Koekaniinina synnyttäminen

Toisen lapsen synnytyksen lähestyessä on mielessä alkanut pyörimään muistot Leonin syntymästä. Siitä sain idean jakaa synnytyskertomuksemme. Kuten moni muukin, emme mekään suoriutuneet koitoksesta ilman pieniä mutkia matkassa.

14.11.2014 klo 08.00 istun pelonsekaisin tuntein osaston kahviossa siemaillen esanssilta maistuvaa valmismehua. Olen raskausviikolla 41+6 ja Leon on vatsassa vielä unilla. Kuulen sukunimeäni kutsuttavan ja hoitaja tulee näyttämään vuodepaikkani.

Misodel-nauha

Klo 11.15 Minut viedään lääkärin huoneeseen tutkittavaksi: kohdun kaula on kiinni ja pituuttakin vielä n. 1 cm. Lääkäri jatkaa tutkimuksia ja innostuneena kysyy pian "Olisitko halukas alkamaan koekaniiniksi uudelle synnytyksen käynnistysmenetelmälle? Olisit 11:sta Suomessa, jolle menetelmää kokeiltaisiin." Myönnyn nopeasti sen enempää epäröimättä. Lääkäri kaivaa Misodel-nauhan ja esittelee sitä minulle. Kuinka tuo pieni nauhan pätkä voi käynnistää synnytksen? Lääkäri laittaa nauhan kohdunkaulalle ja sanoo samalla, että nyt joudun olemaan intensiivisemmän tarkkailun alla vauvan kanssa, kunnes supistukset alkavat kunnolla. Huoneessani kätilö asettaa kaiken maailman anturit ja vyöt vatsalleni. Kätilö kertoo, että joudun lähinnä vain makoilemaan ja odottamaan vuoteessa, jotta laitteet saavat rekisteröityä minusta tutkimusdataa. Välillä joku tulisi päästämään minut vessaan ja syömään.

Klo 18.00 saapuu äitini, joka on siis synnytykseni tukihenkilö. Hän istahtaa keinutuoliin ja alkaa utelemaan päivän tapahtumia ja höpöttelemään kaikesta taivaan ja maan väliltä. Yhtäkkiä kätilö tulee kertomaan, että heidän monitorinsa ovat alkaneet ilmoittamaan supistuksista. Hän tekee sisäisen tutkimuksen ja toteaa kohdunkaulan pehmenneen ja pituuden hävinneen. Kätilö poistaa Misodel-nauhan ja sanoo, että nyt vain odotellaan synnytyksen etenemistä.

Klo 20.00 vierailuaika on jo päättynyt ja äiti lähtenyt, kun tunnen ensimmäisen ison supistuksen. Kätilö tulee ilmoittamaan, että heidän monitorinsa huutavat koko ajan supistuksista, jotka tulevat jo muutaman minuutin välein. Kätilö tarkistaa tilanteen ja huomaa kohdunkaulan olevan edelleen visusti kiinni. Supistukset ovat voimakkaita ja kivuliaita, mutteivät kuitenkaan edesauta synnytystä. Lääkäri päättää antaa minulle supistusten estolääkettä, jotta saataisiin supistuksia vähän aisoihin ja oloani siedettävämmäksi.

