Pari kampauskokeilua, A few hairdo experiments
Täällä sairastateen. Tällä kertaa olen itse potilaana. Flunssa alkoi jo viime sunnuntaina, mutta vasta eilen illalla nousi kuume.
Päivällä, kun olo oli parempi, kokeilin muutamaa kampausta hiuksiin. Täytyy todeta, että se hyvä puoli pidennyksettömänä olemisessa on, että tukan voi huoletta nostaa korkealle ponnarille tai nutturalle ilman, että täytyy pelätä liitosten näkymistä.
One is sick here. This time I'm the patient. My flu started already on sunday, but it was not until yesterday evening that a fever rose.
At day time when I was feeling a little better I tried out some hairdos. I have to admit, that there is one good side of not having extensions, which is that you don't have to be afraid of your bonds showing when lifting hair to a pony tail or a high bun.
Mutta nyt palaan takaisin sairastamaan. Tätä tautia en toivoisi kyllä kenellekään.
But now I'm off to suffer my sickness. I wouldn't wish anyone to catch this disease.
Rakkaat hiukseni, My dear hair
Nyt on tiedossa postaus, jota en olisi uskonut kirjoittavani. Yksi aikakausi tuli perjantaina päätökseensä. Lukemattomat kerrat olin kuunnellut naljailua turhamaisuudestani, josta olen pitänyt kynsinhampain kiinni. Monelle olin jopa vannonut meneväni hautaan asti näissä. Ne ovat olleet vahva osa koko identiteettiäni. Ne olivat minun, olinhan itse maksanut niistä. Rakkaat, hyvin palvelleet hiustenpidennykseni on nyt saatettu kaapin lepoon.
You're about to read a post that I never thought I'd write. One era came to an end on Friday. Millions of times I had listened to people making fun of my vanity which i thought i'd never give up on. To many i had even sweared that i'd be wearing these till the day that i die. They have been a strong part of my identity. They were my own, i had bought them. My beloved, well served hair extensions have been layed to rest.
Kaikki sai alkunsa halustani päästä lähemmäksi luonnollista hiusteni väriä. Osio kerrallaan olin vähentänyt pidennysmateriaalin määrää hiuksissani sitä mukaa, kun olin alkanut vaalentamaan omiani. Nyt synnytyksen jälkeen omat hiukseni ovat alkaneet ohentua ja minut valtasi pelko kaljuuntumisesta. Tiedän jossain vaiheessa tilanteen rauhoittuvan ja saavani yhtäkkiä jonkin kasvupyrähdyksen, mutta en halua ainakaan edesauttaa tämän hetkistä kamalaa karvan lähtöä.
Päätös syntyi perjantaina hetken mielijohteesta nähtyäni kuvan kauniista lyhyistä hiuksista. "Pitäisikö minunkin? Joo!" Ja pian löysin itseni purkamassa ompeleita. Jo ensimmäisen osion irroitettuani, epäilys valtasi mieleni. Ei lyhyt hiusmalli ole koskaan pukenut neliön muotoisia kasvojani ja vahvaa leukalinjaani. Pienenä olin Walt Disneyn prinsessapiirettyjen myötä päättänyt kasvattaa pitkät hiukset ja nyt olisi vuosien kasvatus muutamassa minuutissa saksittu olemattomiin. Sisälläni huusi eipäs, juupas, eipäs, juupas koko sen ajan kun purkasin ompeleita. Ironisinta siitä hetkestä teki se, että samalla telkkarista tuli Pieni Merenneito -piiretty. Joka kerta tv:n ohi kävellessäni pala nousi kurkkuun ja nieleskelin kyyneleitäni, kun katsoin Arielin pitkien punaisten hiusten hulmuavan vedessä niin kauniisti. Minullako fiksaatio? Ehei.. Kutsuisin tätä ennemminkin johonkin kasvamiseen. Tiesiköhän Walt, mitä prinsessat saavat ihailijoissaan aikaiseksi?
