Ei voi kieltää, etteikö vaatteisiin saisi uppoamaan rahaa. Tykkään sijoittaa varsinkin perusvaatteisiin vähän enemmän. Viimeisimpiä trendivaatteitakin on aina sillon tällön mukava shoppailla. Kuitenkin, mitä kauemmin oon bloggaillut muodista, sen tarkempi musta on rahan käytön kanssa tullu. Vielä pari vuotta takaperin olin hövelimpi. Siitä oppineena oon nykyään jopa kranttu shoppailija. 

Varsinkin näin talven kynnyksellä on kuitenkin pakko raottaa lompakkoa ehkä normaalia enemmän. Virheistä oppineena voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että onneks on mahdollista olla samaan aikaan tyylikäs ja säästäväinen. Tänään jaan muutamat mun vinkit kuinka siirtää vaatekaappi oikein ihanteelliseen syys-talvivalikoimaan edullisesti.




Uutta Vanhan Tilalle


Tämä tuskin tuli yllätyksenä sulle, mutta en voi tarpeeks korostaa, kuinka paljon suosittelen kirppareita. Enkä tarkoita, että sieltä sun pitäisi nyt löytää kaikki syys-talven vaatteet itsellesi. Ei. Vaan rohkasen sua lähtemään sinne hankkimaan rahaa sun uusiin vaatteisiin. 

Muistan kun ensimmäisen kerran varasin kirpparipöydän vanhoille vaatteille vähän jopa puoli vitsillä. Olin pudota pehvalleni kun viikon päästä sain tietää, että olin tienannut useita satasia. Sen jälkeen oli niin hyvä fiilis mennä kesävaateostoksille.

Ainoa huono puoli vanhojen myymisessä on, että se pitää saada aikaiseksi. Homman alottaminen ja pöydän varaaminen on monesti se vaikein askel. Mutta vitsit kun se on kaiken vaivan arvoista! Itse vien myyntiin vain sesongin vaatteita. Tänä syksynä kävin läpi viime syys-talvivaatteet, siirsin pidettävät esille, ja vein myyntiin kaiken mistä en enää pitänyt tai oli muuten huonokuntoista. Hassua muuten, mutta välillä tuntuu, että juuri ne huonokuntoiset menee kirpparilla aina ensimmäisenä. Eli jos mietit vaatteita läpikäydessä "ei tätä kukaan kuitenkaan osta", niin trust me! Ihan varmasti ostaa.




Älä Poista Hintalappuja


Tämä on mun yksi tärkeimmistä vinkeistä, joilla oon säästäny ihan huikeita summia. En koskaan, en ikinä, revi vaatteesta hintalappua pois, kun olen sen ostanut. Laitan ostokuitin nätisti mun kuittilaatikkoon ja vaatteen kaappiin henkariin. Sen jälkeen jatkan elämää normaalisti. Viikon aikana tarkkaile seuraavia asioita:
  1. Kuinka usein oikeasti etsin kyseisen vaatteen päälle.
  2. Millainen fiilis mulla on vaate päällä? Tunnenko itsevarmuutta? Hiertääkö jostain? Häiritseekö joku?
  3. Kuinka moneen eri asuyhdistelmään puen vaatteen? 

Palautan vaatteen jos

a) en käytä sitä kertaakaan viikon aikana
tai
b) joku mun olossa häiritsee se päällä
tai
c) en keksi sille kuin yhden asuidean

Tämä on ollut mun nyrkkisääntö viimeiset kaksi vuotta. Yli puolet mun ostamista vaatteista päätyy palautukseen. Mutta ne vaatteet, jotka päätän pitää tuleekin sitten ihan oikeasti käyttöön. Jos vaate läpäisee mun viikon koeajan, tiedän ettei rahat ole menny hukkaan. Tällä tavalla säkin voit säästää sievoisen summan vaateostoksissa.



Säästä Trendivaatteissa, Sijoita Klassikoihin


Kuten jo alussa mainitsin, sijoitan mielellään enemmän kaapin perusvaatteisiin. Trendivaatteet puolestaan ostan edullisista paikoista, kuten Zarasta ja Hennesistä. Niissäkin on nykyään saatavilla laadukkaampia vaatteita, varsinkin nettivalikoimissa, mutta molemmat ovat kuitenkin pääsääntöisesti nopean muodin liikkeitä.

Ns. trendivaatteet kannattaa etsiä edullisesti, sillä suurella todennäköisyydellä vuoden päästä tähän aikaan et halua pukea sitä enää päälle. Klassikkovaatteet on puolestaan käyttökelpoisia vuosikymmeniä ja siksi on tärkeää, että ne on istuuvudeltaan ja laadultaan hyviä, jonka takia ovat myös arvokkaampia. Esim. Jos tänä talvena haluat ostaa trendikkään, ylisuuren puffertakin, yritä löytää se mahdollisimman edullisesti. Jos puolestaan haluat ostaa klassisen beigen villakangastakin, suosittelen ostamaan laadukasta ja sijoittaa siihen enemmän.



Etsi Merkkivaatekirppareilta


Tämä on mun viimeisin rakas ajan viete. Voisin viettää tuntikausia selaillen Vestaire Collectivea ja The Real Real :ia läpi. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. Voit helposti löytää sieltä ihan aidon designerlaukun tai -kengät puolet halvemmalla kuin uutena ostaessa. Ei oo missään nimessä jotenkin "vähempi arvoista" tai feikkiä ostaa tällaisista paikoista. Ostoksista saa mukaan aitoustodistuksenkin. Jos oot jo pitkään haaveillu sun ihkaoikeasta designerlaukusta (jopa jostain tietystä) saatatpa hyvinkin löytää sen noista jommasta kummasta edullisemmin kuin uskoitkaan.

huomaa: Merkkivaatekirppareilla käytettynä ostaessa hinta ja kunto kulkee käsikädessä. Jos hinta on puolet uudesta, tuote ei ole enää uutta vastaavassa kunnossa.

Uskon, että moni nainen, varsinkin äiti-ihminen, ei uskalla edes miettiä tyylikkäämpää vaatekaapin sisältöä, koska pelkää sen tulevan liian kalliiksi. Instagramin muotivaikuttajia seuratessa ei mikään ihme, että syntyy sellaisia käsityksiä. Kuitenkin, joku saattaisi pystyäkin ostelemaan pelkästään merkkivaatteita uutena, mutta se ei kuitenkaan ole mikään tae tyylikkyydelle. On paljon tärkeämpää, että oppii ostamaan itselleen tyylikästä ja stailaamaan vaatteet tyylikkäästi. Ja siinä onneksi voi onnistua ilman, että sun talous menis siitä ahdinkoon.



paita H&M
hame VeroModa
kengät Zara