Trenssi mielletään monesti kevättakiksi, mutta yhtä hyvin se toimii myös syksylläkin, niin aikuisilla kuin lapsillakin. Laitettiin trenssin kaveriksi arkisia luottovaatteita: tummat slimmit farkut, ruskeat nahkalenkkarit ja ruskea pipo. Kyllä tuli niin komea kokonaisuus Elionin luukista.
Tämä viikko oli jotenkin tosi stressaava. Tuntuu että kaikki hoitamattomat hommat kaatuu päälle, eikä vuorokaudessa yksinkertasesti riitä tunnit. Sitten jätän yhden jos toisenkin homman aina vaan huomiselle, kunnes niitä on niin paljon, etten edes tiedä mistä alottaa. Käykö sulle koskaan näin? Pliis, sano etten oo ainoo.
Tänään päätin, että ensi viikolla haluun hoitaa ihan kaikki asiat, jotka on jääny roikkumaan. Mitä enemmän viivytän tätä, sen enemmän hoitamattomia asioita kertyy. Luin, että meidän aivot on kuin keskusmuisti. Huono semmonen kuitenkin. Jos haluat olla mahdollisimman aikaansaava päivän aikana, tutkimusten mukaan nämä muutama niksi auttaa siinä huomattavasti...
1. Herää vähän aikasemmin
Tästä vois olla hyötyä. Herään aina puol tuntia ennen ku poikien pitäs olla tarhassa. Jos heräisin tunnin aikasemmin, ehtisin vaikka meikkaamaan rauhassa. Tai tekemään mitä tahansa, mitä kukaan ei olis keskeyttämässä. Sanotaan, että aikaisin heräävät ovat kaiken kaikkiaan optimistisempia ihmisiä.
2. Tee tehtävälista joka päivälle
Kirjoita kaikki päivän tehtävät ylös ja tee siitä mahdollisimman realistinen ja simppeli. Kun opit tekemään kaikki mitä oot suunnitellu, opit saavuttamaan myös ne isommat tavotteet elämässä.
3. Tee vaikeimmat tehtävät ensin
Kun teet vaikeimmat asiat ensin pois alta, loppu päivä menee paljon mutkattomammin. Sillä tavalla sulle tulee hyvä fiilis itsestäsi ja saat kaiken kaikkiaan paljon enemmmän aikaiseksi.
4. Urheile aamuisin
Mene pikalenkille tai tee nopea jooga heti aamusta. Aamuliikunta tuo hyvän mielen endorfiinien myötä, mikä tekee susta päivän aikana paljon tuotteliaamman.
5. Pidä sähköpostisi järjestyksessä
Kun näät 250 lukematonta viestiä, se vain syventää ahdistusta entisestään. Pidä inboxi järjestyksessä ja poista kaikki turhat sähköpostitilaukset.
6. Keskity yhteen asiaan kerrallaan
Tutkimuksien mukaan aivot ja mieli käsittelee tehokkaimmin yhtä asiaa kerrallaan. Niin sanottu multitasking vie meidät ojasta aallikkoon.
7. Opettele sanomaan Ei
Kröhöm, niin kun mun ois pitäny sanoa B:n nettisivuille... Joskus kieltäytyminen on kaikista vaikeinta. Jos et pysty antamaan lupaukselle 100%, on parempi kieltäytyä koko hommasta.
Nämä niksit lähtee ainakin täällä kokeiluun. Tänä aamuna hoidin vaikeimman asian joka olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten ja voi vitsit että tuli hyvä mieli! Tästä on hyvä jatkaa. Alan vaihdos häämöttää ja haluun alottaa kaiken puhtaalta pöydältä, silleen ettei mikään muu ole häiritsemässä.
Tuotteliasta viikon alkua sullekin! <3
trenssi Zara
paita NameIt
farkut H&M
kengät Zara
pipo Zara
No comments:
Post a Comment