Everything started when i decided to try to get closer to my natural hair colour. One part at a time i'd taken off extensions according to my attempt of lighting up my own hair parts. After giving birth my hair has gone thinner and I started to scare getting really bald. I know that at some point the thinning will settle down and then all of the sudden I'll probably get new strands of hair.
I made the decision to take off my extensions on a lark after I'd seen a picture of a beautiful short hair cut. "Should I also cut my hair? Definitely!" And soon I found myself taking off the extensions. When I had unstiched the first part i already started to have second thoughts. A short hair style had never suited me because of my square face and strong jaw. I had started growing my hair already at my young age by the effection of Walt Disney princess cartoons and now I was about to cut off the years of hard work. What made the situation more ironic was that at that same moment there came A Little Mermaid on Tv and every time I walked by it, I was about to burst into tears as I saw Ariel's long hair waving so beautifully in the water. Do I have some kind of a fixation? Naaa.. I'd rather call this developing along something.. I wonder if Walt knew how all the princesses influenced on their admirers?
Irroitettuani pidennykset päätin vielä ainakin vuorokauden sulatella ajatusta hiusten leikkuusta. Loppupeleissä kotipuoli tyrmäsi rankasti ideani lyhyestä mallista ja jo lauantaiaamuna kiitin Luojaa, etten saksiin kajonnut. Tällä hetkellä hiukseni ovat malliltaan erikoispitkät, erikoisohuet, mutta edes jollain tapaa koen säilyttäneeni itseni pidennyksistä luopumisesta huolimatta. Nyt minun täytyy vain opetella uusia kampauksia, joilla hiukseni eivät näyttäisi niin ohuilta.
After I'd taken off my extensions I decided to ponder about the cutting matter for atleast one day. Ultimately my family dismissed heavily the idea of a short hair style and already on saturday morning I thanked God for not touching the scissors. At this moment my hair is extra long, extra thin but some how I've managed to hold on to my identity though i gave up on the extensions. Now I just need to learn to do hair dos which don't show the thinness of my hair.
Koska edellisestä raidoituksesta on kulunut jo useampi kuukausi, uskaltauduin tänään juurikasvun värjäyksen ohella lisäillä vaaleita raitoja. Lisäksi ostin hoitavan hopeasävytteen, jolla yritän neutralisoida vaaleampien kohtien punaisuutta. Ostamani vaalennusaineen sävy kulkee nimellä Extreme Platinum ja sen lupaillaan vaalentaa jopa kahdeksan astetta. Omani vaalentui ehkä juuri ja juuri kaksi astetta. Ero vanhaan väriin ei ole suuri, mutta en nyt voi sanoa olevani täysin pettynyt. Kampaajalla tosin pääsisin haluttuun tulokseen huomattavasti nopeammin.
Because it has been many months since the last time I've high lighted my hair, I dared to high light a little bit more today at the same time that I coloured my root growth. I also bought a repairing silver toner, which I use for neutralizing the redness of my high lights. The tone of my lightener was called Extreme Platinum and it was promised that it would lighten up to 8 shades. Mine lighted barely 2 shades. The difference compared to the old colour isn't big, but i'm not completely disappointed eather. I would get the shade that I'm after a lot faster if I'd go to a real hair dresser.
Mustat pidennykseni, levätkää rauhassa.
I'm starting an intensive hair care season that will last about a month and after that I will continue lighting up my colour. It can be that I will come back to extensions after I've made it to the colour I'm wanting and when the thinning has came to an end. I'm not sure yet will i go to a real hair dresser or will i try to manage on my own.
My black extensions, rest in peace.
You're about to read a post that I never thought I'd write. One era came to an end on Friday. Millions of times I had listened to people making fun of my vanity which i thought i'd never give up on. To many i had even sweared that i'd be wearing these till the day that i die. They have been a strong part of my identity. They were my own, i had bought them. My beloved, well served hair extensions have been layed to rest.
