikeassa munanjohtimessa. Hänen arvio oli, että vasemmalla ei ole alkiota, vaan mahdollisesti keltarauhanen. Olin ovuloinut vasemmasta munasarjasta ja hedelmöitys oli tapahtunut vasemmassa munanjohtimessa. Alkio oli tehnyt hienosti matkansa kohtuun, jonne syystä tai toisesta ei ollut halunnut asettua, vaan jatkoi matkaansa oikeaan munanjohtimeen, jonne sitten kiinnittyi.Spesialisti oli vanhempi mies, ja vaikutti kyllä asiansa osaavalta. Huomasin vaan kaikkien näiden lääkäreiden kanssa - yhtä lukuunottamatta - että he eivät kyllä ymmärrä ja huomioi yhtään tämmöisten tapausten psykologista puolta. Ymmärrän, että heille tämmöiset erikoisraskaudet on mielenkiintosia ja kiehtovia, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä itse potilaalle. Kuinka monet itkut tulikaan tutkimuspöydällä itkettyä ja he tuskin edes huomasivat sitä, jatkoivat vain tohkeissaan monitorin pällistelyä ja keskinäistä keskustelua. Koko tämän ajan oon tuntenu itteni kun joksikin koekaniiniksi. Potilaan psyykkeen huomiointi pitäis ehdottomasti olla osa lääkärin opintoja. En tiedä onko se. Tämän kokemuksen mukaan ei varmasti ole.
Kohdunulkoinen Raskaus Ja Oireet
Jälkikäteen ajateltuna oli monta asiaa, joista mun olis pitänyt tajuta aikasemmin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei se mitään olisi jatkon kannalta muuttanut, mutta ei olisi tullut niin paljon innostuttua raskaudesta ja testien vauvalupauksesta.
1. Erikoiset kuukautiset
Suurin osa naisista tuntee hyvin oman kiertonsa ja kuukautisensa. Viimeiset olivat kertakaikkiaan oudot. Kuukautiskivut alko runsaina vuorokausi ennen itse menkkoja, mitä ei tapahdu koskaan. Ainoastaan raskauksien aikaan mua on vaivannut menkkakivut ilman itse vuotoa. Olisi pitänyt tajuta. Toisekseen kuukautiset kesti vain kaksi päivää kun normaalisti kestävät sen neljä. Loppuivat vieläpä kuin seinään mitä ei myöskään koskaan ennen ole tapahtunut. Olisi pitänyt tajuta! Valtaosalla kohdunulkoisista raskauksista kuukautiset tulevat normaalisti ajallaan. Jos olet raskaana, ja sulla tulee kuukautiset, voi olla, että ne on harmittomat valemenkat tai sitten raskaus ei ole kohdussa. Älä tuudittaudu keskustelupalstojen rauhottaviin kirjotuksiin, vaan käy tarkistamassa ultrassa raskauden tilanne. Vaikka joutuisit siitä vähän maksamaankin se on ehdottomasti sen arvosta.2. Negatiivinen raskaustesti
Kohdunulkoisessa raskaudessa on normaalia, että hcg nousee hitaasti. Testit näyttävät pitkään negatiivista vaikka raskaus on jo alkanut. Itsehän tein myös outojen menkkojen takia testin (juuri ennen vuotoa kylläkin) ja tulos oli tyylipuhdas negatiivinen. Jos olisin ollut fiksu, olisin testannut uudestaan viimeistään sitten kun kuukautiset loppuivat oudon lyhyeen.3. Pääkipu
Kärsin pitkään, siis monen monta päivää, ihan julmetusta pääkivusta. Se tuntui siltä kun niskat olis ollut jumissa, mikä olis sit pääkivun aiheuttanu. Yksi tyypillisin kohdunulkoisen raskauden oire on pääkipu. Venyttely ei auttanut, vaan jouduin ottamaan joka päivää buranaa. Olisi siitäkin pitänyt tajuta, ettei kaikki ole kohdillaan.4. Raskausoireet
Raskausoireet alkoi n. viikko "kuukautisten" jälkeen. Väsytti ihan julmetusti. Melkein joka päivä laskin, monenko tunnin yöunet tulikaan nukuttua, kun koko ajan vaan väsytti. Vaikka tiesin, että olin nukkunut yöllä tarpeeksi, en jotenkin suostunu ajattelemaan väsymystä sen enempää. Aamupalan jälkeen oli vähän krapulainen olo ja muistankin eräs päivä naureskelleen, että tämmöstä oli viimeksi sillon kun olin raskana. Idiootti!!5. Välivuoto
Ihmeellisiä tiputtelupäiviä alkoi tulemaan heti "kuukautisten" jälkeen. Kaikille niillekin keksin olevinaan jonkin hyvän syyn. Mulla ei koskaan tiputtele kesken kierron. Jälkikäteen ajateltuna kaikki oudot muutokset meidän normaalissa kierrossa pitäis olla hyvä syy käydä lääkärissä. Vasta kun silloin kp 18 vuosi oikein huolella tajusin, ettei kaikki voi olla normaalisti ja tein testin. Välivuodot, jotka muistuttaa nettipalstojen mukaan kiinnittymisvuotoa on tosi yleistä kohdunulkoisessa raskaudessa.6. Kohdun kasvukipujen puuttuminen
