18.8.2015
Heräämme sateisessa Hannoverissa. B nousi tikkana ylös, valmiina jatkamaan matkaamme. Itse sytyin vähän hitaammin. Syötimme Leonin hotellin ruokalassa ja starttasimme. Radiossamme soi Kosovolainen musiikki, joka aika-ajoin katkesi saksankielisen liikennepäivityken johdosta. Mies puhuu sujuvaa saksaa ja tulkkasi aina, mitä uutisessa sanottiin.
Saksan moottoritiet olivat villejä. Olin pelännyt niitä jo kauan ennen matkaamme, mutta nopeasti huomasin, kuinka sujuvaa liikenne siellä on vaikka ajetaankin huomattavasti suuremmilla nopeuksilla. Se miten siellä jokainen on valmis joustamaan, kunnioittaa toisiaan ja antaa tietä, on jotain, mistä suomalaiset saisivat ottaa oppia. Joillain pätkillä ei ole ollenkaan nopeusrajoitusta. Äärimmäisenä oikealla olevaa kaistaa on käytettävä, mikäli se on vapaa ja vasemmanpuoleinen kaista on varattu ainoastaan ohittamiseen. Nopeimmat autot viillettivät ohi niin, että autosta ehti näkemään vain sen värin.


Olimme ajaneet kolmisen tuntia, kun oli taas aika pysähtyä syöttämään Leon. Päätimme ajaa seuraavaan vastaan tulevaan kaupunkiin, oli se sitten mikä tahansa. Meitä onnisti. Päädyimme aivan ihanaan pikkukylään, joka suomalaisen silmin näytti ihan jonkun romanttisen elokuvan lavastekaupungilta. Kylä sijaitsi aivan vuorten suojassa.


Näytti siltä kuin kaikki tuntisivat toisensa ja heti ruokakaupan pihalla, eräs mies tulikin ihmettelemään keitä me olemme ja kuinka olimme sinne asti kaukaa Suomesta eksyneet. Päätimme käydä kahvilla ja jäädä hetkeksi kiertelemään löytöpaikkaamme. Kylän arkkitehtuurin ja lämpimän kostean ilmaston lisäksi ihmettelin kaupungissa olevaa aivan huippumatalaa hintatasoa. Esim. Loreal Excellence hiusväri maksoi 5,99 € :D

Aikamme kierreltyämme kävimme hakemassa matkaevästä paikallisesta leipomosta. Tuoreet rinkelit ja croissantit aivan sulivat suussa. Mietimme, kuinka mielellämme muuttaisimme kyseisenlaiseen kaupunkiin. Siellä ei varmasti stressi paina.

Tässä vielä pieni videopätkä suloisista maisemista.





Loppumatkan Itävaltaan asti päätimme yrittää ajaa pysähtymättä. Aika kului rattoisasti maisemia ihmetellessä.


Leon viihtyi todella hyvin istuimessaan. En koskaan olisi voinut uskoa matkan sujuvan niin moitteettomasti. Höpöteltiin B:n kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, kuunneltiin matkalle lataamaamme biisilistaa ja minä siemailin vierailemastamme kylästä ostamaani punaviiniä pikkolokokoisesta pullosta. Tuntui, kuin eläisin elämäni parasta hetkeä. Yön laskeutuessa alkoi uni painaa ja vastaan taistelustani huolimatta nukahdin.

19.8.2015 Itävalta


Heräsin klo on 05.55.. Katsahdin vasemmalle ja näin sekä B:n että Leonin vetelevän syvästi sikeitä. Niskoihin sattui ja pyllyssä ei ollut tuntoa. Katsoin huurustuneista ikkunoista ulos... Olemme näköjään jonkin pysähtymispaikan pihalla. Sää oli kamala ja vessahätä sitäkin kamalampi. En halunnut kuitenkaan herättää miestä. Pakko oli lähteä jalottelemaan ja etsimään wc:tä.
Palattuani takaisin, onnistuin herättämään Leonin. Poika oli kärttyinen ja nälkäinen. Naksut olivat jo loppuneet ja hedelmäsoseen tarjoaminen sai pojan vain entistä vihaisemmaksi. B heräsi Leonin kiukutteluun. Hän sanoi nukkuneensa 3,5 tuntia ja olisi valmis jatkamaan matkaa. Kävimme ostamassa pojalle pilttiä ja miehelle energiajuomaa. Autosta noustuamme sumu oli alkanut hälvenemään ja yllätyksekseni näin ison vuoren rinteen edessämme. Sitten muistin koulun oppitunneilta Itävallan olevan se suurien vuorien maa. Näitä maisemia olin siis nähnyt vain oppikirjoista. Huikeeta! Välillä näky oli kyllä henkeä salpaava ja korvat vähän väliä lukossa lähes pilvien korkeudella körötellessämme.




Ei mennyt kauaa, kun Itävalta tuli tiensä päähän. Edessä oli aivan uusi maailma ja tällä kertaa rajan ylityksessä tullimiehet katsoivat passejamme kauemmin ja tarkemmin. Tämä on se kohta kun äitiä alkaisi jännittämään. Olimme saapumassa Balkanin alueelle...