Olin eilen synnytystapa-arviossa. Mikä se on? No yksinkertaisuudessaan synnytystapa-arviossa selvitetään sektion tarve. Jos esim. vauva ei ole kääntynyt pää alaspäin kuukautta ennen laskettua aikaa, synnytystapa-arviossa varmistetaan, mahtuuko vauva syntymään alateitse. Toinen syy synnytystapa-arviolle on edellisen lapsen syntyminen sektiolla, kuten meidän tapauksessamme.

Synnytystapa-arvio

Lääkäri aloitti homman kertomalla sektion vaaroista: alatiesynnytys supistuksineen valmistaa vauvan tähän maailmaan, ja jos hän ei sitä pääse kokemaan, vaan hänet vain vedetään yhtäkkiä kylmiltään ulos mahasta, on syntymä vauvalle iso shokki. Sanoin, että olen itsekin ollut aina myönteinen alatiesynnytykselle. Siksi viimeksi jäi harmittamaan kun suuren työn jälkeen, aivan viime metreillä jouduttiinkin sektioon. Lääkäri alkoi puolustelemaan: "Ei se tarkoita, ettetkö tämän kanssa voisi onnistua." Tässä vaiheessa oli selvää, että lääkäri oli erittäinkin sektiovastainen. Kerroin olevani valmis yrittämään alatiesynnytystä, mutta olen kyllä aika peloissani samaan aikaan. Lääkäri alkoi tsemppaamaan minua kertomalla itse saaneensa papereistani mielikuvan, että syyt viimekertaiseen sektioon olivat

- synnytyksen pitkittyminen
- Leonin poikkeava sydämensyke
- lievä tarjontavirhe
- mahdollisesti kapeaHKO lantion ala-aukko

"On erittäin harvinaista, että suomalaisella naisella olisi niin kapea lantio, etteikö voisi synnyttää. Syyt ovat melkeinpä aina jossain muualla", lääkäri sanoi. Enhän minä siihen voinut vastaan väittää. Enhän minä mistään tilastoista tiedä saati meidän rotuominaisuuksista. Tuumasin vain olevan outoa, että minut leikannut lääkäri sanoi viimeisenä, ettei minun tulisi enää edes kokeilla alatiesynnytystä. Ja jos lantion ahtaus on niin epätodennäköistä, miksi kaikissa papereissani on maininta kapeasta lantion ala-aukosta. Lääkäri sanoi: "No mutta nythän se selvitetään. Ota vain housut pois."

Ensi alkuun lääkäri totesi vauvan jo laskeutuneen, kohdunkaulaa olevan vielä jäljellä, mutta olevan kuitenkin sormelle jo auki. Lääkäri ei ollut siitä huolissaan, mutta uskoi vauvan mahdollisesti lähtevän syntymään tällä kertaa itsestään. Hui! Ei nyt ainakaan vielä tarvitsisi tulla. Tutkimus oli epämukava. Lantioluiden arvioiminen painellen sai minut tasantarkkaan muistamaan, missä pahin kipu tuntui Leonia synnyttäessäni. Lääkäri totesi: "Kas! Joudun perumaan puheeni. Lantiosi on kyllä kapea." Niin arvelinkin. Lääkäri halusi vielä tehdä painoarvion vauvasta, joka osoittauttui tällä hetkellä olevan 2400-2500 g. Vauvan koko kulkee keskikäyrillä, kun Leon puolestaan oli hieman keskivertoa pienempi. "Tätä ei juurikaan ole urallani tapahtunut, mutta nyt joudun kyllä suosittelemaan synnytystavaksi sektiota", lääkäri sanoi hämmästyneesti. Olo oli yhtäaikaa helpottunut ja haikea. Tiedän sektion olevan meille se turvallisin vaihtoehto, mutta samalla ajatus normisynnytyksen uusintayrityksestä oli kutkutellut mielessä koko raskauden ajan. Nyt minun täytyy päästää irti siitä ajatuksesta ja vain valmistautua sektiosta toipumiseen.

Lääkäristä sain mukaani ison esitteen suunnitellusta sektiosta, toimintaohjeet sekä sektiopäivälle että edeltävälle illalle sekä tukisukat, jotka minun tulee pukea päälle jo ennen sairaalaan menoa.

Synnytystapa-arviosta minua jäi vähän harmittamaan, että lääkäri aloitti puhumalla vain sektion huonoista puolista. On selvää, etten nyt voi olla sivuuttamatta sitä faktaa, että syntymä tulee olemaan shokki vauvalleni. Olisin voinut elää kuulematta tuota. Lääkärit ovat välillä niin ajattelemattomia.

Synnytystapa-arvio

Nyt sitten vain odotellaan sektiopäivää. Minua on supistellut koko viikon, välillä kipeästikin. Lantioni kapeuden varmistuttua nyt toivon todella, ettei vauva ota varaslähtöä ennen suunniteltua syntymäpäivää.