Kun lopulta sain tietää olevani raskaana, en heti tajunnut ettei repäisykipuja ole tuntunut kuin viimeksi edellisen kierron ovulaation aikaan. Vatsa näytti koko ajan ihan normaalilta, vaikka aikasemmissa raskauksissa vatsa on alkanut nopeasti turvottelemaan, varsinkin iltaisin. Repäisykivut ja turvotus usein puuttuu kohdunulkoisissa, koska alkio ei oo kohdussa, ja kohtu siksi luulee ihan normaalin kierron olevan käynnissä, eikä sen takia ala oireilemaan mitenkään. Mulla on ollut koko ajan ihan normaali limakalvokin, ei yhtään tavallista paksumpi. Kasvukipujen ja iltaturvotuksen puuttuminen oli selkein merkki kohdunulkoisesta raskaudesta, mitä en kuitenkaan tajunnu kun vasta jälkikäteen.7. Pyörrytys, silmissä sumeneminen ja hermosäryt
Siinä myös tyypillisiä kohdunulkoisen raskauden oireita. Hermosäryt oli tosi viheliäitä. Tuommoiset jalkoihin ja yläkroppaan säteilevät kivut alkuraskaudessa saattaa olla normaalia, mutta taitaa kuitenkin useimmiten liittyä kohdunulkoiseen. Siinä myös hyvä syy lääkärireissulle. Aikaisemmissa raskauksissa alamaha on kyllä ollut menkkamaisesti kipeä, tämä kipu oli kuitenkin viheliäisempää ja tuntu enemmän alaselässä. Muistutti tosi paljon supistuskipuja. Itsellä kivut säteili myös vasempaan hartiaan, käsivarteen ja ranteeseen vaikka suurta sisäistä vuotoa ei ollutkaan missään vaiheessa. Tihkutteluvuoto saattaa kuulemma myös aiheuttaa sen kaltaisia hermosärkyjä.Muistetaan kuitenkin, että me kaikki ollaan erilaisia. Se mikä oli mulla oire kohdunulkoisesta raskaudesta saattaa toisella olla ihan harmiton vaiva raskauden ollessa normaali. Lähinnä painotan kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä. Yritin koko ajan hiljentää sen vaikka samalla tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Meidän kropat viestii meille kaikesta, voi kunpa osattas vaan avata silmät ja korvat sille.
Hoito ja ajatuksia jatkosta
Olin keskiviikkona jälleen Hcg:n mittauksessa ja se oli taas puolittunut. Nyt tosin viime kertaa hitaammin. Tulenkin nyt sitten käymään labrassa kerran viikossa niin kauan, että Hcg on alle 2.Onnekseni kuulun niihin, joiden kropat hoitaa kohdunulkoisen raskauden itse pois. Osa joutuu ottamaan solumyrkkyä, joka usein pistetään lihakseen ja joka sitten lopettaa alkion kehittymisen. Tuo hoito on tosi tehokas ja vain harvoin joudutaan menemään leikkaukseen. Usein leikkaus tulee kyseeseen jos raskaus on edenny pitkälle, Hcg näyttää tuhansia ja/tai riski munanjohtimen repeämiseen on suuri. Näitä tapahtuu onneksi ilmeisesti tosi harvoin.
Lääkäri antoi luvan alkaa yrittämään uutta raskautta heti kun siltä tuntuu. Uusi kierto alkaa sitten kun Hcg on poistunu elimistöstä. Kerran "sairastettu" kohdunulkoinen raskaus nostaa sen riskiä seuraavassa raskaudessa yhdeksään prosenttiin. Se ei onneksi ole paljon, mutta itse olen jo henkisesti varautunut siihen. Sen takia uuden raskauden yrittäminen on alkanu pelottamaan tosi paljon. Greippimehut ja mammavitskut odottaa valmiina, vaan en enää tiedä uskallanko alkaa ottamaan niitä.
Tämä kokemus on ollut helposti yksi mun elämän vaikeimmista. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että se sai mut arvostamaan näitä kahta rakasta poikaa entistäkin enemmän. Jokainen normaali raskaus, jokainen lapsi on ihme ja siitä pitäisi muistaa olla kiitollinen. Itse oon sitä nyt entistäki enemmän.
paita / Gina Tricot
housut / Orsay
korvikset / H&M
Kohdunulkoisesta raskaudesta iloisempiin aiheisiin.
Muistan kun vuonna 2016 koin elämäni suurimman tyyliromahduksen heti Elionin syntymän jälkeen. Oma tyyli oli hakusessa, pukeutuminen lähinnä ahdisti, eikä mua oikeestaan edes kiinnostanut miltä mä näytän. Sitä ei onneksi loppupeleissä kestänyt kauaa, kun aloin itse tajuamaan, että voin henkisesti tosi paljon huonommin kun en viihdy mun ihossa. Peilin ohi käveleminen ahdisti niin, että ihan omin avuin halusin alkaa tekemään asialle jotain.
