Kivut alkoi tänäaamuna voimistumaan, joten päätin jälleen lähteä Klinikoille. Onneksi tuli mentyä, nyt on nimittäin huomattavasti helpottuneempi olo.

Kipu on tuntunut paljon vasemmalla alavatsassa. Jos tiedät millaista on ovulaatiokipu. Sellaista, aavistuksen voimakkaampaa se on, ei kuitenkaan kokoaikasta. Alaselkää juilii melkein koko ajan, ihan kuin kuukautiskipumaisesti. Ympäri kroppaa on tullut hermosärkyjä, jotka on näistä kivuista kaikista häiritsevimpiä. Sukkapuikkomaisia tuikkauksia tuntuu varsinkin vasemmassa hartiassa, käsivarressa ja ranteessa. Samantyylisiä hermosärkyjä tuntuu myös vasemmassa jalassa, välillä polvessa, välillä varpaissa sekä molemmissa lantioluissa. Näiden lisäksi on päällä tietysti tavalliset raskausoireet, kuten rintojen herkkyys, väsymys ja ihan tautinen palelu. Olo on ollut kaiken kaikkiaan kammottava eilisestä lähtien.

Klinikoilla ottivat minut mielihyvin vastaan. Heitä kiinnosti eniten, ettei vatsaonteloon varmasti vuoda mitään kun on noita hermosärkyjä sen verran. Nyt en päässyt tutkimuksiin yhtä nopeasti kuin eilen. Monen monta viimeisillään olevaa naista pyöri päivystyksessa ja tietenkin menivät tärkeysjärjestyksessä edelle. Käytiin minulta kuitenkin muutamaan kertaan kysymässä, että pärjäänhän varmasti.

Viimein tuli mun vuoro. Tällä kertaa naislääkäri kyseli, milloin ollut viimeiset kuukautiset, koska tein positiivisen raskaustestin ja oireita tällä hetkellä. Sanoin, että olen jo hyväksynyt, ettei tämä ole normaaliraskaus, joten toivoisin eniten, että asiat kerrottaisiin mulle juuri sellaisina kuin ne on mitään kaunistelematta. "Paljon näytti Hcg?" kysyin tiukan varmasti (yllätyin omasta asenteesta itsekin). Hcg noin 450, lähes puoliintunut eilisestä. "Hienoa," totesin huojentuneena. Olin jo aivan varma kohdunulkoisesta raskaudesta, joten hcg:n puolittuminen vuorokaudessa itsestään kertoisi kehon hoitavan asian itse.

Ultratessa lääkäri totesi limakalvon paksuuden olevan normaali. Oikealta löytyi se sama eilinen mahdollinen alkio. Vasemmalle siirryttyä hermokivut muuttuivat lähes sietämättöminä. Tuikki alaselkään, vasempaan lantioluuhun ja aivan kuin olisi kouristellut vasemmassa munatorvessa. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt sieltä mitään poikkeavaa. Kiemurtelin tuolilla tuskasta, enkä voinut enää pidätellä itkua. Lääkäri katso parhaakseen kutsua kokeneemman lääkärin katsomaan ultraa, sillä jokuhan siellä vasemmalla kivut aiheuttaa.


Nuori, mutta ihanan asiantunteva, jämäkkä ja empaattinen naislääkäri tuli huoneeseen. Olisi halunnut minut jo eilen ottaa vastaan, mutta ei valitettavasti muilta hommilta pystynyt. Oli selvästi perehtynyt mun tilanteeseen. Toinen lääkäri alkoi selittämään tarinaani, joista jokaisen lauseen kokenut lääkäri jatkoi itse loppuun. "Tiedän kyllä potilaan tilanteen. Hcg oli eilen 778, mitäs se näytti tänään," hän kysyi. Wau, mietin mielessäni. Miksi mulle ei olla suotu edes puolta hänen muistista?

Kokenut lääkäri alkoi ultraamaan. Ultrasi hiljaa ja varoen. Siirtyi vasemmalle. Hetken päästä sanoi: "Katsokaahan, tässä näkyy "donitsi" aivan vasemmassa munanjohtimessa." Sieltä se meidän vauvan alku viimein löytyi. Kuitenkin ilmeisesti miljoonassa eri osassa. Lääkäri halusi katsoa myös oikean munanjohtimen löydöksen. Käänteli ja väänteli pitkään. Sanoi epäilevänsä sitä toiseksi alkioksi. Haluaa, että tulen huomenna uudestaan, jolloin heidän ultrausspesialisti on paikalla.

No huh! Olin varautunut ettei raskaus ole normaali, mutta että kaksi kohdunulkoista samaan aikaan... Oliko se mun reilu viikon takanen kaksosuni jonki sortin viesti mun keholta? Murruin ihan totaalisesti. Lääkäri pahoitteli ja sanoi, että valitettavasti, mulla on nyt ollut vain ihan todella huono tuuri. Kaksi kohdunulkoista samaan aikaan on todella harvinaista, vaikka kohdunulkoiset kaiken kaikkiaan ovat suhteellisen yleisiä. Kysyin sectioiden vaikutusta kohdunulkoisen riskiin, jota lääkäri ei millään muotoa myöntänyt. Nykytiedon mukaan sectioilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ennemminkin kuulemma yleisesti ottaen vaikeuttavat uutta raskautumista. "Uutta yritystä vaan kun tästä selviätte!"

Huomenna on tosiaan vielä ultra, ylihuomenna labrat. Hcg:n laskua seurataan nyt niin kauan, että se on alle 2. Arvo saattaa vielä lähteä nousuun ja silloin aloitetaan solumyrkyt. Voi kumpa se laskis ja mielellään vielä yhtä nopeasti kuin eilisestä tähän päivään. Olisin niin onnellinen!

Nyt en enää tunne että olisin raskaana. Kaikki raskausoireet on vain muistutus tästä inhottavasta tilanteesta. Varsinkin kun ne oireet eivät tunnu yhtään normaaleilta raskausoireilta. Ovat jotenkin häijympiä. Kummallakaan oletetulla alkiolla ei ollut sykettä, olivat vain raskauskudosta ja istukan riekaleita. Oikeaa vauvaa ei missään kohtaa mun sisällä ole kuulemma kasvanutkaan. Se tieto toi suuren lohdutuksen. Nyt haluan vain eroon noista riekaleista ja jatkaa elämää ja mahdollisesti sen viimeisen vauvan yrittämistä.

Ollut kyllä elämän yksi raskaimmista viikoista!

P.s. Jos jotain positiivista asiasta yrittää löytää, raskautumisen maksimointimyytit osottautuvat sitten kuitenkin toimiviksi. Mistä löydettäs myyttejä myös sen alkion saamisesta oikeaan paikkaan?

Edit:

Tässä illalla alkoi yhtäkkiä taas tapahtua. Mitään varoittamatta alkoi yhtäkkiä supistelemaan ja tuikkimaan oikein kunnolla vasempaan reiteen. Vessakäynnillä runsasta vuotoa ihan kuin silloin viime torstaina, kun en vielä tiennyt raskaudesta. Hädin tuskin pystyn kävelemään kun välillä tuikkii reiteen, välillä polveen ja välillä sääreen. Lääkäri myös varotteli, että pian alkaa vuotamaan. Itse raskausmatsku yleensä hajoaa kehoon, verenkiertoon jos muistan oikein. Vuoto tulee olemaan ilmeisesti kuin runsaat kuukautiset, kivuliaat sellaiset. Hui! Toisaalta ihanaa! Maltan tuskin odottaa, että normaalit kierrot ja NORMAALI ELÄMÄ pääsee taas alkamaan.