Olen pääsääntöisesti matkustellut lasten kanssa. Leon oli vain 9-kuinen, kun lähdettiin ensimmäiselle reissulle Kosovoon, autolla, halki Euroopan. Seuraavan kerran tehtiin sama matka, kun Leon oli 1,5-vuotias ja itse olin raskaana viikolla 26 . Siinä oli sitten omat haasteensa. Kun Elion oli 10-kuinen ja Leon 2,5-vuotias, lähdettiin jälleen tien päälle kohti Kosovoa. Silloin jännitin kaikista eniten: kuinka ihmeessä selviäisin yli 4 000 km autossa yhden vauvan ja yhden taaperon kanssa?

Lasten kanssa matkustelu ei ole stressitöntä. Se on oikeestaan ihan väistämätön osa kaikkea lomailua. Kaikkien näiden vuosien, ja autossa sekä lentokoneessa vietettyjen kilometrien aikana olen oppinut, ettei koskaan voi olla liian varautunut. Kaikki muuttuu onneksi helpommaksi, mitä enemmän niitä asioita teet.  Itse olisin selvinnyt monelta pattitilanteelta, jos ei kaikkea olisi tarvinnut oppia kantapään kautta. Oon niin innoissani kun pääsen jakamaan vinkkini tänään sulle, että teijän reissut vois heti alusta alkaen sujua helpommin.

Lasten kanssa matkustelu on kuitenkin niin antoisaa. Aikaisemmin listasin parhaat puolet lasten kanssa matkustelusta tähän postaukseen. Se kannaatttaa käydä lukemassa, jos edes ajatus ulkomaille lähdöstä lasten lasten kanssa tuntuu hullulta tai vaikealta.

Mutta nyt, tässä tärkeimmät 6 vinkkiäni stressittömään matkusteluun lasten kanssa.




1. Preppaa lapsesi jo etukäteen


Jopa taaperot ymmärtää paljon, vaikkeivät itse osaisi vielä puhua. Itse tykkään alkaa kertomaan lapsille tulevasta jo siinä vaiheessa kun aletaan pakkailemaan. Yleensä he haluavat itse pakata käsitavarareppunsa auto- tai lentomatkaa varten. Samalla alan selittämään, mitä kaikkea kyseisen matkan ajaksi lapsi voisi tarvita, kun se tulee kestämään niin ja niin kauan saapua perille.

Kun lähdemme autolla Kosovoon, preppaan pojat askel askeleelta. Kotona pakkaillessa kerron tulevasta risteilystä Ruotsiin ja yöstä, joka tullaan viettämään laivassa. Ruotsiin saavuttua alan höpöttelemään, kuinka seuraavaksi mennään katsomaan suuren suurta siltaa, jonne kestää ajaa noin viisi tuntia, ja mitä kaikkea he sinä aikana voisivat autossa tehdä ja leikkiä. Reissattiin sitten autolla tai koneella, kysyn silloin tällöin Leonilta, muistaako hän itse mitä seuraavaksi tapahtuu. Se tuntuu olevan hänelle hauskaa ja tärkeää.

Preppaamalla ja pieniä muisteluleikkejä järjestämällä lapsen mielenkiinto pysyy yllä, ja suurimmilta turhautumisilta on helpompi välttyä.




2. Koeaja matka mielessäsi


Käy matka mielessäsi läpi aika tarkkaakin. Esimerkiksi koneella matkuessa välilaskuihin jäävä aika ja kuljetukset kentällä? Missä kohtaa viimeistään passit olisi hyvä olla lähellä? Muista myös tarkistaa hyvissä ajoin, että ne ovat vielä voimassa. Jotkut maat vaativat, että passi on voimassa vielä vähintään 6 kk, että voit päästä sisälle. Meillä on aina oikea passishow kun käsittelyssä on neljä passia, ja Itävallan jälkeen niitä syynätään oikein huolella joka rajanylityksellä.

Autolla matkustaessa huomioi myös mahdolliset korruptoituneet maat, joissa on hyvä olla aina käteistä mukana. Kerran jouduttiin maksamaan ylimääräiset 20 e, jottei tullimiehet laittaneet meitä odottamaan rajanylityksellä kokonaista yötä lasten kanssa. Väärin joo, mutta joitakin asioita me ei vaan voida muuttaa. Meidän edellä oleva Saksalaispariskunta ei ymmärtänyt tullimiehen hienovaraista vihjailua, ja sinne he sitten ohjattiin, jonon ulkopuolelle odottamaan.