No, loppupeleissä hurahdinkin sitten stailaukseen ja muodin maailmaan ihan täysillä. Vaatekaapin sisältö meni uusiksi ja oma tyyli alko pikkuhiljaa selkenemään. Noihin aikoihin bloggailin meidän kaksikulttuurisesta perhe-elämästä täällä Kaksplussalla, mutta pian se ei enää yksin motivoinu. Mieli olisi tehnyt kirjoitta enemmän ja enemmän muodista ja vaatteista. Alkoi tuntumaan, että omat kiinnostukset ja perhe-elämästä kirjoittaminen ei sovi yhteen, joten päädyin sitten jäämään pois Kaksplussan riveistä.
Ei mennyt kauaa, kun olin eräs päivä markkinoimassa erästä blogikirjoitusta toimivan vaatekaapin kasaamisesta ja satuin löytämään Facebook-ryhmän nimeltä Äidit Tyyliromahduksen Partaalla. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että tein virheen kun jäin Kaksplussalta pois. En ollut ainoa joka oli käynyt pohjamudissa tyylinsä kanssa vauvan syntymän jälkeen. Nyt ei kuitenkaan auttanut. Olin tehnyt virheen, enkä enää kehdannut pyytää, voisinko palata takaisin.
Pari vuotta vierähti muodista bloggaillen, kunnes satuin näkemään, että Kaksplus hakee jälleen vahvistusta blogimaailmaan. Päätin niellä ylpeyteni ja hakea uudestaan blogille tuttua kotia. Se kannatti ja täällä ollaan taas.
En kuitenkaan missään nimessä kadu tuota parin vuoden takaista virhettä, koska sinä aikana blogi muokkautui vihdoinki tasapainoon ja mun näköiseksi. Ilman sitä bloggailusta tulee herkästi sattumanvaraista ja puoliväkistä eikä se palvele kumpaakaan, ei kirjoittajaa eikä lukijaa.
Uskon, että blogi on mukava vahvistus Kaksplussan blogimaailmaan. Yritän kaikin tavoin saada sut muistamaan myös sut itsesi äitiyden tai muuten vain ruuhkaisten vuosien pyörteissä. Autan sua rakentamaan tyylikkään ja toimivan vaatekaapin, josta löytyy monta sesonkiin sopivaa ja käytännöllistä asua helposti. Mutta ennen kaikkee toivon, että blogi vois olla sulle se kaveri, jonka kanssa viettää aikaa paitsi muodin merkeissä myös naiseuteen, äitiyteen sekä parisuhteeseen liittyviä asioita puidessa ja parannellessa.
Blogin Uusi Koti
Muistan kun vuonna 2016 koin elämäni suurimman tyyliromahduksen heti Elionin syntymän jälkeen. Oma tyyli oli hakusessa, pukeutuminen lähinnä ahdisti, eikä mua oikeestaan edes kiinnostanut miltä mä näytän. Sitä ei onneksi loppupeleissä kestänyt kauaa, kun aloin itse tajuamaan, että voin henkisesti tosi paljon huonommin kun en viihdy mun ihossa. Peilin ohi käveleminen ahdisti niin, että ihan omin avuin halusin alkaa tekemään asialle jotain.
No, loppupeleissä hurahdinkin sitten stailaukseen ja muodin maailmaan ihan täysillä. Vaatekaapin sisältö meni uusiksi ja oma tyyli alko pikkuhiljaa selkenemään. Noihin aikoihin bloggailin meidän kaksikulttuurisesta perhe-elämästä täällä Kaksplussalla, mutta pian se ei enää yksin motivoinu. Mieli olisi tehnyt kirjoitta enemmän ja enemmän muodista ja vaatteista. Alkoi tuntumaan, että omat kiinnostukset ja perhe-elämästä kirjoittaminen ei sovi yhteen, joten päädyin sitten jäämään pois Kaksplussan riveistä.
Ei mennyt kauaa, kun olin eräs päivä markkinoimassa erästä blogikirjoitusta toimivan vaatekaapin kasaamisesta ja satuin löytämään Facebook-ryhmän nimeltä Äidit Tyyliromahduksen Partaalla. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että tein virheen kun jäin Kaksplussalta pois. En ollut ainoa joka oli käynyt pohjamudissa tyylinsä kanssa vauvan syntymän jälkeen. Nyt ei kuitenkaan auttanut. Olin tehnyt virheen, enkä enää kehdannut pyytää, voisinko palata takaisin.
Pari vuotta vierähti muodista bloggaillen, kunnes satuin näkemään, että Kaksplus hakee jälleen vahvistusta blogimaailmaan. Päätin niellä ylpeyteni ja hakea uudestaan blogille tuttua kotia. Se kannatti ja täällä ollaan taas.
En kuitenkaan missään nimessä kadu tuota parin vuoden takaista virhettä, koska sinä aikana blogi muokkautui vihdoinki tasapainoon ja mun näköiseksi. Ilman sitä bloggailusta tulee herkästi sattumanvaraista ja puoliväkistä eikä se palvele kumpaakaan, ei kirjoittajaa eikä lukijaa.
