Kaiken tämän kylmyyden ja harmauden keskellä, haluan palata ajassa taaksepäin meidän viime kesän reissuun miehen kotimaahan. Kaikkea en ole tainnut edes läheisille kertoa, joten seuraavassa luvassa useaosainen yhteenveto meidän reissusta.

16.8.2015

Tänään oli se yhtäaikaa innolla odottamani ja kauhulla pelkäämäni päivä. 16 vuoteen en ollut poistunut Ruotsia pidemmälle Suomesta. Aamupäivällä käytiin siskon luona heittämässä viimeiset heipat minun perheelle. Äiti repesi itkuun aivan kuin ei koskaan enää nähtäisi. Ymmärsin kyllä äitini huolen, eihän monikaan ajattele Kosovoa kuin sotamaana ja kaiken kaikkiaan outona ja pelottavana. Sotaahan siellä ei enää vuosikausiin ole ollut. Ne syvälle mieleen piirtyneet kauhukuvat 1990-luvun uutisista ei vain hevillä unohdu.

Klo 16 starttasimme auto täyteen ahdattuna kohti Turkua. Kyydistä löytyi meidän lisäksi kaikki matkatavarat kuukaudelle, ilmanvaihtokone uutta taloamme varten sekä 40:n tuuman taulutelevisio. Olen varma, ettei kyytiin olisi mahtunut enää yhtä pussukkaakaan. Turusta laivamme oli määrä viedä meidät Ruotsiin. Olimme ajaneet vasta tunnin, kun jouduimme jo ensimmäisen kerran pysähtymään syöttämään Leonia. Mielessäni mietin, että mitähän tästä tulisi. Vielä olisi 3500 km taitettavana ja nyt jo joudumme pysähtymään.
Perille päästyämme ja aikamme odotettua vuoroamme autokannelle, oli jo pahin jännitys väistynyt. Laiva oli uusi ja hytti mukava. Leon oli onnensa kukkuloilla kun tuntien autossaolon jälkeen pääsi viimein taapertamaan ympäri pientä hyttiämme. Päätimme mennä ajoissa nukkumaan, sillä matkamme jatkuisi aikaisin huomisaamuna.

17.8.2015 Ruotsi

Aamu oli aurinkoinen mutta kolea. Ryntäsimme viimeisten joukossa autollemme ja juuri ehdittiin starttiin ulos laivasta. Olin onnellinen ettei minun tarvinnut olla ratin takana Tukholmassa ajaessamme. Tyydyin aivan mielelläni kartturin rooliin. Pian keskustan hälinä vaihtui tuttuihin taajamamaisemiin ja tajusin Suomen ja Ruotsin olevan hyvin samanlaisia maita keskenään. Vasta lähestyessämme Malmötä, ajettuamme 4 tuntia alkoivat maisemat pikkuhiljaa muuttumaan. Tie kaarteli ja korkeuseroja oli viimein havaittavissa. Kumpujen välistä pilkotti välillä upeat merimaisemat ja viimein sukat alkoivat pyörimään jaloissa kun tajusin että ollaan oikeasti menossa etelään.
Malmö oli täynnä tietöitä ja navigaattorimme ohjasi meidät kerran jos toisenkin väärälle tielle. Etsimme oikeaa reittiä ainakin yli tunnin kunnes viimein oikea tie löytyi ja pian suuren suuri silta komeili edessämme. Juutinrauman silta on yhdistetty rautatie- ja maantiesilta Juutinrauman salmen yli. Sillalla on pituutta lähes 8 km! Koko matkan vain tuijotin alas kuohupäihin ja kuvasin maisemia. Yhdessä vaiheessa aloin miettimään, kuinka kamalaa olisi suistua sillalta ja että onkohan täällä koskaan tapahtunut mitään vahinkoa. Silta joudutaan kuulemma aika ajoin sulkemaan myrskysäällä. Onneksi meitä helli hyvä sää, vaikka kyllä ne tuulenpuuskat puolessa välissä siltaa tuntuivat autossa. Pelottavaa mutta silti niin upeaa.

Tanska

Valitettavasti tästä maasta ei juurikaan jäänyt mitään mieleen. Reittimme kulki tylsää ja yksioikoista tietä. Ai niin! Koko matkan läpi Tanskan tiellä oli hätäpuhelimia kilometrin välein. Sitä tuli kummasteltua. Leon alkoi yhdessä välissä hermostumaan ja naksuja kului kouratolkulla. Viimein Tanska tuli tiensä päähän ja vastassamme oli lautta Saksan Puttgardeniin. Odottelimme lautan starttausta useamman tunnin tuulisen sään vuoksi. Annoimme Leonin tepastella ulkona, mutta aika ei tuntunut millään kuluvan. Itseäni jännitti tuleva laivamatka, sillä voin niin herkästi huonosti.
Heh heh! Yksi rentouttava ennen merelle käyntiä :)
Kuva täältä
Ja ai että lauttaan päästyämme keinuttikin mukavasti. Minä herkkävatsainen ja -mielinen en seuraavaan 45 minuuttiin tehnyt muuta kuin istuin aloillani tuijottaen vastakkaisella käytävällä olevaa sähköpistoketta. Onneksi matka oli pian taitettu ja olimme taas yhden etapin lähempänä.

Saksa

Tuo kaikkien ylistämä maa oli jo ensisilmäyksellä aivan kuin eri maailma. Tiet olivat hyväkuntoiset ja kasvisto outoine puineen ihmetytti.
Pysähdyimme McDonaldsiin syömään ja yritimme saada yhteyttä läheisiin kertoaksemme kaiken olevan kunnossa. Väsymys alkoi painamaan ja heti jatkettuamme matkaamme nukahdin.
Klo 00.05 heräsin vauhdin hidastumiseen ja hurjaan sateen kohinaan. Vesi löi tuulilasiin kuin saavista kaataen. Olimme päässeet Hannoveriin ja mies etsi meille kuumeisesti hotellia. Hän pysähtyi ainakin 7 eri hotelliin, mutta kaikkialla oli täyttä tai sitten aivan överikallista. Vasta klo 01.30 aikoihin löytyi järkihintainen huone kaupungin ytimestä ja pääsimme rojahtamaan isoon sänkyyn. B nukahti minuutissa ja Leonkin aikansa hypittyään matkasängyssään. Itse tuijottelin hotellin seiniä ja mietin kuinka ihmeessä päädyin tänne. Minä matkakammoinen oudossa hotellissa kaupungissa, josta en tiennyt yhtikäs mitään. Mitä rakkaus voikaan saada aikaan… jossain vaiheessa nukahdin sitten minäkin.