Tätä postausta on toivottu nyt useaan otteeseen. Päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja kertoa vähän tarkemmin, miten meidän pojat handlaa suomea, albaniaa ja englantia, sekä kuinka tähän on päästy.

Muistan kun aloin odottamaan Leonia ja juteltiin kielikasvatusasioista B:n kanssa. Hän oli jo tuolloin kovin jyrkkä aiheesta ja sanoi, että koska päiväkodin ja koulun myötä lapset tulevat väkisin oppimaan suomen kielen, tulisi meidän kotona puhua vain albaniaa. Mietin, että aika mahdoton yhtälö, jos en itse osaa puhua sitä kunnolla. Päätin, että annetaan ajan näyttää. Turhaa hirveästi murehtia jotain, mistä meillä ei todellisuudessa ole harmainta aavistusta. Ja hyvä, että lopulta tehtiinkin niin. Kaikki on nimittäin mennyt tosi eri tavalla kuin joskus alkuun luultiin.


Meidän perhe on kolmikielinen. Kuusi vuotta takaperin en ois uskonu siihen. Nyt asia tuntuu täysin luonnolliselta, enkä koskaan mieti, että siinä olisi mitään outoa. Siksi siitä kirjoittaminen onkin tuntunut vähän tylsältä. Sama kun tekisin postauksen poikien hampaanpesusta. Mutta tottakai ymmärrän, että meidän tapa elää ja puhua ei ole se tyypillisin ja aiheella on toki enemmän postausarvoa kuin mitä hampaanpesulla on. :D

Meillä on siitä hyvä tilanne, että vaikka puhutaan B:n kanssa yhdessä englantia, molemmat kuitenkin ymmärretään hyvin toistemme äidinkieliä. Se helpottaa kasvatusasioissa paljon.

Usein meidän keskustelu lasten kanssa meneekin niin, että minä sanon jotain suomeksi, johon B yhtyy albaniaksi, josta minä taas jatkan suomeksi. Tämähän ei olisi mahdollista, jos jompikumpi ei ymmärtäisi mitä toinen sanoo. Toki on tilanteita, joissa koko perhe käy keskustelua englanniksi, mutta silloinkin usein Elion keskeyttää huudahtamalla väliin fol shqip!, eli puhukaa albaniaa.


Kolmikielinen koti


Me siis puhutaan B:n kanssa yhdessä vain englantia. Perheen kesken puhumme joko englantia, tai sitten albanian ja suomen kielen yhdistelmää. Pojat puolestaan puhuvat keskenään suomea tai englantia. B puhuu pojille vain albaniaa ja minä puolestani suomea.

Joitakin poikkeuksia mulla kuitenkin on. Esimerkiksi B:n perheen kesken saatan sanoa jotain pojille albaniaksi, jotta kaikki ymmärtäisivät mitä puhun. En edes tiedä, miksi teen niin. Joku ihmeen lauma-aisti varmaan. :D Varsinkin, jos mun sanominen kohdistuu johonkin toiseen henkilöön, saatan sanoa esim puhelimessa ollessa fol me Nanen, puhu Nanan kanssa.

Jotkut sanonnat puolestaan on vaan tarttuneet muhun albaniaksi. Käytän niitä varsinkin silloin, kun haluan että pojat tottelevat. Näitä ovat esim. prit pak, odota vähän, ama doren, ota kädestä kiinni ja me ec mire, kävele kunnolla. Jotenkin albaniaksi sanottuna pojat ottaa mun kehotuksen paljon vakavammin. Haha!

Itse yritän puhua B:n vanhemmille albaniaa. Huonosti, mutta yritän. He eivät ymmärrä englantia, joten pakko on jotenkin pystyä kommunikoimaan. Onneksi Leon alkaa olemaan jo sen ikäinen, että pystyy auttamaan meitä paljon kielimuuriasioissa.

Mikä kielistä pojilla vahvin? 


Alkuun ei tiedetty yhtään, mitä odottaa poikien kielen kehitykseltä. Meillä oli kuitenkin vahvasti sellainen olo, että halutaan, että molemmat pystyy käymään keskustelua lasten kanssa omalla kielellään. Ei niin, että esim. B sanoo jotain albaniaksi, johon pojat sitten vastaisi suomeksi. Asiaa helpotti paljon se, että pojat olivat kolme-vuotiaiksi asti kotona. Sillä tavalla he pääsivät kuulemaan kaikkia kieliä tasapuolisesti mahdollisimman pitkään.

Sen lisäksi B on sinnikkäästi puhunut pojille vain omaa kieltään. Vaikka he sanoisivat vahingossa väliin suomen tai englannin kielisen sanan, hän on esittänyt, ettei muka ymmärtäisi ja pyytää heitä toistamaan lauseen oikein.