Hiukseni pidennyksillä My hair with extensions |
Kaikki sai alkunsa halustani päästä lähemmäksi luonnollista hiusteni väriä. Osio kerrallaan olin vähentänyt pidennysmateriaalin määrää hiuksissani sitä mukaa, kun olin alkanut vaalentamaan omiani. Nyt synnytyksen jälkeen omat hiukseni ovat alkaneet ohentua ja minut valtasi pelko kaljuuntumisesta. Tiedän jossain vaiheessa tilanteen rauhoittuvan ja saavani yhtäkkiä jonkin kasvupyrähdyksen, mutta en halua ainakaan edesauttaa tämän hetkistä kamalaa karvan lähtöä.
Päätös syntyi perjantaina hetken mielijohteesta nähtyäni kuvan kauniista lyhyistä hiuksista. "Pitäisikö minunkin? Joo!" Ja pian löysin itseni purkamassa ompeleita. Jo ensimmäisen osion irroitettuani, epäilys valtasi mieleni. Ei lyhyt hiusmalli ole koskaan pukenut neliön muotoisia kasvojani ja vahvaa leukalinjaani. Pienenä olin Walt Disneyn prinsessapiirettyjen myötä päättänyt kasvattaa pitkät hiukset ja nyt olisi vuosien kasvatus muutamassa minuutissa saksittu olemattomiin. Sisälläni huusi eipäs, juupas, eipäs, juupas koko sen ajan kun purkasin ompeleita. Ironisinta siitä hetkestä teki se, että samalla telkkarista tuli Pieni Merenneito -piiretty. Joka kerta tv:n ohi kävellessäni pala nousi kurkkuun ja nieleskelin kyyneleitäni, kun katsoin Arielin pitkien punaisten hiusten hulmuavan vedessä niin kauniisti. Minullako fiksaatio? Ehei.. Kutsuisin tätä ennemminkin johonkin kasvamiseen. Tiesiköhän Walt, mitä prinsessat saavat ihailijoissaan aikaiseksi?
Everything started when i decided to try to get closer to my natural hair colour. One part at a time i'd taken off extensions according to my attempt of lighting up my own hair parts. After giving birth my hair has gone thinner and I started to scare getting really bald. I know that at some point the thinning will settle down and then all of the sudden I'll probably get new strands of hair.
I made the decision to take off my extensions on a lark after I'd seen a picture of a beautiful short hair cut. "Should I also cut my hair? Definitely!" And soon I found myself taking off the extensions. When I had unstiched the first part i already started to have second thoughts. A short hair style had never suited me because of my square face and strong jaw. I had started growing my hair already at my young age by the effection of Walt Disney princess cartoons and now I was about to cut off the years of hard work. What made the situation more ironic was that at that same moment there came A Little Mermaid on Tv and every time I walked by it, I was about to burst into tears as I saw Ariel's long hair waving so beautifully in the water. Do I have some kind of a fixation? Naaa.. I'd rather call this developing along something.. I wonder if Walt knew how all the princesses influenced on their admirers?
Irroitettuani pidennykset päätin vielä ainakin vuorokauden sulatella ajatusta hiusten leikkuusta. Loppupeleissä kotipuoli tyrmäsi rankasti ideani lyhyestä mallista ja jo lauantaiaamuna kiitin Luojaa, etten saksiin kajonnut. Tällä hetkellä hiukseni ovat malliltaan erikoispitkät, erikoisohuet, mutta edes jollain tapaa koen säilyttäneeni itseni pidennyksistä luopumisesta huolimatta. Nyt minun täytyy vain opetella uusia kampauksia, joilla hiukseni eivät näyttäisi niin ohuilta.
After I'd taken off my extensions I decided to ponder about the cutting matter for atleast one day. Ultimately my family dismissed heavily the idea of a short hair style and already on saturday morning I thanked God for not touching the scissors. At this moment my hair is extra long, extra thin but some how I've managed to hold on to my identity though i gave up on the extensions. Now I just need to learn to do hair dos which don't show the thinness of my hair.
Because it has been many months since the last time I've high lighted my hair, I dared to high light a little bit more today at the same time that I coloured my root growth. I also bought a repairing silver toner, which I use for neutralizing the redness of my high lights. The tone of my lightener was called Extreme Platinum and it was promised that it would lighten up to 8 shades. Mine lighted barely 2 shades. The difference compared to the old colour isn't big, but i'm not completely disappointed eather. I would get the shade that I'm after a lot faster if I'd go to a real hair dresser.