Uskon, että blogi on mukava vahvistus Kaksplussan blogimaailmaan. Yritän kaikin tavoin saada sut muistamaan myös sut itsesi äitiyden tai muuten vain ruuhkaisten vuosien pyörteissä. Autan sua rakentamaan tyylikkään ja toimivan vaatekaapin, josta löytyy monta sesonkiin sopivaa ja käytännöllistä asua helposti. Mutta ennen kaikkee toivon, että blogi vois olla sulle se kaveri, jonka kanssa viettää aikaa paitsi muodin merkeissä myös naiseuteen, äitiyteen sekä parisuhteeseen liittyviä asioita puidessa ja parannellessa.
Lämpimästä Tervetuloa!
Kivut alkoi tänäaamuna voimistumaan, joten päätin jälleen lähteä Klinikoille. Onneksi tuli mentyä, nyt on nimittäin huomattavasti helpottuneempi olo.
Kipu on tuntunut paljon vasemmalla alavatsassa. Jos tiedät millaista on ovulaatiokipu. Sellaista, aavistuksen voimakkaampaa se on, ei kuitenkaan kokoaikasta. Alaselkää juilii melkein koko ajan, ihan kuin kuukautiskipumaisesti. Ympäri kroppaa on tullut hermosärkyjä, jotka on näistä kivuista kaikista häiritsevimpiä. Sukkapuikkomaisia tuikkauksia tuntuu varsinkin vasemmassa hartiassa, käsivarressa ja ranteessa. Samantyylisiä hermosärkyjä tuntuu myös vasemmassa jalassa, välillä polvessa, välillä varpaissa sekä molemmissa lantioluissa. Näiden lisäksi on päällä tietysti tavalliset raskausoireet, kuten rintojen herkkyys, väsymys ja ihan tautinen palelu. Olo on ollut kaiken kaikkiaan kammottava eilisestä lähtien.
Klinikoilla ottivat minut mielihyvin vastaan. Heitä kiinnosti eniten, ettei vatsaonteloon varmasti vuoda mitään kun on noita hermosärkyjä sen verran. Nyt en päässyt tutkimuksiin yhtä nopeasti kuin eilen. Monen monta viimeisillään olevaa naista pyöri päivystyksessa ja tietenkin menivät tärkeysjärjestyksessä edelle. Käytiin minulta kuitenkin muutamaan kertaan kysymässä, että pärjäänhän varmasti.
Viimein tuli mun vuoro. Tällä kertaa naislääkäri kyseli, milloin ollut viimeiset kuukautiset, koska tein positiivisen raskaustestin ja oireita tällä hetkellä. Sanoin, että olen jo hyväksynyt, ettei tämä ole normaaliraskaus, joten toivoisin eniten, että asiat kerrottaisiin mulle juuri sellaisina kuin ne on mitään kaunistelematta. "Paljon näytti Hcg?" kysyin tiukan varmasti (yllätyin omasta asenteesta itsekin). Hcg noin 450, lähes puoliintunut eilisestä. "Hienoa," totesin huojentuneena. Olin jo aivan varma kohdunulkoisesta raskaudesta, joten hcg:n puolittuminen vuorokaudessa itsestään kertoisi kehon hoitavan asian itse.
Ultratessa lääkäri totesi limakalvon paksuuden olevan normaali. Oikealta löytyi se sama eilinen mahdollinen alkio. Vasemmalle siirryttyä hermokivut muuttuivat lähes sietämättöminä. Tuikki alaselkään, vasempaan lantioluuhun ja aivan kuin olisi kouristellut vasemmassa munatorvessa. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt sieltä mitään poikkeavaa. Kiemurtelin tuolilla tuskasta, enkä voinut enää pidätellä itkua. Lääkäri katso parhaakseen kutsua kokeneemman lääkärin katsomaan ultraa, sillä jokuhan siellä vasemmalla kivut aiheuttaa.
Nuori, mutta ihanan asiantunteva, jämäkkä ja empaattinen naislääkäri tuli huoneeseen. Olisi halunnut minut jo eilen ottaa vastaan, mutta ei valitettavasti muilta hommilta pystynyt. Oli selvästi perehtynyt mun tilanteeseen. Toinen lääkäri alkoi selittämään tarinaani, joista jokaisen lauseen kokenut lääkäri jatkoi itse loppuun. "Tiedän kyllä potilaan tilanteen. Hcg oli eilen 778, mitäs se näytti tänään," hän kysyi. Wau, mietin mielessäni. Miksi mulle ei olla suotu edes puolta hänen muistista?
Kokenut lääkäri alkoi ultraamaan. Ultrasi hiljaa ja varoen. Siirtyi vasemmalle. Hetken päästä sanoi: "Katsokaahan, tässä näkyy "donitsi" aivan vasemmassa munanjohtimessa." Sieltä se meidän vauvan alku viimein löytyi. Kuitenkin ilmeisesti miljoonassa eri osassa. Lääkäri halusi katsoa myös oikean munanjohtimen löydöksen. Käänteli ja väänteli pitkään. Sanoi epäilevänsä sitä toiseksi alkioksi. Haluaa, että tulen huomenna uudestaan, jolloin heidän ultrausspesialisti on paikalla.