Supistuskipujen lievitys suihkussa

Kello 23.00 kätilö tulee jälleen antamaan supistusten estolääkettä. Tutkittaessa kohdunkaula on sormelle auki. Supistukset saavat minut vaikeroimaan ääneen. Päätämme kokeilla, helpottaisiko kuuma suihku supistuskipuja. Käännän veden niin kuumalle kuin mahdollista, mikä helpottaa kipuja. Otan ison jumppapallon nurkasta ja asetun sen päälle suihkun alle heijaamaan. Pallo kastuu, minkä vuoksi sen pinta muuttuu yhtäkkiä liukkaaksi ja valahdan pyllylleni kaakelilattialle. En kuitenkaan tunne kipua vaan asetun uudestaan pallolle. Heijaan aikani kunnes pian silmissä alkaa sumenemaan ja päässä pyörryttämään. Tekisi mieli oksentaa. Hoipertelen painamaan kutsunappia ja asetun makaamaan kylpyhuoneen lattialle. Kätilö tulee auttamaan minut ylös ja antaa mukillisen vettä, joka helpottaa oloa. Kätilö lähtee ja palaan takaisin suihkun alle. Pian kätilö tulee taas takaisin ja sanoo käskyn käyneen takaisin antureihin. Ei!! En tahtoisi enää. Suihkussa on niin ihana ja kotoisa olla. Kätilö auttaa minua pukeutumaan kun supistuskipu alkaa jälleen pahentumaan. Alan itkemään. En tahdokaan synnyttää. Eikö tätä koko hommaa voisi vaan peruuttaa?

Miltä supistus tuntuu?

Klo 01.00 kätilö antaa minulle särkylääkkeen ja lihasrelaksantin, joista ei ole kyllä minkäänlaista apua. Supistus alkaa alavatsa ja alaselkä jomotuksena, kuin pahana kuukautiskipukouristuksena, joka aaltomaisesti voimistuu ja voimistuu. Korkeimman kipuhuipun aikana tuntuu siltä, kuin kohtua revittäisiin ulos, niin että kipu säteilee polviin asti. Sillä hetkellä hengittäminen tuntuu vaikealta eikä missään asennossa ole hyvä olla. Pieni koko kropan heijaaminen ja hyminä auttavat selviytymään kipuhuipusta, kunnes se alkaa taas aallon lailla laantumaan. Supistuksia tulee jälleen minuutin välein ja kätilö tuo minulle kolmannen supistusten estolääkesatsin. Hän tarkistaa tilanteen: kohdunsuu on yhden sentin auki. Kovaa kipua on takana jo viisi tuntia ja olen vasta sentin auki. Kätilö sulkee verhot, sammuttaa valot ja lähtee huoneesta. Kuulen, kuinka sadepisarat ropisevat ikkunaräystäisiin ja alan ääneen rukoilemaan voimia jaksaa tätä helvetillistä kipua.

Synnytyssalissa

Klo 02.00 pääsen viimein synnytyssaliin ja minulle laitetaan spinaalipuudutus. Kipuspinaali on rankka koettelemus kropalleni, sillä minulla on jonkin sortin yliherkkä hermosto, josta johtuen kärsin esim. kylmäurtikariasta ja ylireagoimisesta erilaisiin puuduteaineisiin. Anestesialääkäri kertoo spinaalipuudutuksen tuntuvan vain pieneltä sähköiskulta läpi vartalon, mutta kohdallani nuo sähköiskut jäävätkin tavallaan päälle: koko kroppani sätkii ja tärisee reaktiosta. Sekä kätilö, että lääkäri kyselevät tauotta, mikä minua vaivaa, mutten pysty puhumaan. Kohtaus kestää useita minuutteja, jonka aikana kalvot puhkeavat ja lapsivedet menevät. Yhtäkkiä sähköiskut alkavat laantumaan ja kipu hellittämään. Lapsiveden huomataan olevan vaaleanvihreää. Oloni helpottuu huomattavasti.

Klo 03:45 supistuskivut pahenevat jälleen. Kohdunsuu on 3 cm auki. Kokeilen ilokaasua, mutta se vain pahentaa oloa, enkä kätilön yrityksistä huolimatta halua sitä hengitellä. Päätän vain yrittää kestää supistuksia.

Klo 04:45 nousen vessaan, jolloin vaaleanvihreää lapsivettä valahtelee siteeseen. Kipu on sietämätön ja saan viimein jo kuusi tuntia hartaudella odottamani epiduraalipuudutuksen, joka auttaa nopeasti. Pääsen nukkumaan. Olo on koetun rytäkän jäljiltä helpottunut, lähestulkoon taivaallinen.

