Paskan Mutsin Tunnustukset
Ei Vain Huono Äiti -Olo
Olen paska mutsi. Tänään sain tiedon siitä. Olin aiemminki ajatellut, etten ihan taida yltää sinne Vuoden Äiti -kategoriaan. Tilanne onkin sitten huomattavasti huonompi. Ja minä kun haaveilin vielä kolmannesta lapsesta.Ajattelin eilen kerrankin ottautua asialleni, ja katsoa Googlesta, kuinka muut äidit aikatauluttaa päivänsä. Olin ajatellu ryhdistäytyy mun ajan käytön hallinnassa. Sainkin sitten paljon tietoa. Niin paljon, että totesin olevani niin huono äiti, että ajan käytön hallinta taitaa olla se mun pienimmistä murheista. Se esimerkiksi, millainen meidän tyypillinen lauantai on, on näköjään kaikkea muuta kuin Hyvän Äidin lauantai. Ajattelin nyt sitten, tästä mun infosta ahdistuneena (okei vittuuntuneena) tulla esittelemään teille, millainen on Paska Mutsi ja Paskan Mutsin tavallinen lauantai. Kerro mulle pliis, etten räpiköi yksin tässä kategoriassa!
Klo 07.00 Herätys
Hyvä Äiti:
Herää 1 – 1h 15 min aikaisemmin kuin lapset. Juo aamukahvit rauhassa, tekee aamujumpat ja hoitaa kaikki tekemättömät hommat, ennen kuin käy hellästi herättelemässä lapset. Hyvä äiti on opettanut lapset petaamaan itse petinsä ja tekevätkin sen ennen kuin poistuvat huoneesta.
Meillä:
Leon herää meistä yleensä ensimmäisenä. Leon ei oo vielä koskaan pedannut itse sänkyään. En ole edes ajatellut, että senhän voisi opettaa. Leon kipittää yksin olkkariin ja saattaa hetken katsella telkkaria kiltisti, kunnes kyllästyy olemaan hiljaa.Sitten hän tulee varovasti herättelemään mua (heh, näin päin meillä), jonka jälkeen puhuukin sitten lähes tauotta sinne asti, kunnes illalla painuu yöunille. Mun oma ihana Papupata <3 En läheskään aina muista kuunnella, mitä Leon mulle puhelee. Yhdessä siinä sitten keitellään äitille aamukahvit. Leon juo jääteetä ja Elion Pepsi Maxia. Niin. Pepsi Maxia. Ja tiedän. Se ei ole terveellistä.
Klo 08.00 Aamupala
Hyvä Äiti:
Aamupala laitetaan ihan ensin. Aamupala on monipuolinen ja ravintorikas.Ruokajuomana vettä tai maitoa. Lapset saa aina myös vitamiinilisät. Aamupalan jälkeen voi sitten alkaa siivoilemaan. Omaa ulkonäköä hän ehostaa, jos ehtii. Yleensä ripsiväri ja nuttura saa riittää, ettei lapset joudu turhaan odottelemaan. Tämän jälkeen koko perhe lähtee ulkoilemaan.
Meillä:
Lauantaisin tykkään aina olla edes jollain tapaa ihmisen näkönen, kuka tahansa Kosovon puolen sukulaisista kun saattaa tulla yllättäen vierailulle. Siihen menee yleensä n. tunti, jonka aikaa lapset leikkii yhdessä. Ainoastaan arkisin, jos en sinä päivänä aio kuvailla blogiin tai instaan, en meikkaa ollenkaan. Ja viimeistään tässä kohtaa Paskan Mutsin ensimmäinen virhe sitten tulikin: Blogi ja some. Ensinnäkin nehän on pois perheajasta ja toisekseen, eihän hyvä äiti puhu lapsistaan julkisesti, saati laita heistä kuvia someen. Tästä saa kuulla eniten kritiikkiä.
Mun kauneushetken jälkeen syödäänkin sitten yleensä aamupala. Jep jep… Vasta Sitten… Me kaikki ollaan tosi huonoja syömään heti herättyä. Tyypillisesti viikonloppuisin syödään leipää, munakasta, kasviksia, fetaa tai ns. Shcmandia, joka on yksinkertaisesti paistettua paprikaa smetanassa. Ei ihan se ravintorikkain aamupala, mutta on muuten älyhyvää. D-vitamiinit unohtuu sillon tällön antaa pojille.
Klo 13.00 Päiväuniaika
Hyvä Äiti:
Hyvä äiti kokkaa joka päivä maistuvaa ruokaa. Ruoka syödään ennen päiväunia. Kaikki syövät yhdessä, päivän aikana ei napostella. Paikkojen siistiminen ennen päiväunia. Kaikki lapset nukkuu päiväunet, jolloin myös äiti lepää ja kerää voimia. Kaikki herää päiväunilta samaan aikaan. Kellään lapsista ei ole omia henkilökohtaisia rutiineja, vaan kaikki elävät samassa aikataulussa samalla tavalla.