No huh! Olin varautunut ettei raskaus ole normaali, mutta että kaksi kohdunulkoista samaan aikaan... Oliko se mun reilu viikon takanen kaksosuni jonki sortin viesti mun keholta? Murruin ihan totaalisesti. Lääkäri pahoitteli ja sanoi, että valitettavasti, mulla on nyt ollut vain ihan todella huono tuuri. Kaksi kohdunulkoista samaan aikaan on todella harvinaista, vaikka kohdunulkoiset kaiken kaikkiaan ovat suhteellisen yleisiä. Kysyin sectioiden vaikutusta kohdunulkoisen riskiin, jota lääkäri ei millään muotoa myöntänyt. Nykytiedon mukaan sectioilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ennemminkin kuulemma yleisesti ottaen vaikeuttavat uutta raskautumista. "Uutta yritystä vaan kun tästä selviätte!"
Huomenna on tosiaan vielä ultra, ylihuomenna labrat. Hcg:n laskua seurataan nyt niin kauan, että se on alle 2. Arvo saattaa vielä lähteä nousuun ja silloin aloitetaan solumyrkyt. Voi kumpa se laskis ja mielellään vielä yhtä nopeasti kuin eilisestä tähän päivään. Olisin niin onnellinen!
Nyt en enää tunne että olisin raskaana. Kaikki raskausoireet on vain muistutus tästä inhottavasta tilanteesta. Varsinkin kun ne oireet eivät tunnu yhtään normaaleilta raskausoireilta. Ovat jotenkin häijympiä. Kummallakaan oletetulla alkiolla ei ollut sykettä, olivat vain raskauskudosta ja istukan riekaleita. Oikeaa vauvaa ei missään kohtaa mun sisällä ole kuulemma kasvanutkaan. Se tieto toi suuren lohdutuksen. Nyt haluan vain eroon noista riekaleista ja jatkaa elämää ja mahdollisesti sen viimeisen vauvan yrittämistä.
Ollut kyllä elämän yksi raskaimmista viikoista!
P.s. Jos jotain positiivista asiasta yrittää löytää, raskautumisen maksimointimyytit osottautuvat sitten kuitenkin toimiviksi. Mistä löydettäs myyttejä myös sen alkion saamisesta oikeaan paikkaan?
Edit:
Tässä illalla alkoi yhtäkkiä taas tapahtua. Mitään varoittamatta alkoi yhtäkkiä supistelemaan ja tuikkimaan oikein kunnolla vasempaan reiteen. Vessakäynnillä runsasta vuotoa ihan kuin silloin viime torstaina, kun en vielä tiennyt raskaudesta. Hädin tuskin pystyn kävelemään kun välillä tuikkii reiteen, välillä polveen ja välillä sääreen. Lääkäri myös varotteli, että pian alkaa vuotamaan. Itse raskausmatsku yleensä hajoaa kehoon, verenkiertoon jos muistan oikein. Vuoto tulee olemaan ilmeisesti kuin runsaat kuukautiset, kivuliaat sellaiset. Hui! Toisaalta ihanaa! Maltan tuskin odottaa, että normaalit kierrot ja NORMAALI ELÄMÄ pääsee taas alkamaan.
Kipu on tuntunut paljon vasemmalla alavatsassa. Jos tiedät millaista on ovulaatiokipu. Sellaista, aavistuksen voimakkaampaa se on, ei kuitenkaan kokoaikasta. Alaselkää juilii melkein koko ajan, ihan kuin kuukautiskipumaisesti. Ympäri kroppaa on tullut hermosärkyjä, jotka on näistä kivuista kaikista häiritsevimpiä. Sukkapuikkomaisia tuikkauksia tuntuu varsinkin vasemmassa hartiassa, käsivarressa ja ranteessa. Samantyylisiä hermosärkyjä tuntuu myös vasemmassa jalassa, välillä polvessa, välillä varpaissa sekä molemmissa lantioluissa. Näiden lisäksi on päällä tietysti tavalliset raskausoireet, kuten rintojen herkkyys, väsymys ja ihan tautinen palelu. Olo on ollut kaiken kaikkiaan kammottava eilisestä lähtien.
Klinikoilla ottivat minut mielihyvin vastaan. Heitä kiinnosti eniten, ettei vatsaonteloon varmasti vuoda mitään kun on noita hermosärkyjä sen verran. Nyt en päässyt tutkimuksiin yhtä nopeasti kuin eilen. Monen monta viimeisillään olevaa naista pyöri päivystyksessa ja tietenkin menivät tärkeysjärjestyksessä edelle. Käytiin minulta kuitenkin muutamaan kertaan kysymässä, että pärjäänhän varmasti.
Viimein tuli mun vuoro. Tällä kertaa naislääkäri kyseli, milloin ollut viimeiset kuukautiset, koska tein positiivisen raskaustestin ja oireita tällä hetkellä. Sanoin, että olen jo hyväksynyt, ettei tämä ole normaaliraskaus, joten toivoisin eniten, että asiat kerrottaisiin mulle juuri sellaisina kuin ne on mitään kaunistelematta. "Paljon näytti Hcg?" kysyin tiukan varmasti (yllätyin omasta asenteesta itsekin). Hcg noin 450, lähes puoliintunut eilisestä. "Hienoa," totesin huojentuneena. Olin jo aivan varma kohdunulkoisesta raskaudesta, joten hcg:n puolittuminen vuorokaudessa itsestään kertoisi kehon hoitavan asian itse.