Lasten kanssa matkustaessa on hyvä myös suunnitella ajoreitti tarkasti etukäteen. Jos ajetaan Viron kautta, ei jäädä ennen Saksaa mihinkään autoon yöksi nukkumaan. Saksasta Kroatiaan asti se on jo sitten turvallista. Lisäksi vältellään tiettyjä maita, kuten Serbiaa, sen ja Kosovon huonojen välien takia.

Nämä asiat on hyvä tietää, että osaa navigaattorista valita oikean reitin. Sitten ei tarvitse lähteä tekemään uukkareita rajanylityksellä, mikä ei kovin hyvältä tullimiesten silmissä näyttäisi.

Varsinkin lasten kanssa matkustaessa tämmöiset asiat on tosi tärkeitä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja ihan varmasti saat minimoitua stressin puolella.




3. Mukavuus on kaiken a ja o


Kun matkustat ja istut paikoillaan tuntitolkulla mukavuus on kaikki kaikessa. Yleensä puen pojille kevyet shortsit ja t-paidat sekä jalkaan sujautettavat crocs-sandaalit. Kun nukutaan yö autossa, tykkään vaihtaa heille yöpuvut päälle, jotta olo olisi mahdollisimman mukava ja normaali. Molemmilla on lähettyvillä myös peitot, sillä joskus etelässä yöt on viileitä, eikä autoa voi laittaa ihan hullun lämpimäksi, sillä silloin kuskiakin alkaa nukuttamaan.


4. Ajamisen ajoitus


Aina ennen kuin lähdetään tien päälle, suunnitellaan se poikien syömä- ja nukkuma-aikojen mukaan. Matkustaminen on puolet stressittömämpää kun molemmat nukkuvat. Silloin ei koskaan pysähdytä tauolle, jottei uni vain vahingossa katkeaisi, kun auton vauhti hidastuu. Kotona Leon ei koskaan nuku päikkäreitä, mutta reissun päällä voi nukkua tuntitolkulla.

Tauoilla pysähdytään syömään sellaisiin paikkoihin, joissa on hyvät ravintolat ja lapsilla mahdollisuus leikkiä. Silloin annetaan heidän juosta ja loikkia oikein olan takaa ja purkaa pahimmat energiat ainakin tunnin ajan. Tauon jälkeen matkan jatkaminen on lapsille usein vaikeinta, varsinkin jos ennen sitä he ovat sattuneet nukkumaan. Siihen kannattaa varautua keksimällä heille heti jotain tekemistä ja jälleen muistutella ja kertoa seuraavasta etapista.

On selvää, että silloin tällöin lapsi turhautuu. Leon on kerran sanonut, ettei jaksa enää odottaa "tässä kestää niin hirveen kauan." Ja alkoi itkemään. On tärkeää pysyä itse rauhallisena, sillä lapselle hermostuminen on siinä kohtaa kaikista huonoin vaihtoehto, sillä se vain pahentaa hänen turhautumista.  Sanoin, ettei tässä oikein ole vaihtoehtoja, pakko vain malttaa odottaa. "Koska toinen vaihtoehto on jäädä tienposkeen istumaan ja sillä tavalla ei ainakaan olla koskaan perillä. Haluatko, että jäädään istumaan?" "En!" Leon örähti, eikä sen jälkeen asiasta enää maininnut.




5. Varaudu oikein


On järkevää ladata lapsille videoita, mutta älä aliarvioi vanhojen kunnon autoleikkien viihdyttävää voimaa. Leon muistaa jo valtaosan eri automerkeistä ja parhaillaan opettelee kirjaimia rekisterikilvistä. Omat lelut on myös tärkeitä matkaa varten. Yksi suurimmista ilonaiheista on kuitenkin matkaeväät, joita pojat odottaa kuin kuuta nousevaa. On kuitenkin tärkeää säännöstellä ne oikein. Liika juominen puolestaan aiheuttaa turhia pissapysähdyksiä, joten aina kun juon itse annan pojillekin. Muuten juomisesta tulisi lapsille vain hauska ajanviete.




