Onko lapsen sukupuolella väliä?

Monilla meistä on odotuksia syntymättömän lapsen sukupuolen suhteen. Toinen haluaa päästä shoppailemaan pikkuprinsessalle ja toinen potkimaan palloa tulevan jalkapallolupauksen kanssa. Tärkeintähän on, että lapsi on terve, mutta toisinaan pettymys saattaa silti ottaa vallan, jos odotukset eivät täytykään.

Omakohtainen kokemukseni on, että sekä muissa maissa että Suomessa poikalapset ovat enemmän toivottuja. Jokainen on kuullut kauhutarinoita Kiinasta ja tyttövauvojen hylkäämisistä, kun samaan aikaan joissain maissa tyttölapsia myydään perheen toimeentulon tukemiseksi. Tytöillä ei tunnu olevan yhtä suurta arvoa kuin pojilla ja valitettavasti tämä on näkyvissä jossain määrin myös Suomessa. Oma isäni päätti katkaista yhteydenpidon meihin ollessani 5-vuotias. Äitini kyseenalaistettua asiaa hän oli vain voivotellut sanoen: "Ehkä se olisi helpompaa, jos ne olis poikia." En koskaan ole voinut ymmärtää, miten joillekin lapsen sukupuoli voi olla niin tärkeä asia. Onko sillä mitään väliä, mitä sieltä haarovälistä löytyy, kun kyse on omasta lapsesta? B:n myötä eri kulttuureihin tutustuttuani olen kuitenkin oppinut, ettei läheskään aina ole kyse ihmisen pinnallisuudesta, kuten isäni tapauksessa, vaan pikemminkin tulevaisuuden pelosta.

Kosovossa tytöistä kasvatetaan huolenpitäjiä ja pojista elättäjiä. Myöhemmin nainen avioituessaan siirtyy huolehtimaan miehen perheestä, kun taas pojat saattavat asua koko ikänsä vaimoineen vanhempien kanssa tuoden elinkeinon koko perheelle. Tästä johtuen poikalapset ovat siellä toivotumpia. He turvaavat suuremmalla todennäköisyydellä vanhempien tulevaisuuden, ihmisillä kun ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa ja eläkejärjestelmäkin on aivan lapsen kengissä. Kuten B:nkin perheessä, hänen vanhempansa olisivat tällä hetkellä aivan tuuliajolla ilman häntä.

Minulle tulevan vauvan sukupuolella ei ole ollut suurta merkitystä, mutta täytyy myöntää, että kahden niin erilaisen kulttuurin välissä elävänä pariskuntana pääsemme helpommalla, kun lapsemme ovat poikia. Nimittäin B:n kulttuurissa tytön asema ei ole se kaikista helpoin... Ei ainakaan näin suomalaisen näkökulmasta. Kosovossa tytön tehtävät ja heihin kohdistuvat odotukset ovat ihan normaaleja asioita, mutta minua on pelottanut, kuinka osaisin yhdistää ne Suomen olosuhteisiin ja meidän koko kulttuuriin. Kuinka sanoisin 16-vuotiaalle tyttärelleni, että hänen tulisi olla kotona klo kahdeksaan mennessä, vaikka muut kaverit jäävät vielä ulos? Kuinka sanoisin tyttärelleni, että sinun tulee tarjoilla vieraille, kun Leon saa vain istua sohvalla ja nauttia tarjoiluista? Kuten sanottu, Kosovossa nämä asiat ovat ihan normaaleja, sillä kaikki tekevät niin. Kukaan ei koulussa kyseenalaista, miksi joku tyttökavereista vietti koko viikonlopun kotona, tai miksei hän ole vielä maistanut alkoholia. Täällä asia on aivan toinen, tiedän sen omasta nuoruudestani ja siksi tyttären saaminen on minua ehkä hieman pelottanut. Ei siis missään nimessä ole kyse mistään tyttöinhosta vaan pikemminkin pelosta omia vanhemmuustaitoja kohtaan. Molempien kulttuurien kasvatusperiaatteissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Kaiken kaikkiaan mielestäni Kosovossa voitaisiin hieman höllätä ja Suomessa taas pikkuisen tiukentaa rajoja. 

Vähän arkisemmasta näkökulmasta katsottuna, mielestäni on käytännöllistä, että tuleva vauva on poika, sillä Leonilta jäi vauva-ajoilta paljon hyväkuntoisia vaatteita, jotka onnekseni saan nyt uusiokäyttöön. Lisäksi lasten yhteinen huone on ehkä helpompi sisustaa kun molemmat lapset ovat samaa sukupuolta. Itse olen aina ollut onnellinen isosiskosta ja toivonkin että näistä veljeksistä tulisi edes lähelle yhtä läheisiä kuin mekin olemme. Nämä nyt on aina näitä jokaisen kokemukseen pohjautuvia uskomusasioita. Toki sisko ja velikin voivat varmasti olla läheisiä, mutta ehkä sitä ei yhtä avoimesti pysty kaikkea jakamaan, jos sisar on eri sukupuolta.

Vaikka kuinka joku toivoisi lapsen olevan tiettyä sukupuolta, toiveet eivät aina toteudu. Onneksi suurin osa ihmisistä osaa kuitenkin asian hyväksyä ja rakastaa lastaan sukupuolesta huolimatta. Ehkä mekin olisimme löytäneet kultaisen keskitien kasvatusasioihin, jos vauva olisikin ollut tyttö. Olen tuhannesti kiitollinen, että olen epäilyksistä huolimatta ylipäätään saanut lapsia, se kun ei tosiaan ollut mikään itsestäänselvyys. Poikalupauksen siivittämänä jään suunnittelemaan tulevan lasten huoneen sisustusta ja samalla salaa haaveilemaan omasta pikku prinsessasta. Onneksi on siskon tyttö olemassa ja sillon tällöin pääsen palloleikkien lomassa tekemään myös lettikampauksia sekä leikkimään prinsessaleikkejä.