Mustat pidennykseni, levätkää rauhassa.
I'm starting an intensive hair care season that will last about a month and after that I will continue lighting up my colour. It can be that I will come back to extensions after I've made it to the colour I'm wanting and when the thinning has came to an end. I'm not sure yet will i go to a real hair dresser or will i try to manage on my own.
My black extensions, rest in peace.
Äidin elämää
Pojan kanssa elellään haastavia aikoja. Kun mikään ei ole hyvä.. ei missään. Kaikki lelut ovat vihollisia, joille pitää isotella ja uhkailla ja huutaa. Sitten jos äiti tulee erotuomariksi, sekös vasta ärsyttääkin ja sitten loukkaannutaan ja itketään niin kovasti, että henki pakahtuu. Miksi kukaan ei varoittanut, että uhma voi alkaa jo nelikuisena?
Aamuviiden jälkeen aloitetaan äidin "hellä" herättely: puolen tunnin välein puhistaan, kitistään ja äristään niin kauan kunnes äiti on varmasti hereillä. Sitten kääntyillään ympäri, ehkä syödään vähän, vähintäänkin jutellaan ja hymyillään hetki kunnes voi taas nukahtaa seuraavaksi puoleksi tunniksi.
Päivisin äidin jakamaton huomio on ainoa asia, joka pitää pojan tyytyväisenä. Siinä ei sallita edes juomataukoja. Paitsi tietenkin hänelle itselleen. Ja valmiusasennossahan pitäisi olla sillä samalla hetkellä, kun poika tajuaa olevansa nälkäinen, tai muuten taas huudetaan naama punaisena. "Huudan vielä varmuuden vuoksi vaikka tissi onkin jo suussa. Tajuaisi ehkä sitten: äiti, olet hidas."
Ennen katselin suloisia, tuhisevia vauvoja vaunuissaan, kuinka hellyyttäviä nuo elämän vasta-alkajat ovatkaan. Nykyään vilkaisen vaunuja nopeasti ja nostan katseeni vaunuista äitiin. Onko sinulla yhtä rankkaa kuin minulla?
Ei, en sano, että tämä elämä nyt yhtä kärsimystä olisi. Haastavampaa vain kuin luulin. Joskus tulee helppoja päiviä ja silloin tulee mietittyä, alkaisiko tämä viimein helpottumaan. Todennäköisesti jo seuraavana päivänä palataan takaisin kiukuttelenenkänuku -ruotuun. Varsinkin jos olen jollekin erehtynyt sanoa ääneen normaalia helpommasta edellispäivästä. Siksi aina, jos jokin on alkanut sujua, pidän sen tiedon itselläni vähintään viikon.. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Oudointa tässä äitinä olemisessa on, että vaikka miten hankalaksi poika heittäytyisi, ei tämä rakkaus tästä yhtään kuitenkaan laimene. Jos kuka tahansa muu ihminen kiukuttelisi minulle yhtä paljon, niin luulempa että hyväntahtoisuus ja mukavana olo loppuisi osaltani hyvin nopeasti. Poika saa herättää joka yö syvimmästä unesta, yrjötä päälleni joka syötön jälkeen, pissata päälleni jokatoisella vaipan vaihdolla, kynsiä kasvoni haavoille sekä kiukuta ja raivota vaikka koko päivän, kun loppujen lopuksi kaiken tuon saa anteeksi yhdellä hymyllä. :D
Nyt sen oikeasti vasta tajuan: äidin rakkaus on ehdotonta.
Kukkia ja grafiikkaa
Kevään 2015 trendeihin lukeutuu vahvasti erilaiset printit. Kukkakuosit ja graafiset kuviot tuovat piristystä harmaaseen katukuvaamme ja ajattelin itsekin hankkia kevääksi hempeästi värikkään mekon tai hihattoman paidan. Muutama nettilöytö on jo harkinnan alla.