6. Pakkaa tärkeimmät ja pakkaa ne oikein


Itse pakkaan aina vähän liikaa mukaan. Jokaikinen kerta. Pakkaan aina erikseen laukut perillepääsyyn ja laukut automatkalle. Autolaukut pidetään aina hollilla, jotta ne on helppo napata mukaan aina silloin, kun jäädään hotelliin yöksi. Laukuista myös tarvitsee aina silloin tällöin jotain jo autossa, joten laukuille on oltava helppo pääsy.

Tässä siis kaikki mitä pakkaan erikseen automatkalaukkuihin:

- Vaipat - Otan niitä mieluiten koko paketin autolaukun hollille, siten, että saan napattua vaipan helposti vain takakontin avaamalla. Vaippoja kannattaa ottaa myös koneeseen mukaan mieluiten muutama liikaa kuin liian vähän. Hyvä nyrkkisääntö on yksi vaippa yhdelle tunnille.

- Matkaeväät - Ihan parhaita matkaeväitä on erilaiset keksit (suolaiset ja makeat), sipsit, pillimehut, makeiset kohtuudella, kaikki sellainen mitä lapsi voi napostella helposti yksin ilman avustusta. Vältä kaikkea suklaista ja muuta sotkevaa. On todella rasittavaa könytä koko ajan etupenkiltä puhdistamaan lapsen käsiä ja katsoa, kuinka pian kaikki lelut, matkatavarat, penkit ja vaatteet on ihan sotkussa.

- Kosteuspyyhkeet - Sotkusta puheenollen.. Kosteuspyyhkeitä kuluu meillä ihan huolella aina tienpäällä. Siisteys on ehdottomasti osa matkustusmukavuutta, joten aina syönnin jälkeen putsaan poikien kädet ja kasvot. Silloin tällöin saatetaan tauoilla putsata myös penkkejä, jos pojat on sattuneet tekemään sotkua. Kosteuspyyhkeet on myös tosi tärkeät jos päädytään viettämään yö autossa. Teen niillä pojille aina pienimuotoiset iltapesut, ja yökkäreihin pujahtaminen on huomattavasti mukavampaa.

Mukavuusesineet - Oli se sitten peitto tai tyyny tai pehmolelu, varmista että lapsella on mukana se itselle tärkein. Asiat, jotka on tuttuja turvallisia on lapselle kaikki kaikessa. Peitot ja tyynyt pakkaan muutenkin aina mukaan, niin yö sujuu autossa ongelmitta.

- Tabletit tietenkin - ostettiin molemmille omat minitabletit, ettei aina tarvitsisi tapella, mitä seuraavaksi katsotaan. Pojat katsovatkin tableteista aina ihan eri ohjelmia. Tablettien pidikkeet, jotka kiinnitetään etupenkin niskatukeen on myöskin tärkeät, jottei pää alaspäin ollessa tulisi huono olo.

- Vaihtovaatteet - autolaukkuun pakkaan aina mukaan ainakin neljät eri vaatekerrat. Matka perille kestää kuitenkin useita päiviä. Viimeistään sitten, kun nukutaan hotellissa, vaihdan lapsille uudet vaatteet.

- Omat reput - Poikien omissa repuissa on unilelut sekä muut lelut. Myös puuvärit ja piirustuslehtiöt on mukavaa ajanvietettä ja hyvä pitää mukana.

- Muovipussit - Pidän muovipusseja mukana aina vastasuuden varalta. Niihin on helppo laittaa matkan aikana kaikki roskat, ruokatähteet ja likaiset vaatteet. Mutkaisilla teillä Elion saattaa voida pahoin, silloin joudun pitää aina muovipussia hollilla.

Jälkikäteen ajateltuna, vanhoja kuvia katsellessa, ei edes muista, millaisiin järjestelyihin sitä joutuikaan tukeutumaan. Ja niin se kuuluu ollakin. Lasten kanssa eläminen vaatii erityisjärjestelyitä niin kotona kuin reissussa. Lopulta ne ihanat hetket, kaikki ihanat muistot on sen kaiken vaivan arvoisia. Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua sulle. Kerro myös kommenteissa, jos sinulla olisi lisää vinkkejä stressittömään matkustamiseen lasten kanssa.