Ajattelin ensimmäistä kertaa avata vähän enemmän, mikä tekee perheestämme valtavirrasta poikkeavan. 

Mieheni B on kotoisin Kosovosta. Hän tuli Suomeen noin kymmenen vuotta sitten työviisumilla. Perheemme elämäntyyli ja -arvot ovat hyvin balkanilaiset, mutta kuten arvata saattaa, yritän parhaani mukaan mahduttaa niihin ripauksen suomalaisuutta.

Elämä kaksikulttuurisessa perheessä on täysin riippuvainen yhteisistä sopimuksista, mutta eikös niin ole kaikissa perheissä. Se miten me poiketaan muista on, että perhe-elämämme on balkanilaisen ja skandinaavisen elämäntyylin yhteentörmäys, jota sekä suomalaiset että kosovolaiset eivät aina jaksa ymmärtää. Kotona meillä puhutaan pääosin englantia ja albaaniaa, mikä ihmetyttää pojan suomalaisia sukulaisia. Mielestäni on kuitenkin selvää, että pojan vahvin kieli tulee olemaan suomi, sillä kahdestaan ollessamme puhun pojalle suomea, minun perheeni puhuu pojalle vain suomea ja tulevaisuudessa sekä tarhassa että koulussa pojalle tullaan puhumaan vain suomea. Onneksi kuitenkin myös meidän sukulaiset pitävät monikielisyyttä rikkautena. Leonin ensimmäiset sanat olivat baba (=isä) ja auto. Maltan tuskin odottaa hänen alkavan muodostaa lauseita. Se on sitten varmaan sellaista kielten sekamelskaa aluksi :) Kieli on vain yksi niistä lukuisista eroavaisuuksista perussuomalaisperheisiin nähden. Jokainen eroavaisuus ansaitsisi oman blogipostauksen.

Jotta elämä kaksikulttuurisessa perheessä toimisi, täytyy molempien elämänkatsomus olla avoin. Uskallan kuitenkin väittää, että naisen panostus ja ominaisuudet ovat merkittävämmässä asemassa jo pelkästään siksi, että balkaneilla ja varmasti monessa muussakin kulttuurissa ajatellaan naisen tulevan miehen perheeseen. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka jouduin hyväksymään jo parisuhteen ensimetreillä. Kaikista ennakkoasenteistani huolimatta, B:n perhe otti minut heti alkuun hyvin vastaan. Toki hänen äitiään eli Nanaa harmittaa, ettei me voida vielä juurikaan puhua yhdessä, koska yhteistä sujuvaa kieltä ei ole. Hän on kyllä sellainen supernainen, oikea leijonaemo heidän perheessään. Opin häneltä paljon viime kesän reissullamme. Lisäksi B:n perheeseen kuuluu hiljainen ja sympaattinen isä Naim, pikkuveli F, joka vastikään sai myös työviisumin Suomeen, sekä hyvin englantia puhuva veljen vaimo, joka vielä odottaa pääsyään Suomeen Kosovossa. Yhdessä olemme erikoinen, mutta hyvintoimiva kokonaisuus. :)


Fakta on, että joskus on vaikeaa elää Suomen rajojen sisällä kodissa, jonka kulttuuri, tavat ja elämänkatsomus eroavat niin suuresti "normaalista". Ongelmien välttämiseksi ei riitä, että puolisot ovat löytäneet sopusoinnun, vaan vaikeudet kumpuavat useimmiten kodin ulkopuolelta, pariskunnan omista perheenjäsenistä sekä yhteiskunnasta. Ongelmista ei pysty teilatuksi tulemisen pelossa puhumaan muille, ei varsinkaan niistä, jotka liittyvät parisuhteeseen. Kaveripiirissä naiset avautuvat helposti siitä, mikä kumppanissa sieppoo. Se on omanlaistaan terapiaa kun naisporukalla pääsee naureskelemaan miehen ja naisen välisille eroavaisuuksille. Itse erittäin harvoin kerron meidän riidan aiheista, sillä siinä kohtaa kuulija ei ajattelekaan B:tä vain miehenä vaan ulkomaalaisena miehenä. Eroavaisuudet eivät yhtäkkiä olekaan enää huvittavia vaan keskustelu kääntyy herkästi koko meidän parisuhteen kyseenalaistamiseen. Itse olen saanut huomata, että ne sisäänrakennetut miehiset tekijät ovat hyvin samankaltaisia niin suomalaisilla kuin albaanialaisilla miehillä. Esimerkiksi isäpuoleni ja  B ovat hyvin samanlaisia ihmisiä niin arvoineen ja tapoineen kuin kaikkine miehiseni outouksineen. :D Sisko on yksi niistä harvoista ihmisistä lähipiirissäni, joka ei koskaan ole kyseenalaistanut miesvalintaani. Hän näkee B:n miehenä eikä vain ulkomaalaisena. Siskolle uskallan kertoa myös meidän ongelmista. Hän ei kyseenalaista eikä tuomitse. Äiti kertoi hänen sanoneen: minulle on ihan sama, vaikka heillä on erilaisia tapoja ja käytäntöjä perheessä ja vaikka mihin he uskovat. Tärkeintä on, että Niina on onnellinen. Se oli mielestäni kauniisti sanottu.
Alkuun olimme B:n kanssa vain ystäviä. Ajan kuluessa alkoivat puhelinkeskustelumme venymään tuntien mittaisiksi. Huomasin alkavani ihastumaan B:n luonteeseen. Hän on vastuuntuntoinen, ahkera, huolehtivainen ja omistuva. Kaikkea sitä, mitä mieheltä olen aina toivonut. 15-vuotiaasta lähtien hän on tehnyt töitä ja elättänyt koko perheensä. Se oli jotain mikä ihastutti minua suuresti. Huolenpito, jollaista en koskaan ennen ollut nähnyt. Toki myöhemmiten myös ne vähemmän imartelevat luonteen piirteet alkoivat näkymään: B on balkanilaiseen tyyliin aikas temperamenttinen. He ottavat perheensä kanssa helposti yhteen, mutta leppyvät myös yhtä nopeasti. Yksi tunnin kestävä Skype-puhelu saattaa sisältää sellaisen tunteiden kirjon, että tämä rauhallinen suomalainen ei voi muuta kuin katsella vierestä ihmeissään. 

Leon ottaa paljon mallia B:stä. Heitä yhdistää temperamenttisyyden lisäksi paikallaan pysymättömyys ja kiinnostus erilaisiin koneisiin ja laitteisiin. Jo 9 kk:n iässä Leonilla oli tapana käntää kaikki pyörälliset lelut ylösalaisin ja ihmetellä niiden jokaista ruuvia ja mutteria.

Monikulttuurisuus näkyy suuresti elämässäni. Joskus koen itsekin olevani ulkomaalainen omassa kotimaassani, mutta mitään en haluaisi enää muuttaakaan. Saapuessaan elämääni B mullisti koko maailmankatsomukseni. Hän on kaiken kaikkiaan tehnyt minusta paremman ihmisen, minkä toivoisin näkyvän jokaiselle kaikkien asenteiden ja erilaisuuden pelon lävitse.