Klo 07.00 herään supistuskipuihin. Uusi kätilö aloittaa vuoron ja saan ensimmäisen lisäannoksen epiduraalia. Tämän jälkeen käteeni asetetaan kanyyli ja minut laitetaan tiputukseen, jonka kautta saan sekä suoloja että supistuksia lisäävää oksitosiinia. Saan jälleen vähän torkuttua olon helpotuttua.

Klo 08.30 kipu alkaa taas palaamaan. Kätilö tutkii ja huomaa kohdunsuun olevan 7 cm auki. Leonin sydänkäyrää mittaava anturi asetetaan hänen päänahkaansa. Johto tuntuu haarovälissä häiritsevältä, eikä anturi meinaa pysyä paikoillaan kiemurrellessani supistuskivuissa. Pian saan toisen lisäannoksen epiduraalia. Olo paranee jälleen ja pyydän kätilöä soittamaan äitin paikalle.

Klo 09.15 äiti saapuu. On mukavaa saada juttuseuraa ja jopa naureskelemme välillä kun kerron tapahtuneista. Aika kuluu siivillä.

Ponnistusvaihe

Klo 11.00 en pysty enää käymään vessassa, joten minut katetroidaan. Yritän keinua keinutuolissa, mutta supistuspaine aiheuttaa voimakkaan ponnistustarpeen tunteen. Kätilö tutkii: kohdunsuu on täysin auki ja saan luvan alkaa ponnistamaan.

Alkuun ponnistus helpottaa oloa. Tunnen Leonin pään laskeutuvan ja olen jo voitonriemuinen mielessäni: pian saan Leonin syliini. Supistukset muuttuvat jälleen kivuliaiksi mutta ponnistaminen lievittää kipua. Muutaman ponnistuksen jälkeen alkaa yhtäkkiä tuntumaan kuin ponnistaminen ei tuottaisi enää tulosta, ikäänkuin Leon olisi jumiutunut uomiinsa. Kokeilen erilaisia ponnistusasentoja. Kipu on sietämätön. Kätilö yrittää tsempata minua samalla kun he äitini kanssa pitelevät jaloistani. Alan kiroilemaan Savon murteella - Kuopiolaiset juureni ottivat vallan pahimman kivun hetkellä, en vieläkään ymmärrä, miksi :D Kipu vain pahenee. Tuntuu kuin jokaisella ponnistuksella luuni murskautuisivat eikä Leon etenisi  yhtään alemmas. Kiroilen ja huudan ääneen.

Klo 11.30 saan kolmannen lisäannoksen epiduraalia. Supistuskivun lievittyessä saan lisää puhtia ponnistaa. Jumitustunne ja paine luissani ei lopu, mutta jatkan kuitenkin yrittämistä.

Klo 11.50 Leonin sydänkäyrät alkavat näyttämään supistuksenaikaisia laskuja. Voimani alkavat hiipumaan. Kätilö kutsuu lääkärin avuksi. Jatkamme ponnistamista, mutta tilanne ei etene lainkaan. Supistus- ja luukivut palaavat voimakkaina. Äiti joutuu poistumaan huoneesta, sillä hän ei enää kestä katsoa tilannettani ja kärsimystäni.

Klo 12.10 olen ponnistanut jo yli tunnin ja Leonin sydänkäyrät jatkavat laskuaan. Paniikki ja epätoivo alkavat valtaamaan minut, sillä kipu luissani on sietämätön jokaisella supistuksella ja tunnen kuinka Leon on jumissa. Huudan apua sillä pelkään luideni murskautuvan. Kätilö kutsuu vanhemman lääkärin paikalle. Myös äiti palaa silittämään päätäni. Lääkäri tutkii ja saman tien toteaa "ala-aukeaman olevan kapea ap-suunnassa": ei edellytyksiä imukupille, vauva ei lantioluideni ahtauden vuoksi pysty syntymään alateitse.

Joudun jatkamaan kertomusta ensi kerralla, jottei postaus venyisi kilometrin mittaiseksi :)