Siis pikkusen oon ihmetelly taas mun uusinta ihmeoiretta, joka eilen sitten viimein selvisi. Mulla on levottomat jalat! On muuten tosi häiritsevä sihisevä/kihelmöivä tunne säärien etuosasta jalkapöytään, aina varpaisiin asti. Tunne helpottaa ainoastaan jalkoja liikutellessa. Ja siitähän se nimi myös tuleeki.

Oon siis saanu jälleen yhden oireen mun onnettomien rauta-arvojen takia. Mulla oli ennen raskauksia aina ihan huippuluokan hemoglobiini. 150-160 oli mulle ihan normaali arvo. Kun aloin odottamaan Leonia, jossain kohtaa hemppa romahti alle 110. Sen jälkeen oonki ollu enemmän ja vähemmän oireileva.


Kun Elion oli muutaman kuukauden ikänen, multa otettiin kunnon rauta-arvoverikoe, jossa paljastui että hemppa oli n. 122 mutta ferritiini, eli varastorauta vain onnettomat 2. Sen viitearvot ovat 10-150. Käytännössä katsoen mun rautavarastot ovat siis typötyhjät. Raudanpuutetta aletaan epäilemään, kun ferritiini on alle 30.

Nyt leikkauksen yhteydessä  huomattiin, että mun hemppa oli entistäki huonompi, vain 115. Ja sen oon kyllä tuntenu nyt olossa. Raudanpuutteen oireet on nimittäin moninaisia ja tosi yksilöllisiä. Itse olen saanut riesakseni muun muassa seuraavat oireet:

1. Päiväväsymys, jota seuraa yökukkuminen


Niin turhauttavaa! Päivisin on vaikea pysyä hereillä. Mutta vaikka en päiväunia nukkuisikaan, päiväväsymys vaihtuu iltalevottomuuteen, enkä sit yöllä osaakaan nukkua.

2. Hiusten lähtö


Ja nyt en puhu mistään muutamista karvoista pesun ja harjauksen yhteydessä. Vaan tää mun hiustenlähtö on ihan omaa luokkaansa. Ohimot ovat lähes kaljut. Hiusraja pakenee pakenemistaan. Irronneiden hiusten tilalle ei kasva kunnon hiusta, vaan ohimot ja hiusraja on täynnä sellasta lyhyttä vauvakarvaa, joka ei kasva sen enempää pituutta, vaan irtoaa n. 3cm pitkänä.

3. Hengästyminen


Nyt leikkauksen jälkeen on tämä vain pahentunut. Yritin eilen kävellä kaupasta kotiin vähän ripeämmin, mutta hengästyin niin, etten pystynytkään kävelemään nopeasti. Pysähtyessä kesti kauan, että hengitys tasaantu normaaliksi.

4. Kalpeus


Siis näytän niin sairaalta, etten kehtais lähtee mihinkään ilman huulipunaa ja aurinkopuuteria. Oon kuin joku kävelevä ruumis 😆

5. Päänsäryt


Mulla on aurallinen migreeni, mutta nyt oon viikon ajan kärsiny joka päivä eriasteisesta päänsärystä. Eikä tää oo sellasta migreenisärkyä. Enemmänkin puristavaa.

6. Levottomat jalat


Näistä kerroinkin jo yläpuolella.

7. Ruokahalu kateissa


Meinaa olla tosi vaikea saada menemään kaikki päivän ruoat. Ei vaan yksinkertaisesti maistu.

Näiden lisäksi raudanpuute voi aiheuttaa huimausta, rytmihäiriöitä, ärtyneisyyttä, keskittymishäiriötä, hikoilua, nivekipuja, unihäiriöitä, ym, ym. Oireiden kirjo voi olla todella laaja.

Monestihan rauta-arvot huononee juuri raskauden aikana. 


Monilla naisilla myös runsaat kuukautiset aiheuttaa anemiaa. Mullahan arpipuutoksen aikaan menkat oli ihan kamalia. Kokonaisuudessaan tiputteluineen kesti jopa 11 päivää. Ei ihme ettei rauta-arvot parantuneet.

Saas muuten nähdä miten käy kuukautisille nyt leikkauksen jälkeen. Ainakin ne on nyt vähän myöhässä. Tietenkin just nyt, kun kerrankin toivoisin menkkojen tulevan, jotta kuluis nää "vauvakieltokierrot" nopeemmin.

Rautalisä



Ennen en voinu syödä rautalisää ollenkaan, koska mun maha meni niistä niin huonoksi. Nykyään syön raudat aina appelsiinimehun kanssa, niin jäi vatsavaivat pois. Rautahan tarvitsee c-vitamiinia rinnalle, jotta imeytyis kunnolla. Lisäksi vaihdoin rautatabut Ferrodan merkkisiksi. Ne yhdessä appelsiinimehun kanssa ei oo vaikuttanut vatsan toimintaan yhtään mitenkään.

Nyt ajattelin alkaa syömään rautatabletteja päivittäin. Tähän asti oon ottanu jokatoinen päivä. Pitäs olla sitten 5kk:n päästä, kun loppuu raskautumiskielto, arvot jo paremmassa kunnossa. Näillä arvoilla ei varmasti edes tärppäis.

En aatellu kuitenkaan jäädä murehtimaan asiaa sen enempää. Rautanappi huuleen ja nokka kohti kuntosalia. Ihanaa! Eka treeni leikkauksen jälkeen ja ekan kerran salille sitten koronan.


Alkuun mua jopa vähän jännitti mennä sinne. Mut heti perillepäästyä, jännitys vaihtu täpinään. Oli jotenkin niin siistii päästä pitkästä aikaa kilistelemään painoja. Luvassa oli selkä-pakaratreeni, joka tuntu just sopivalta. Mahassa ja leikkausarvissa ei tuntunu yhtään pahalta.

Ootko sä jo alottanu salitreenit? Ja noista rauta-arvoista, millasia oireita huono hemppa ja/tai ferritiini on aiheuttanu sulle?

Edellisessä postauksessa: Kolmikielisyys - Näin Se Sujuu Meidän Perheessä