Meillä:
Ruoan laitto on iso osa mun arkea, enkä tykkää siitä. En millään muotoa. Ja laittaisin useemmin sellasta puolivalmista, ellei ruoanlaitto olis mun yksi niistä harvoista velvollisuuksista, joita B:n kanssa ollaan sovittu, ettei mun tarvitse käydä muualla töissä. Mutta onneksi se vie vain 1-1,5 tuntia päivästä.
Leon ei nuku koskaan päiväunia. Kun Elion nukkuu, Leon napostelee jotakin pientä (yleensä herkkuja) ja katsoo tablettiaan tai leikkii autoillaan. Itse yleensä päikkäriajat muokkaan kuvia. Pojilla on täysin erilaiset päivärutiinit.
Klo 16.00 Ylös Ja Ulos
Hyvä Äiti:
Hyvän äidin kotonahan ulkoiltiin jo aamulla. Päikkäreiden jälkeen lapset leikkii yhdessä ja äiti alkaa valmistelemaan illallista. Lapset myös auttaa äitiä kotiaskareissa.Meillä:
Elionin herättyä lähdetään yleensä aina ulos. Poikien riemukas leikkiminen tuo väkisinkin hyvän mielen itellekin. Käydään usein myös pitkillä kävelyillä, jollon parannetaan maailmaa B:n kanssa ja keskitytään jakamaan toistemme kuulumisia. Aina en kuitenkaan mene perheen mukaan, vaan jos vaan mahdollista, jään kotiin siivoilemaan. Okei, siivoilen ehkä vartin ja sitten, kröhöm, kirjoittelen blogia.
Teen kaikki kotihommat aina yksin. Aina. Leon on jo oppinut vitsailemaan, että äiti tarvitsisi oman nusen avuksi. Äiti voisi sitten kuulemma nusen kanssa yhdessä järjestellä Leonin huoneen. Apua.
Klo 17.30
Hyvä Äiti:
Illallisaika
Meillä:
Näihin aikoihin meille tulee joko vieraita, tai sitten lähdetään itse käymään jossain. Usein mennään B:n veljelle, tai ihan vaan ajelemaan keskustaan. Ajelun myötä lapset on tottunu matkustaa autossa, ja oikein tykkäävät siitä (Hyvä Äitihän ei tosin tällästä tapaa edes opettaisi lapsille). Autossa kuunnellaan musiikkia, lauletaan ja katsellaan ohikulkijoita ja erilaisia asuinalueita.
Illallinen syödään joko ulkona, tai sitten kotiin palattua lämmitän aamupäivän ruokaa uudestaan. Ja, että kokkaisin kaksi erilaista ruokaa päivässä? Hell No!!
Klo 20.30 Iltapuuhat
Hyvä Äiti:Iltapuuhat on aloitettu jo kauan ennen puolta ysiä. Lapset on varmaan tässä kohtaa jo nukkumassa. Kaikki lapset nukahtavat yksin omiin sänkyihinsä. Äiti hoitaa vielä viimeiset kotiaskareet ja menee sitten itsekin ajoissa nukkumaan, että on sitten aamulla taas pirteä nousemaan ylös ennen muita.
Meillä:
Pojat käy yhdessä suihkussa. B lähtee yleensä tässä vaiheessa kavereittensa kanssa kahville. Minä, Paska Mutsi, tietenkin nukutan lapseni. Tiedän, ei hyvä. Mutta se on niin mukavaa!! Pojat menee nukkumaan niin että, laitan heille hetkeksi aikaa pöydälle tabletin, jonka molemmat näkevät sängyistään. Ei, meillä ei ole kirjoja. Itse makoilen sänkyjen vieressä lattialla ja muokkaan kuvia tai pyörin somessa siihen asti kunnes molemmat nukahtaa. Leon tykkää tulla makoilemaan mun viereen ja hiplailemaan mun hiuksia. Siinä on jotain niin taivaallista <3 Poistun huoneesta kun molemmat viimein nukahtaa.
Klo 22.30 Parisuhdeaika
Hyvä Äiti:
Nukkuu tietenkin.
Meillä:
Näihin aikoihin B tulee yleensä takaisin kotiin. Sen jälkeen pyhitetäänkin loppuilta parisuhteelle. Laitan meille yleensä jotain hyvää naposteltavaa samalla kun katsomme kosovolaisia tv-sarjoja. Jossain kohtaa molemmat pojat hiippailee meijän sänkyyn nukkumaan. (Vieläkin, Leonin ollessa 4-vuotias meillä nukutaan perhepedissä.) Sarjojen loputtua lämmitetään sauna ja saatetaan saunoa yömyöhään. Saunan jälkeen vielä hengaillaan olkkarissa, katsellaan musiikkivideoita ja jutellaan jonnekin aamu kolmeen-neljään. Onkos ihme etten jaksa koskaan nousta ennen lapsia? Mutta millon ihmeessä Hyvä Äiti viettää aikaa miehen kanssa? Kerro mulle! Meille lauantai-illat on suhteen kannalta ihan henkireikä.
