B heitti ilmoille tänään, että on ehkä parempi lähteä kesällä Kosovoon autolla. Apua. Itse olin ajatellu, että hyvä kun päästään sinne nopeasti koneella ja jos jotain tapahtuu, päästään yhtä nopeasti kotiin takaisin. B sanoi, että mitä kauemmin odotellaan lippujen varaamista, sitä kovemmaksi niiden hinnat nousee. Samalla peruutuksia voi tulla milloin vain eikä niiltä lennoilta anneta rahoja takaisin, vaan jotain bonuspisteitä. AAARGHHHH!! Nyt en tiedä yhtään mitä ajatella meijän tulevasta reissusta.


Ei olla oltu Kosovossa pian kahteen vuoteen. En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon kaipaan reissuun lähtöä. Kosovossa olossa on omat huonot puolensa, en sitä kiellä. Mutta on siellä niin paljon hyviäkin juttuja. Kaipaan itse matkustelun lisäksi Kosovossa hitaita aamuja, sirkan yöllisiä soittoja, rukouskutsun kaikumista vuorten seinämissä, ajattomuuden tunnetta, tietenkin meidän ihanaa taloa ja päiviä kun olen yksin lasten sekä Nanan ja Nain kanssa.

Kosovossa oli alkuun tosi tiukat koronarajoitukset. 

Ulkona sai liikkua vain tunnin verran päivässä ja poliisi valvoi tiukasti, ettei sääntöjä rikota. B:n setä joutui tuolloin sairaalaan. Kun kuultiin, ettei hän välttämättä selviä, Nai lähti sairaalaan salaa syrjäisiä metsäreittejä pitkin, ettei vaan jäisi kiinni rajoitusten rikkomisesta. Onneksi hän pääsi sairaalalle ja onnistui näkemään veljensä vielä viimeisen kerran. Oikeasti, kun on kuullut, kuinka paljon Korona on vaikuttanut elämään muissa maissa, tajuaa kuinka helpolla me suomalaiset ollaan päästy. Ei voi taas kuin olla kiitollinen.

Tällä hetkellä korona ei juurikaan rajoita elämää Kosovossa. Tottakai jokainen tahoillaan yrittää olla vastuullinen, mutta kun kotiin jääminen tarkoittaa, ettei rahaa tule oikeasti mistään, vain harva pystyy olemaan työskentelemättä tai laittamaan yrityksen ovia kiinni. Mikä mun mielestä on täysin ymmärrettävää. Täällä vaikka yritykset menisi nurin, kukaan ei jää ilman kotia ja ruokaa. Kaikesta huolimatta tartunnat Kosovossa ei paljoaa poikkea Suomen tilanteesta.

Mikä mua Kosovoon lähdössä sitten jännittää?

Oikeastaan vain se, että päästään perille. Pystytään hyvin nukkumaan meijän autossa ja ottaa matkalle mahdollisimman paljon omia eväitä mukaan, millä rajotetaan tarttumisen riskiä. Mutta nuo rajanylitykset on sitten asia erikseen. Olisi aika kamalaa, jos joku maa päättäisi yhtäkkiä, ettei kukaan saa kulkea edes läpi, ellei ole rokotettu. Siinä kohtaa lievästi sanottuna sylettäisi kääntyä takaisin kotiin. Se riski meijän kuitenkin täytyy nyt sitten ottaa. Voihan Korona! Ja voihan 4000 km:n kotimatka!

Joku saattaisi tällä hetkellä ajatella, että hullut kun edes miettii Kosovoon matkustamista. Se vaan on helppo aina tuomita kun ei tarvitse seistä sen toisen kengissä. Pojat ei ole nähnyt isovanhempiaan pian kahteen vuoteen. Se on puolet Elionin elämästä. Vaikka Suomi on hyvä maa, tämä ei ole B:n koti. Itseäni puistattaa edes kuvitella, miltä tuntuisi olla vuosi tolkulla jumissa jossain muualla kuin kotosuomessa. Siksi ymmärrän B:tä paremmin kuin hyvin ja jollain ilveellä yritetään nyt saada matka onnistumaan.

Apua! Kello on jo puoli yksi yöllä. Olisikohan aika laittaa kone kiinni ja painua yöunille? Hups! :D 

Nighty night, love!<3