18 x jatka lausetta -haaste

Sain tämän postaushaasteen rakkaalta siskoltani. Haasteeseen vastattu ja viimein tässä olkaa hyvät 18 x jatka lausetta:

Viime aikoina... olen suunnittellut vaatekaappini sisällön totaaliuudistamista. Tästä lisää hieman myöhemmin.

En ymmärrä... miten joillekin ruoan laitto voi olla intohimo. Olin nuorena koulussa hyvä lähes kaikissa aineissa, paitsi kotitaloudessa. Olin varmasti luokan ainoa, joka sai siitä arvosanaksi 7. Osaan kyllä tehdä, jos saan reseptin nenäni eteen, mutta ruoan laitto on aina ollut minulle sellainen välttämätön paha. Sata kertaa mieluummin vaikka imuroin. On varmasti kohtalon ivaa, että  kaltaiseni ihminen päätyy parisuhteeseen miehen kanssa, jonka kulttuurissa vain naiset kokkaavat. :D

Seuraavaksi ajattelin... alkaa viimein pakkailemaan. Tajusin eilen, että muuttoon on enää viikon verran aikaa, enkä ole tehnyt vielä mitään sen eteen. Heh!

En osaa päättää... B:n kanssa nimeä tulevalle vauvalle. Tai meillä on yksi hyvä vaihtoehto, mutta olemme miettineet, sointuuko se vähän liian hyvin yhteen Leonin nimen kanssa. Vihaisivatko veljekset meitä vanhempana vai tulisiko siitä vain hauska juttu. Nämä nimiasiat ovat mielestäni yksiä elämän vaikeimmista päätöksistä.

Muistan ikuisesti... kun nuorena piilouduin siskoni sängyn alle hänet yllättääkseni. Siskokin oli jo tästä avautunut blogissaan näihin kysymyksiin vastatessaan, joten kerronpa minäkin nyt oman näkemykseni tapahtuneesta. Ajattelin piiloutuessani, että pian sisko tulisi huoneeseensa ja tapansa mukaan istahtaisi kirjoituspöytänsä ääreen, jolloin voisin hänet yllättää. Järkytyksekseni hän kuitenkin laittoi musiikit soimaan ja alkoi oikein antaumuksella tanssimaan sen tahdissa. Mietin, kuinka nyt hoitaisin tämän tilanteen. Jäisinkö sittenkin vain sängyn alle odottamaan, että hän olisi tanssiensa kanssa valmis ja poistuisi huoneesta? Hetken edessäni steppaavia jalkateriä katsottuani, en enää pystynyt hillitsemään itseäni, vaan purskahdin totaalinauruun samalla kun kömmin sängyn alta ylös ja ryntäsin ulos huoneesta. En ikinä unohda siskoni ilmettä. 

Päivän paras juttu... oli lukea teidän lukijoiden jättämiä kommentteja viime postaukseeni. On niin ihana huomata kommenteista, että siellä ihan oikeat ihmiset lukevat näitä minun höpinöitä. Se on ehdottomasti tässä bloggauksessa palkitsevinta.

Noloa myöntää, mutta... minulla on varmasti yhdet maailman rumimmista varpaista. On uskomatonta, kuinka kenkähyllyssä niin kauniilta näyttävät avokkaat voivat sekunnissa muuttua aivan kamaliksi minun sujautettua ne jalkaani. 

Päätin säästää teitä olemalla kuvaamatta rumia varpaitani. Sen sijaan tässä kuva kauniista kukasta.

Viikko sitten... oli päivä kun meillä taas kummitteli. Löytyykö teistä lukijoista ihmisiä joilla joskus kummittelee? Minulla olisi kymmeniä kummitustarinoita kerrottavana, mutta Nana on sanonut, ettei niistä kannattaisi puhua ääneen, koska se saattaa pahentaa kummittelua. Tai sitten hän vain yrittää sulkea suuni, jottei ihmiset alkaisi pitää minua ihan kajahtaneena :D