Ultratessa lääkäri totesi limakalvon paksuuden olevan normaali. Oikealta löytyi se sama eilinen mahdollinen alkio. Vasemmalle siirryttyä hermokivut muuttuivat lähes sietämättöminä. Tuikki alaselkään, vasempaan lantioluuhun ja aivan kuin olisi kouristellut vasemmassa munatorvessa. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt sieltä mitään poikkeavaa. Kiemurtelin tuolilla tuskasta, enkä voinut enää pidätellä itkua. Lääkäri katso parhaakseen kutsua kokeneemman lääkärin katsomaan ultraa, sillä jokuhan siellä vasemmalla kivut aiheuttaa.
Nuori, mutta ihanan asiantunteva, jämäkkä ja empaattinen naislääkäri tuli huoneeseen. Olisi halunnut minut jo eilen ottaa vastaan, mutta ei valitettavasti muilta hommilta pystynyt. Oli selvästi perehtynyt mun tilanteeseen. Toinen lääkäri alkoi selittämään tarinaani, joista jokaisen lauseen kokenut lääkäri jatkoi itse loppuun. "Tiedän kyllä potilaan tilanteen. Hcg oli eilen 778, mitäs se näytti tänään," hän kysyi. Wau, mietin mielessäni. Miksi mulle ei olla suotu edes puolta hänen muistista?
Kokenut lääkäri alkoi ultraamaan. Ultrasi hiljaa ja varoen. Siirtyi vasemmalle. Hetken päästä sanoi: "Katsokaahan, tässä näkyy "donitsi" aivan vasemmassa munanjohtimessa." Sieltä se meidän vauvan alku viimein löytyi. Kuitenkin ilmeisesti miljoonassa eri osassa. Lääkäri halusi katsoa myös oikean munanjohtimen löydöksen. Käänteli ja väänteli pitkään. Sanoi epäilevänsä sitä toiseksi alkioksi. Haluaa, että tulen huomenna uudestaan, jolloin heidän ultrausspesialisti on paikalla.
No huh! Olin varautunut ettei raskaus ole normaali, mutta että kaksi kohdunulkoista samaan aikaan... Oliko se mun reilu viikon takanen kaksosuni jonki sortin viesti mun keholta? Murruin ihan totaalisesti. Lääkäri pahoitteli ja sanoi, että valitettavasti, mulla on nyt ollut vain ihan todella huono tuuri. Kaksi kohdunulkoista samaan aikaan on todella harvinaista, vaikka kohdunulkoiset kaiken kaikkiaan ovat suhteellisen yleisiä. Kysyin sectioiden vaikutusta kohdunulkoisen riskiin, jota lääkäri ei millään muotoa myöntänyt. Nykytiedon mukaan sectioilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ennemminkin kuulemma yleisesti ottaen vaikeuttavat uutta raskautumista. "Uutta yritystä vaan kun tästä selviätte!"
Huomenna on tosiaan vielä ultra, ylihuomenna labrat. Hcg:n laskua seurataan nyt niin kauan, että se on alle 2. Arvo saattaa vielä lähteä nousuun ja silloin aloitetaan solumyrkyt. Voi kumpa se laskis ja mielellään vielä yhtä nopeasti kuin eilisestä tähän päivään. Olisin niin onnellinen!
Nyt en enää tunne että olisin raskaana. Kaikki raskausoireet on vain muistutus tästä inhottavasta tilanteesta. Varsinkin kun ne oireet eivät tunnu yhtään normaaleilta raskausoireilta. Ovat jotenkin häijympiä. Kummallakaan oletetulla alkiolla ei ollut sykettä, olivat vain raskauskudosta ja istukan riekaleita. Oikeaa vauvaa ei missään kohtaa mun sisällä ole kuulemma kasvanutkaan. Se tieto toi suuren lohdutuksen. Nyt haluan vain eroon noista riekaleista ja jatkaa elämää ja mahdollisesti sen viimeisen vauvan yrittämistä.
Ollut kyllä elämän yksi raskaimmista viikoista!
P.s. Jos jotain positiivista asiasta yrittää löytää, raskautumisen maksimointimyytit osottautuvat sitten kuitenkin toimiviksi. Mistä löydettäs myyttejä myös sen alkion saamisesta oikeaan paikkaan?
Edit:
Tässä illalla alkoi yhtäkkiä taas tapahtua. Mitään varoittamatta alkoi yhtäkkiä supistelemaan ja tuikkimaan oikein kunnolla vasempaan reiteen. Vessakäynnillä runsasta vuotoa ihan kuin silloin viime torstaina, kun en vielä tiennyt raskaudesta. Hädin tuskin pystyn kävelemään kun välillä tuikkii reiteen, välillä polveen ja välillä sääreen. Lääkäri myös varotteli, että pian alkaa vuotamaan. Itse raskausmatsku yleensä hajoaa kehoon, verenkiertoon jos muistan oikein. Vuoto tulee olemaan ilmeisesti kuin runsaat kuukautiset, kivuliaat sellaiset. Hui! Toisaalta ihanaa! Maltan tuskin odottaa, että normaalit kierrot ja NORMAALI ELÄMÄ pääsee taas alkamaan.
