Kauankohan ihminen pystyy elämään kolmen tunnin yöunilla? Olen nyt neljä tuntia katsellut vieressä tuhisevia - no välillä kuorsaavia - B:tä ja Leonia. Kuinka tyyniltä he näyttävätkään. Kuinka ihanaa olisikaan olla kuten he. Kuinka itsestäänselvänä me pidämmekään nukkumista, silloin kun meillä ei ole ongelmia sen kanssa.

Kello on nyt 07.11 ja voi olla, että Leon herää pian. Tuleva päivä alkaa jo pelottamaan. B:n veli tulee tänään meille ja minun pitäisi pystyä siivoamaan ja kokkailemaan. En tiedä pystynkö.

Tasan kuukauden päästä vauva on jo syntynyt. On hassua samaan aikaan pelätä ja odottaa jotakin. 
Pelkään, että vauvan synnyttyä 
- Leon on onneton
- en saa tarpeeksi tukea
- en saa edelleen tarpeeksi unta
- poden huonoa omatuntoa, kun en kykene kuin makaamaan

Odotan, että vauvan synnyttyä
- närästys lakkaa
- voin lopettaa verenohennuslääkkeeni
- pääsen viimein näkemään toisen lapseni
- elämä alkaisi normalisoitumaan

Nyt alkaa tuntumaan, että uni saattaisi löytää taas luokse. Olisipa mukavaa

Nukahdin. Herättyäni luin, mitä olin kirjoittanut, enkä yhtään tiedä, miten minun oli tarkoitus jatkaa viimeistä lausetta :D 

Tämä päivä menee lepäillessä, lehtiä lukiessa ja blogikuvioita ihmetellessä. Meikkipostaus ja vaimon velvoitteet joutuvat nyt odottamaan virkeämpää päivää. 

Olo on kyllä kertakaikkisen kamala.

Onko siellä muita unettomuudesta kärsiviä odottajia? Kuulisin mielelläni, kuinka te selviätte.

I couldn't sleep again last night. I just watched Leon and B snoring beside me and wondered, how we take sleeping for granted, then when we don't have troubles with it. I was up for 4 hours, thinking about the things I'm scared of and the things I'm waiting for regarding the upcoming baby.
I really start to get uncomfortable with the stomach. Do I have some soulsisters there?