Printteihin ja kukkakuosiin pukeutuminen vaatii keskivertosuomalaiselta rohkeutta, mutta sen yhdistely selkeään, yksiväriseen vaatteeseen voisi madaltaa kynnystä. Rohkeasti sovittamaan vain! Kehottaa nainen, jonka ahdasmielisyys ei ole sietänyt edes mustaa vaatteissa :D Olen kuitenkin päättänyt astua ulos mukavuusalueeltani ja ryhtyä muuttamaan vaatekaappini sisältöä ainaista valkoista monipuolisemmaksi.
Rohkeimmat pukeutujat eivät yhdistelysäännöistä piittaa ja eikös se ole muotia parhaimmillaan. Tärkeintä on, että ostoksille lähtee avarakatseisesti ja sovituskoppiin ottaa kokeiltavaksi jotain itselleen tavanomaisesta poikkeavaa. Sitähän saattaa yllättyä, kuinka hyvin jokin kuosi, väri tai malli voi itseään pukea.
Syventyessäni printteihin innostuin ajatuksesta tehdä printtikynnet. Värimaailman täytyi olla selkeä ja printeillä leikkiminen hillittyä. Lopputuloksesta tuli mielestäni persoonallinen, mutta kuitenkin itseni näköinen.
Värikästä viikkoa rakkaille lukijoille! <3
Stockamannin värikästä valikoimaa |
Printteihin ja kukkakuosiin pukeutuminen vaatii keskivertosuomalaiselta rohkeutta, mutta sen yhdistely selkeään, yksiväriseen vaatteeseen voisi madaltaa kynnystä. Rohkeasti sovittamaan vain! Kehottaa nainen, jonka ahdasmielisyys ei ole sietänyt edes mustaa vaatteissa :D Olen kuitenkin päättänyt astua ulos mukavuusalueeltani ja ryhtyä muuttamaan vaatekaappini sisältöä ainaista valkoista monipuolisemmaksi.
Zaran antia |
Rohkeimmat pukeutujat eivät yhdistelysäännöistä piittaa ja eikös se ole muotia parhaimmillaan. Tärkeintä on, että ostoksille lähtee avarakatseisesti ja sovituskoppiin ottaa kokeiltavaksi jotain itselleen tavanomaisesta poikkeavaa. Sitähän saattaa yllättyä, kuinka hyvin jokin kuosi, väri tai malli voi itseään pukea.
Bikbokista löytyi kattavin valikoima erilaisia printtejä |
Syventyessäni printteihin innostuin ajatuksesta tehdä printtikynnet. Värimaailman täytyi olla selkeä ja printeillä leikkiminen hillittyä. Lopputuloksesta tuli mielestäni persoonallinen, mutta kuitenkin itseni näköinen.
Ensin tein kynsiin geelivahvistuksen, etusormelle ja pikkurilliin lakkasin luumunliilaa kynsilakkaa, jonka päällystin vielä helmiäisroosa sävytteellä. Printtikynsien pohjustuksen lakkasin nuderoosalla, perhoset ovat siirtokuvia, jotka halusin lopuksi vielä ehostaa multi colour Swarovski kristalleilla.
Tämän kaltaisia kynsitaiteiluja aion ehdottomasti tehdä lisää tulevana keväänä.
White Blouse
Nuoruusvuosinani musta oli "must".. Silloin tosin musiikkisoittimessani (eli mankassa :D) soi radiohittien sijaan rock/metal ja kaikki trendikkäät ihmiset olivat mielestäni "muotipellejä".. Hah!! Muotipelle.. Kaikkea sitä vielä muistaakin. Ja ennen kaikkea "Hah!" sille, miten paljon ihminen voi muuttua. Nykyään vieroksun mustia paitoja, sillä niihin pukeutuneena koen edelleen sen nuoren gootin pällistelevän peilikuvassa, vaikka kuinka vaalentaisin hiuksia ja vääntäisin niitä tuhannen kiharalle. Olisi ehkä aika päästä tuosta päähän pinttymästä.
