Aina sillon tällön tulee selailtua vanhoja puhelimen kuvia läpi. Se on ihan kuin aikamatka menneeseen. Moni asia ja mukava hetki unohtuisi kokonaan, jos ei kuvia tulisi sillon napattua. Sitten kun niitä katselee myöhemmin läpi, tulee ihan elävästi mieleen sen ajan fiilikset ja elämäntilanne.

Viime viikko oli pitkästä aikaa yksi niistä, kun harvase päivä oli syytä ottaa kuvia. Oli kyllä niin mukava viikko. Päästiin nauttimaan ensimmäisistä rantapäivistä, törmäsin vahingossa vanhaan rakkaaseen ystävään, oli Leonin kevätjuhlat, molemmat kävi taas parturissa, ulkoiltiin paljon ja töitäkin sain mukavasti tehtyä kun kelit suosi kuvaamista. Maltampa tuskin odottaa, että pääsen julkasemaan niitä tänne blogiin ja instan puolelle.

Niin kun aina, myös niitä vähän ikävämpiä asioita mahtui viime viikkoon.

Pojat sairasti alkuviikosta molemmat vatsataudin. Todennäköisyyksistä huolimatta saatiin se sittenkin myös meille, vaikka näinkin pitkälle vuotta ollaan ehditty. Onneksi se kesti molemmilla vain puoli vuorokautta.

Toinen vähän mieltä synkentävä asia sattui tänään, kun juteltiin B:n sukulaisten kanssa videopuhelua. Olen viime aikoina päässyt vahingossa vähän lihomaan, ja yksi sukulaisista kysyi iloisena onko Niina viimein raskaana. Ei, en ole. Se on vain foodbaby. Kuinka masentavaa kohdata tuollainen kysymys, kun jo niin pitkään on toivonut raskautuvan ja kun lihominen ei muutenkaan niin mukavaa ole. Mutta minkäs teet. Täytyy vissiin alkaa jättämään se mun joka-aamuinen fetajuustokolmio ja korvapuusti pois. Hih! :D

Vielä olisi reilu kuukauden päivät edessä ennen kuin päästään starttaamaan meidän road trippi.

Sitä ennen edessä on raadollista työn ahertamista, että varmasti saadaan varat kasaan meidän 5-viikkoiseen ulkomaanreissuun. Onko sulla vielä pitkä aika lomaan, vai meinasitko pyhittää kesän vain työnteolle? :)

Nyt alan painua turkkilaisen teen keittoon. Vaikka se ei ehkä olekaan se paras idea tätä mun ruokaraskautta ajatellen. Mutta jos vain tämän kerran! Ei ollakaan pitkään aikaan vietetty teeiltaa ihan vain oman perheen kesken. Kun ulkona tulee vettä ja kotona on lämmin ja tunnelmallista, mun mielestä turkkilainen tee maistuu silloin ihan parhaalle.

Tarjolle ajattelin laittaa suolatikkuja, erilaisia pähkinöitä, sipsejä ja B:n "siemeniä". Siis en The Siemeniä :D vaan sellaisia oikeasti syötäviä. Hassua, mutta en oikeasti tiedä mitä ne on suomeksi. Ne on sellaisia kapeita liuskamaisia ja ne avataan ensin hampailla ja sisältä syödään pieni siemen. Kosovolaiset on ihan hulluina niihin. :D Mun mielestä ne on liian työläitä syödä, eivätkä koko vaivasta huolimatta oikein edes maistu millekään. No, jääpä B:lle enemmän piperrettävää ja rouskittavaa.

Mutta nyt, mukavaa alkavaa viikkoa!