Kaikista pahinta on... jos en pysty ymmärtämään jotakin asiaa. Se voi olla tosi arkinen, teknillinen tai tieteellinenkin juttu. Saatan kuluttaa jonkun asian ratkaisemiseen useita tunteja ilman, että edes tajuan ajan kulua. En vain kestä, jos en tajua jotain ja hyvin hyvin harvoin luovutan pulmani suhteen. Tällä hetkellä työn alla on selvittää blogiin liittyen, kuinka toimin, jotta voisin "move all the inline CSS rules into an external file". Apuja otan mielelläni vastaan :)

Salainen taitoni on... osata harottaa nämä maailman rumimmat varpaani ihan erilleen toisistaan. Huomasin tämän taidon alle kymmenen vuotiaana mummilassa ja minun oli heti pakko selvittää osaavatko muutkin harotella. Hyvin nopeasti huomasin sen olevan taito omaa laatuaan. Silloin olin ylpeä siitä. 

Jos saisin yhden toiveen niin se olisi... että perheemme saisi elää onnelisena ja terveenä yhdessä.

Minulla on pakkomielle... jättää lasiin aina sentin verran juomaa juomatta. Tämä taitaa olla myös yksi pahin tapani, joka ärsyttää suuresti B:tä ja äitiäni. Kaadan lasiin aina liikaa ja sitten jätän sen pöydälle, jotta voisin juoda sen pian pois. Unohdan lasin kuitenkin aina ja juoma saattaa seistä pöydällä vielä neljänkin tunnin päästä.

Söin tänään... ensimmäisen kerran tänä kesänä uuden sadon perunoita. Voi nami, että ne ovat hyviä voin kanssa.

Ärsyttävintä on... miesflunssa. Piste.

Tekisi mieli... vain pakata kamat ja lähteä Kosovoon. Pieni irtiotto arjesta tulisi nyt niin oikeaan paikkaan ja välillä tuntuu, että tarvitsisin omaa aikaa myös Leonista. Olisi ihana vain jättää poika pariksi tunniksi Nanalla ja Nai'lle ja lähteä Pejan keskustaan shoppailemaan. Kosovo on tarjontansa ja hintatasonsa suhteen kuin paratiisi minulle.

Minusta on söpöä... kun Leon ja B nukkuvat yhdessä. Hirmu usein he nukkuvat vierekkäin lähes samassa asennossa. 

Hävetti... kun Leonin synnytyksen jälkeen pahin kipu oli ohi ja tajusin heräämössä, kuinka olin hetki sitten manannut leikkaussalin kaikki miehet alimpaan helvettiin. Kivun kourissa tuntui niin uskomattoman väärältä, ettei miesten tarvitse koskaan käydä synnytyksen tuskaa läpi. Leikkaussalissa minut vastaanottanut miespuolinen hoitaja/lääkäri/whatever käski minun itse nousta leikkauspöydälle ja siitä se ajatus sitten lähti, että päätin kertoa kovaa ja kuuluvalla äänellä, ettei yksikään mies maailmassa tiedä, mitä helvetillinen kipu voi olla ja että kuinka he oikeasti ovat se heikompi sukupuoli, he eivät vain itse sitä tiedä.

Olenko ainoa jonka mielestä... on outoa, miten kosovolaiset tervehtivät myyjää kaupassa sanomalla "Mirë dita! A je lodh?"? Eli suomeksi "Hyvää päivää! Väsyttääkö?" Olin ihan järkyttynyt kun kuulin sen ensimmäisen kerran, kun olimme shoppailemassa F:n vaimon kanssa. Kysyin häneltä, että näyttikö myyjä väsyneeltä, vai miksi ihmeessä hän muuten noin kysyi. Hän sanoi sen olevan enemmänkin myötätunnon osoitus, siitä, että myyjä jaksaa koko päivän palvella siellä asiakkaita. Niin outoa! Myös joka kerta kun puhumme B:n perheen kanssa Skypen välityksellä, minulta kysytään heti ensi kättelyssä, olenko väsynyt. Ja vaikka väsyttäisi, niin eihän sitä ääneen kuuluisi sanoa. OUTOA!! :D

Huh! Haasteesta selvitty. Seuraavaksi passaan tämän Kuplassa -blogin ihanalle Sarahille. :)