Nykyään kaapistani löytyy liuta eri mallisia valkoisia paitoja ja toppeja. Myönnetään. Olen addiktoitunut valkoisiin paitoihin. Läheisenikin ovat saattaneet huomata sen. :D Aina kaupoilla ollessa sovittamistani paidoista vähintään puolet on valkoisia, enkä tunnu niihin kyllästyvän. Tämän perjantain missioni oli löytää uusi lempparipaita, ja kyllä ne hyvin valkoisia jälleen olivat.
Tässä vähän kuvasatoa päivän aikana kokeilemistani vaatteista.
Zaran antia. Passeli valinta jakunkin alle.
Tähän kokonaisuuteen olisin yhdistänyt vielä jommat kummat näistä Stockalta löytämistäni kenkäihanuuksista.
Takaisin paitoihin..
Ensimmäistä paitaa hillitympi malli löytyi H&M:n rekistä. Raikas ja simppeli.
Filippa K ja hinta pompsahti roimasti edellisestä. Olkapäillä ainoat yksityiskohdat, mikä jättää mukavasti tilaa asustamiselle.
Tässä Guessin nahkatakissa kohtaa rock ja romantiikka. Kaikkea muuta kuin tavanomainen rotsi.
Lopuksi vielä Zaraan ja kokeiluun ihana kultasomisteinen paita.
Arvaatko mikä näistä edellä olevista tarttui mukaan? ;)
Kadoksissa
15.11.2014 poikani viimein syntyi. Apua! Onko siitä pian jo kolme kuukautta? Ne kuukaudet ovatkin menneet aivan uudenlaista elämää opetellessa. Mikään ei ole niin kuin ennen. Mikään ei ole enää niin helppoa, saatika itsestäänselvää. Nytkin naputtelen tätä tekstiä mahdollisimman nopeasti samalla kun toisella jalalla potkin vauhtia sitterissä hihkuvalle pojalle. Kauankohan se malttaa vain hihkua ennen kuin meno muuttuu turhautuneeksi kitinäksi? Ehdinkö sittenkään kirjoittaa?
Ennen lapsen syntymää ajattelin, että kyllähän tämä bloggaaminen onnistuu äitinäkin. Vauvathan vain syö ja nukkuu. Hah! :D Ehkä monesti, mutta refluksi ja allergiaepäilyt tekevät vauvasta vähän vaativamman ja nopeasti sitä huomaa olevansa vain varjo entisestä. Mutta se ei tunnu pahalta, sillä kyllä tuota pientä kitisijää rakastaa niin paljon, että helposti sitä pystyy omat tarpeet siirtämään tuonnemmaksi. Koko ajan arki muuttuu kuitenkin helpommaksi varmasti jo pelkän tottumisen myötä. Tänään pystyn sentään jo kirjoittamaan.
Synnytys ei mennyt aivan kuin oppikirjassa ja koenkin palautuneeni siitä vasta pari viikkoa sitten. Palautumisen myötä on herännyt haaveet päästä taas kuntosalille, ei siksi, että tässä olisi raskauskiloja karistettavana vaan päinvastoin: poika on imenyt minut kuiviin. Täysimetys todella lisää kulutusta ja vaivalla hankkimani viimeisetkin lihanrippeet on poissa. Mitkään vanhat vaatteet eivät enää istu, silmänaluset huutaa mustuuttaan ja kokonaisuudessaan näytän lähinnä syömishäiriöiseltä torakalta. Tiedän, olen ehkä nyt liian ankara itselleni, mutta en koskaan olisi voinut uskoa lapsen myötä muuttuvani näin välinpitämättömäksi itseäni kohtaan.
Olen päättänyt pienin askelin lähteä metsästämään kadoksissa ollutta itseäni. Tämän viikon tavoite on urheasti syödä kaikki ruokavaliooni kuuluvat päivittäiset 2500 kilokaloria sekä mennä salille. Salille meno hieman hirvittää, sillä todellisuuden kohtaaminen tuntuu vaikealta. Mitä varmemmin joudun suorittamaan treenit painoilla, joilla ennen ehkä lämmittelin. Awkward...