Ei pitänyt kirjoittaa ennen tiistaita. Jotenkin tää vaan tuntuu rauhottavalta. Ainoolta jollain tapaa lohduttavalta keinolta.
Iltaa kohden on alkanut olemaan enemmän kipuja, mitkä puoltaa sitä kohdunulkosta. Hassua, kipu on koko ajan enemmän vasemmalla, vaikka ultraava lääkäri oli näkevinään jotain oikealla. Mahakipu säteilee vasempaan reiteen, vasempaan hartiaan ja jopa vasempaan ranteeseen. Monestihan kohdunulkoisissa alkion sijainti selviää vasta leikkauksessa, jos ei ennen sitä ala itse tulemaan pois. Ultralla sitä on kuulemma tosi vaikeaa paikantaa.
Lisäksi mulla on jonkun verran sectioista arpikudosta, tiedä sitten tekeekö se alkion löytymisestä vielä vaikeemman. Ainakin sectiot lisää kohdunulkosen riskiä. Nyt tuntuu ihan hullulta, että joissain maissa, kuten Kosovossa, sectio on se yleisempi synnytystapa. Hullut sanon minä. Yhtään ei ajatella aioita pidemmälle. Halutaan vaan itse pystyä päättämään vauvan syntymäpäivä. Anteeksi. Saatan kuulostaa jyrkältä. Tässä kohtaa tuntuu vaan ihan hullulta, että joku haluaisi vapaaehtosesti tämmöisen riskialttiuden itselleen.
Olen tässä tänään selvitellyt enemmän asiaa. Haluan tietää onko mitään toivoa normaaliraskaudesta jäljellä, kun tuo kohdunulkoinen tuntuu paljon todennäkösemmältä. Tämmöistä mm. olen löytänyt:
Mitä realistisemmin mietin, sen enemmän tiedän, etten vauvaa tule näkemään.
Tullut tässä semmonen ajatus, että liekköhän tämä oli kohtalon ivaa. Tehtailin vauvaa puolisalassa, ehkä olikin karman laki, että tässä käy huonosti. B ollut tosin aivan ihana. Lohdutellut mua koko päivän ja yrittänyt kannustaa, että kyllä meillä tässä on vielä aikaa se kolmaskin tehdä. Eipähän ainakaan tarvii peitellä asiaa enää.
Saa vaan nähdä, kuinka pitkä prosessi tässä vielä on edessä. Toisilla kestää pitkään Hcg:n lähteminen laskuun. Sit riippuen hoitomuodosta saattaa tulla vielä raskautumiskieltoakin solumyrkkyjen takia. Tiedän, ei kannattaisi nyt miettiä liian pitkälle. Pitäisi mennä päivä kerrallaan. Tai pikemminki tunti kerrallaan tuntuu kohtuullisemmalta. Ja onkin nämä tunnit oikein madellu.
Mitenhän sitä saisi nämä päivät kulumaan nopeammin? Kun ei olisi näitä helvetin raskausoireita, niin voisi yrittää tehdäkin jotakin. Huomiseksi oli sovittu kuvaustreffit ja nyt arvonki, kykenenkö menemään. Toisaalta, jos yhtään olo sallii, saattais olla hyvä saada ajatukset ihan muualle hetkeksi.
Nää raskausoireet onki se kaikista musertavin asia tässä kaikessa. Koko ajan tuntee olevansa raskaana, mutta samalla tiedostaa, ettei koskaan tule saamaan vauvaa syliin saakka. Se kun monesti on se ainoa motivoiva tekijä raskausoireissa, tietää ainakin vauvalla olevan kaiken kunnossa. Kauheeta samaan aikaan toivoa, että kunpa kaikki olisi hyvin ja toisaalta, että kunpa se kuolis itsekseen pois.
Ehdin tossa jo miettiä, että tuon pari päivää oli tosi tyttöolo tästä. Eihän sitä tietenkään vielä voi tietää, mutta nuo aamupahoinvoinnit oli sitä luokkaa. Pojistahan mulla hädin tuskin oli mitään pahoinvointeja. Samoin tuli finnejä otsa täyteen, pojista ei ollut niitäkään. Eipä sillä, oli siellä sit kumpi tahansa, tuntuu vaan niin pahalta. En ottanut ultrakuvia mukaan tänään. Tuntu, etten halua muistoja siitä alkioepäilyksestä. Nyt jo tosin harmittaa. Tiistailta pyydän kyllä kuvat mukaan. Vaikken tätä vauvaa koskaan itselleni asti saakaan, tuntui se jo niin omalta. Ja olikin sitä.
