Synnytyskertomus: Mitä tapahtui leikkaussalissa?

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus jatkuu. Ensimmäisen osan voi käydä lukemassa täältä.

Klo 12:20 sektiopäätös

Kätilö varaa leikkaussalin kiireiselle sektiolle samalla, kun minä anelen, saisinko vielä yrittää saada pojan ulos normaalisti. Lääkäri toteaa jyrkästi sen olevan mahdotonta.Turhaudun.

Klo 12:35 saavumme vuoteen kanssa leikkaussaliin. Olen valtavan kivun ja supistusten kourissa. Minut ottaa vastaan mieshoitaja,  joka pyytää minun nousevan leikkauspöydälle. "Oletko tosissasi?" kysyn kivuista vaikeroiden. Hän sanoo tyynesti, että mitä nopeammin olen pöydällä, sen nopeammin saadaan kivut loppumaan. Lähden nousemaan ylös sängystäni lattialle, kun iso supistus ottaa vallan. Lyyhistyn polvilleni pidellen samalla leikkauspöydästä kiinni. "Te miehet, pääsette kaikesta niin helpolla! Te p*skiaiset ette tiedä mitään oikeasta kivusta!", huudan ja itken samaan aikaan. "Ja vielä luulette olevanne naisia vahvempia! Te itsekkäät p*skiaiset!", jatkan. Hoitaja tulee nostamaan minua kainaloiden alta. "Älä koske!", ärähdän. Supistus hellittää ja pääsen itkien kapuamaan leikkauspöydälle.

Klo 12:45 pöytä käännetään osittain kallelleen ja eteeni asetetaan näköesteverho. Minulle annetaan jälleen annos epiduraalia ja pian kivut väistyvät. Leonin sydämensyke on koko ajan poikkeava, joten lääkärit kiirehtivät. Pian minulta kysytään, tunnenko, kun jalkojani painellaan. En tunne mitään rinnasta alaspäin. Oloni on rauhallinen.

Äiti saapuu tohkeissaan leikkaussaliin. Hänelle annetaan tuoli aivan viereeni. Äiti näyttää hassulta leikkaussalivaatteet ja -myssy päällään.

Yhtäkkiä koko vartaloni alkaa hytkymään, kun lääkärit kaivavat Leonia vatsastani. Tuntuu, kuin he kaivelisivat ikuisuuden. Yhtäkkiä joku sanoo pojan olevan ulkona ja voivan hyvin. "Miksi se ei itke?", ehdin kysyä, kun sillä samalla hetkellä Leon parkaisee. Repeän vuolaaseen itkuun. Olo on yhtä aikaa onnesta soikea ja epätodellinen. Tuolta kuulostaa minun oma lapsi. Tuo ihana pieni ääni kuuluu minun vauvalle. Maailmani on pyörähtänyt ylösalaisin.

Pian joku tulee näyttämään parkuvaa, pahkaista Leonia meille. Hän näyttää pulskalta, pieneltä Amor-enkeliltä hennosti punertavine, vaaleine kiharoineen. Itken ja nauran samaan aikaan, kuten äitikin. Hänet kapaloidaan ja tuodaan rinnalleni koko leikkaushaavan ompelun ajaksi. Äiti pitää Leonista kiinni samalla, kun minä juttelen hänelle. Leon on hipihiljaa ja vain tuijottaa minua isoilla mustilla silmillään. Tuntuu kuin hän tietäisi tasan tarkkaan, kuka olen. Kun tikkaukset ovat paikoillaan, äiti lähtee kätilön ja Leonin kanssa osastolle. Ennen heräämöön viemistä pyydän leikkaussalin miehiltä anteeksi käytöstäni. He vain hymähtelevät huvittuneina vastaukseksi.

Klo 13.30 olen heräämössä ja aika matelee. En tunne minkäänlaista kipua. Maailmani on juuri kääntynyt aivan uusille raiteilleen ja kaikki vanhat murheet tuntuvat vähäpätöisiltä. Voisin vain hymyillä. Olen äiti eikä millään muulla tunnu olevan väliä. Odotan malttamattomana pääsyä Leonin luo, mutta aika ei vain tunnu kuluvan.

Klo 14.30 kätilö tulee noutamaan minut ja pyytelee anteeksi, kun jouduin odottamaan niin kauan. Heillä oli kestänyt järjestää meille oma huone. Päästyämme huoneeseen Leon nostetaan samantien vaippasilleen paitani alle ja kätilö alkaa opastamaan meitä imetyksen alkuun. Leon opettelee hienosti ja alkaa syömään hyvin. Äiti kertoo, kuinka upea kokemus tämä on ollut hänelle. Hän oli ollut koko ajan paikalla kun Leonia pestiin ja mittailtiin. Olivatpa he tehneet Leonille ensimmäisen kampauksenkin. Kätilö oli myös näyttänyt istukkani äidille ja yhdessä he olivat käyneet läpi, kuinka se tutkitaan synnytyksen jälkeen. En ikinä olisi voinut uskoa meidän äidistä olevan sellaiseen :D

Katselen paitani alla nukkuvaa Leonia. Tässä me nyt olemme. Minä ja minun ikioma, rakkaista rakkain lapseni.

Synnytyskertomus

2 kommenttia

  1. Mäkin oon pyydetty synnytyksen jälkeen anteeksi omia sanomisia:) onneksi kätilö tuumas,että hän ei edes kuullu mitä olin sanonut!!
    Näitä synnytys juttuja on kyllä niin ihana lukea♡

    VastaaPoista
  2. Hahah! :D Kyllä synnyttäminen herättää ihmisessä ihan uusia piirteitä. Itse olen normaalisti kaikille mahdollisimman kohtelias, enkä koskaan muuten voisi kuvitellakaan räyhääväni jollekin tuntemattomalle. Kiitos kommentistasi! :)

    VastaaPoista