Jottei postaus menisi pelkäksi valitusvirreksi, haluan korostaa, ettei elämä äitinä ole pelkkää kärsimistä. En vaihtaisi tätä lapsettomuuteen mistään hinnasta. Rakastuin poikaan heti ensiparkaisusta, olin siinä etuoikeutettu. Kyllä se oli pysäyttävä hetki, jonka toivoisin jokaisen joskus kokevan. Kaksi tuntia heräämössä kului madellen, kun vain tuijotin kelloa ja odotin minuuttien kuluvan, jotta pääsisin taas lapseni luo. Arki vauvan kanssa on haastavaa, mutta korvaamatonta. Korvaamattomuus. Sitä poika on minulle ja minä pojalle. Siksi minun on nyt ryhdistäydyttävä itseni huoltapitämisessä.
Tervetuloa seuraamaan projektia Mamacitan Elvytys. Pyrin kirjoittelemaan edes kerran viikossa. Sehän on jo hyvä aloitus :)
Ennen lapsen syntymää ajattelin, että kyllähän tämä bloggaaminen onnistuu äitinäkin. Vauvathan vain syö ja nukkuu. Hah! :D Ehkä monesti, mutta refluksi ja allergiaepäilyt tekevät vauvasta vähän vaativamman ja nopeasti sitä huomaa olevansa vain varjo entisestä. Mutta se ei tunnu pahalta, sillä kyllä tuota pientä kitisijää rakastaa niin paljon, että helposti sitä pystyy omat tarpeet siirtämään tuonnemmaksi. Koko ajan arki muuttuu kuitenkin helpommaksi varmasti jo pelkän tottumisen myötä. Tänään pystyn sentään jo kirjoittamaan.
Synnytys ei mennyt aivan kuin oppikirjassa ja koenkin palautuneeni siitä vasta pari viikkoa sitten. Palautumisen myötä on herännyt haaveet päästä taas kuntosalille, ei siksi, että tässä olisi raskauskiloja karistettavana vaan päinvastoin: poika on imenyt minut kuiviin. Täysimetys todella lisää kulutusta ja vaivalla hankkimani viimeisetkin lihanrippeet on poissa. Mitkään vanhat vaatteet eivät enää istu, silmänaluset huutaa mustuuttaan ja kokonaisuudessaan näytän lähinnä syömishäiriöiseltä torakalta. Tiedän, olen ehkä nyt liian ankara itselleni, mutta en koskaan olisi voinut uskoa lapsen myötä muuttuvani näin välinpitämättömäksi itseäni kohtaan.
Olen päättänyt pienin askelin lähteä metsästämään kadoksissa ollutta itseäni. Tämän viikon tavoite on urheasti syödä kaikki ruokavaliooni kuuluvat päivittäiset 2500 kilokaloria sekä mennä salille. Salille meno hieman hirvittää, sillä todellisuuden kohtaaminen tuntuu vaikealta. Mitä varmemmin joudun suorittamaan treenit painoilla, joilla ennen ehkä lämmittelin. Awkward...
Jottei postaus menisi pelkäksi valitusvirreksi, haluan korostaa, ettei elämä äitinä ole pelkkää kärsimistä. En vaihtaisi tätä lapsettomuuteen mistään hinnasta. Rakastuin poikaan heti ensiparkaisusta, olin siinä etuoikeutettu. Kyllä se oli pysäyttävä hetki, jonka toivoisin jokaisen joskus kokevan. Kaksi tuntia heräämössä kului madellen, kun vain tuijotin kelloa ja odotin minuuttien kuluvan, jotta pääsisin taas lapseni luo. Arki vauvan kanssa on haastavaa, mutta korvaamatonta. Korvaamattomuus. Sitä poika on minulle ja minä pojalle. Siksi minun on nyt ryhdistäydyttävä itseni huoltapitämisessä.
Tervetuloa seuraamaan projektia Mamacitan Elvytys. Pyrin kirjoittelemaan edes kerran viikossa. Sehän on jo hyvä aloitus :)