Iltaa kohden on alkanut olemaan enemmän kipuja, mitkä puoltaa sitä kohdunulkosta. Hassua, kipu on koko ajan enemmän vasemmalla, vaikka ultraava lääkäri oli näkevinään jotain oikealla. Mahakipu säteilee vasempaan reiteen, vasempaan hartiaan ja jopa vasempaan ranteeseen. Monestihan kohdunulkoisissa alkion sijainti selviää vasta leikkauksessa, jos ei ennen sitä ala itse tulemaan pois. Ultralla sitä on kuulemma tosi vaikeaa paikantaa.
Lisäksi mulla on jonkun verran sectioista arpikudosta, tiedä sitten tekeekö se alkion löytymisestä vielä vaikeemman. Ainakin sectiot lisää kohdunulkosen riskiä. Nyt tuntuu ihan hullulta, että joissain maissa, kuten Kosovossa, sectio on se yleisempi synnytystapa. Hullut sanon minä. Yhtään ei ajatella aioita pidemmälle. Halutaan vaan itse pystyä päättämään vauvan syntymäpäivä. Anteeksi. Saatan kuulostaa jyrkältä. Tässä kohtaa tuntuu vaan ihan hullulta, että joku haluaisi vapaaehtosesti tämmöisen riskialttiuden itselleen.
Olen tässä tänään selvitellyt enemmän asiaa. Haluan tietää onko mitään toivoa normaaliraskaudesta jäljellä, kun tuo kohdunulkoinen tuntuu paljon todennäkösemmältä. Tämmöistä mm. olen löytänyt:
- Raskausviikosta 4 eteenpäin ultralla voi nähdä kohdussa kasvavan sikiöpussin, joka vielä tässä kohtaa näyttää tyhjältä
- Ennen kuin Hcg arvot saavuttaa 1000-2000 ultralla ei voi paikantaa sikiöpussia (jos tiistain arvo on tuo toivottu 1600, sikiöpussi pitäisi olla nähtävissä)
- Sikiöpussi kasvaa n. 1 mm päivittäin, samassa suhteessa nousee Hcg-arvo
- Hcg:n tuplaantuminen jokatoinen päivä arvellaan olevan syy naisen pahoinvoinnille (omalla kohdalla pahoinvointi jäänyt tod.näk. pois kun alkio on lakannut kasvamasta ja Hcg arvo lähtenyt laskuun)
Mitä realistisemmin mietin, sen enemmän tiedän, etten vauvaa tule näkemään.
 |
| Anteeksi, parempaa kuvaa en tähän hätään keksinyt kuin tämä aikoinaan Pinterestistä löytämäni |
Tullut tässä semmonen ajatus, että liekköhän tämä oli kohtalon ivaa. Tehtailin vauvaa puolisalassa, ehkä olikin karman laki, että tässä käy huonosti. B ollut tosin aivan ihana. Lohdutellut mua koko päivän ja yrittänyt kannustaa, että kyllä meillä tässä on vielä aikaa se kolmaskin tehdä. Eipähän ainakaan tarvii peitellä asiaa enää.
Saa vaan nähdä, kuinka pitkä prosessi tässä vielä on edessä. Toisilla kestää pitkään Hcg:n lähteminen laskuun. Sit riippuen hoitomuodosta saattaa tulla vielä raskautumiskieltoakin solumyrkkyjen takia. Tiedän, ei kannattaisi nyt miettiä liian pitkälle. Pitäisi mennä päivä kerrallaan. Tai pikemminki tunti kerrallaan tuntuu kohtuullisemmalta. Ja onkin nämä tunnit oikein madellu.
Mitenhän sitä saisi nämä päivät kulumaan nopeammin? Kun ei olisi näitä helvetin raskausoireita, niin voisi yrittää tehdäkin jotakin. Huomiseksi oli sovittu kuvaustreffit ja nyt arvonki, kykenenkö menemään. Toisaalta, jos yhtään olo sallii, saattais olla hyvä saada ajatukset ihan muualle hetkeksi.
Nää raskausoireet onki se kaikista musertavin asia tässä kaikessa. Koko ajan tuntee olevansa raskaana, mutta samalla tiedostaa, ettei koskaan tule saamaan vauvaa syliin saakka. Se kun monesti on se ainoa motivoiva tekijä raskausoireissa, tietää ainakin vauvalla olevan kaiken kunnossa. Kauheeta samaan aikaan toivoa, että kunpa kaikki olisi hyvin ja toisaalta, että kunpa se kuolis itsekseen pois.
Ehdin tossa jo miettiä, että tuon pari päivää oli tosi tyttöolo tästä. Eihän sitä tietenkään vielä voi tietää, mutta nuo aamupahoinvoinnit oli sitä luokkaa. Pojistahan mulla hädin tuskin oli mitään pahoinvointeja. Samoin tuli finnejä otsa täyteen, pojista ei ollut niitäkään. Eipä sillä, oli siellä sit kumpi tahansa, tuntuu vaan niin pahalta. En ottanut ultrakuvia mukaan tänään. Tuntu, etten halua muistoja siitä alkioepäilyksestä. Nyt jo tosin harmittaa. Tiistailta pyydän kyllä kuvat mukaan. Vaikken tätä vauvaa koskaan itselleni asti saakaan, tuntui se jo niin omalta. Ja olikin sitä.
Oma pikkunen. Eksyi vaan väärään paikkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)