Tällä hetkellä Leon puhuu kaikkia kieliä lähestulkoon tasapuolisesti. Ikinä koskaan hän ei puhu isälleen suomea. Joskus yritän vahvistaa omaa albanian taitoani yrittämällä alkaa keskustelemaan Leonin kanssa albaniaksi, mutta se aiheuttaa hänessä lähinnä hilpeyttä, jopa närkästystä. Joskus hän on jopa virnistänyt ja sanonut "äiti, mitä sinä nyt höpiset? Puhu vaan sitä suomea." Yritäpä siinä sitten näyttää vakavasti otettavalta. :D


Elion puolestaan on meille vielä iso kysymysmerkki. Hän muutenkin alkoi puhumaan ikäisekseen tosi myöhäsessä vaiheessa. Puhuimme hänelle sitten suomeksi, albaniaksi tai englanniksi, hän ymmärtää ihan kaiken. Albaniaksi ja englanniksi hän sanoo lyhyitä lauseita, mutta muuten puhuu vahvasti suomea.

Vielä vähän aikaa sitten ihmeteltiin tätä kovasti, ja varsinkin B:n puolesta mun tuli stressattua sitä paljon. Pian kuitenkin tajuttiin, että asialla ei ole mitään tekemistä Elionin ymmärtämisen tai osaamisen kanssa, vaan kyse on vain hänen omasta luonteestaan: jos Elion ei koe olevansa vahvoilla jossain, hän mielellään jättää sen tekemättä. Vasta ajan kanssa ja itsevarmuuden karttuessa hän rohkaistuu.


Niin hassulta kuin se saattaa kuulostaa,
tajuttiin tuo puoli Elionin luonteessa Playstation pelien myötä. Pojat saivat  pleikkaan uuden rullalautailupelin, jota Leon halusi heti kokeilla. Elionia kiinnosti peli hirveesti, seurasi silmät kovana vierestä, mutta sai suoranaiset slaagit, jos yritettiin antaa ohjainta hänelle. Vasta kun Elion oli muutaman päivän katsellut hommaa vierestä, ja kun vain minä ja Leon oltiin paikalla, hän uskaltautui kokeilemaan pelata. Nyt Elion on pelissä perheen paras. Luulen, että ajan myötä Elion uskaltaa alkaa käyttämään myös albaniaa ja englantia enemmän. Tarvitsee vain vielä vähän aikaa, rohkaisua ja uskallusta.

On selvää, että poikien luku- ja kirjoitustaidot albanian kielellä tulee olemaan haaste. Meidän mieltä kuitenkin rauhoitti paljon, kun kuultiin, että koulussa on mahdollisuus saada albanian kielen opetusta.  Se olisi kyllä tosi huippu juttu!

Apukeinoja kielten oppimiseen


Vaikka toinen vanhemmista olisi erikielinen, se ei ihan tunnu riittävän siihen, että lapset oppii kaikki kielet yhtä vahvasti. Suomessa asuessa, kieltä kuulee joka paikassa. Muita kieliä täytyy vahvistaa sitten jotenkin muuten.

Meille on asennettu albanian kielisiä lasten kanavia telkkariin. Youtubesta pojat katselevat puolestaan vain englannin kielisiä kanavia. Siitä johtunee se, että keskenään lapset puhuu usein englanniksi. Näiden lisäksi vietetään vuodesta mahdollisimman paljon aikaa Kosovossa. Viisi viikkoa kesäisin ja kaksi viikkoa talvisin. Siellä ollessa jo viikossa albanian kieli vahvistuu heillä vahvimmaksi. Syksyisin isovanhemmat tulevat puolestaan aina meille kuukaudeksi, jolloin albanian kieli kuuluu kotona eniten. Vierailut puolin toisin ovat poikien kielenkehityksen kannalta tärkeimmässä asemassa.


Jos lapsi syntyy monikieliseen perheeseen, on alkuun hyvä miettiä, mikä vanhemmille on kielten kannalta tärkeää. Sen pohjalta voi sitten jo tehdä vähän suunnitelmia, kuinka eri kielet näkyy lapsen arjessa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että se miten asiat sitten oikeasti toteutuu, saattaa mennä vähän eri tavalla. Kielten käyttöön kun vaikuttaa niin paljon myös lapsen luonne, kielelliset lahjat ja mieltymykset ylipäätään. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on, että lapsella on mahdollisuus oppia kaikkia perimänsä kieliä. Se kun vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös lapsen identiteettiin ja muihin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Kaikenkaikkiaan monikielisyys on mielestäni rikkaus, jota lapsi sitten myöhemmin käyttää haluamallansa tavalla.

Olisi kiva kuulla myös muiden monikielisten perheiden kokemuksia!

 Edellisessä postauksessa käytiin läpi, mikä on se kaikista tehokkain tapa polttaa rasvaa.