Ei ollu ihan helppoo kertoo kaikkia näitä asioita ääneen. Tiiän kyllä, että mulla ois äitinä paljon petrattavaa. Mikä siinä onkin, että niitä totuttuja rutiineja on niin hirmu vaikeaa lähtee muuttamaan. Monesti poden huonoo omatuntoo pienenmmistäki mun virheistä. Vaikka uskon että nykypäivän vanhemmat syyllistää itteensä asioista, joilla ei loppu peleissä edes oo suurta merkitystä. Olisipa kiva tietää paljon esim. ukin isä on itseään syyttäny kasvatuksellisista asioista. Tiedä sitten olisko pojat onnellisempia jos olisinkin enemmän Hyvä Äiti -matskua.
Leoniltahan kyseltiin tarhassa sen omia mielipiteitä elämään ja päiväkotiin liittyen. Mukavia hetkiä päivässä on kuulemma aamupiiri ja ulkoleikit. Parhaita kavereita on Elvin, Stella ja Venla. Parasta tarhapäivässä on Leonin mielestä kotiin lähtö. Hyvä etten purskahtanu onnen kyyneliin kun tuon luin. Ehkä en sittenkään ole se kaikista Paskin Mutsi. Ehkä vähän vaan hiomaton.
Ei ollu ihan helppoo kertoo kaikkia näitä asioita ääneen. Tiiän kyllä, että mulla ois äitinä paljon petrattavaa. Mikä siinä onkin, että niitä totuttuja rutiineja on niin hirmu vaikeaa lähtee muuttamaan. Monesti poden huonoo omatuntoo pienenmmistäki mun virheistä. Vaikka uskon että nykypäivän vanhemmat syyllistää itteensä asioista, joilla ei loppu peleissä edes oo suurta merkitystä. Olisipa kiva tietää paljon esim. ukin isä on itseään syyttäny kasvatuksellisista asioista. Tiedä sitten olisko pojat onnellisempia jos olisinkin enemmän Hyvä Äiti -matskua.
Leoniltahan kyseltiin tarhassa sen omia mielipiteitä elämään ja päiväkotiin liittyen. Mukavia hetkiä päivässä on kuulemma aamupiiri ja ulkoleikit. Parhaita kavereita on Elvin, Stella ja Venla. Parasta tarhapäivässä on Leonin mielestä kotiin lähtö. Hyvä etten purskahtanu onnen kyyneliin kun tuon luin. Ehkä en sittenkään ole se kaikista Paskin Mutsi. Ehkä vähän vaan hiomaton.
Onko sussa enemmän yhtäläisyyksiä Hyvän Äidin vai Paskan Mutsin kanssa? Kommentoi alle ja kerro teidän tyypillisestä lauantai päivästä.
Raskaustestin Tulos
No niinhän siinä kävi, että testi näytti täysin vitivalkoista negaa. Edes hailakan haaleaa haamua ei ollut havaittavissa. Ei edes roskishaamua.
Eipä tässä tänään ole yhtään raskautunu olo enää ollukaan. Kyllä ne raskausoireet ennen kuukautisten poisjääntiä taitaa olla ihan korvien välissä. Ne kaksi kertaa kun olen oikeasti ollut raskaana, olen pitkälle elänyt tietämättä asiasta hölkäsen pöläystäkään. En voi väittää ettenkö yhtään olis pettyny. Ja tiedän kyllä, että vielähän se saattaa positiiviseksi muuttua, mutta mulla on vaan tänään tullu tosi vahva tunne, että vauvasta saan edelleen vaan haaveilla…
Tämän hetkisistä “oireista” sen verran, että huonovointisuus on väistyny ja hullut mieliteot ja ruokahalu on tullu tilalle. Edelleen paleltaa ja poskia kuumottaa. Päivällä mietin, että eipä ole alamahaakaan enää repinyt, kunnes illalla makuulta ylösnoustessa repäisi molemmilta puolilta alamahaa. Sehän tietysti herätti taas “entäs jos sittenkin…”-ajatuksia, mutta… ehkä on parempi etten enää kiusaa itteeni (ja teitä) näillä mun oireilla. Psykiatrille kai tässä seuraavaksi vois lampsia.
Mulla on nyt reilun vuoden ollu sellanen fiilis, et kaikki ei oo mun kropassa (pääkopan lisäksi) ihan kohdillaan. Kuukautiset on muuttunu ihan kamaliksi ja hiukset sekä ripset vaan tippuu päästä. Luulen et mun estrogeenitasot on huonontunu jonku verran. Rauta-arvot ja varsinki ferritiini on varmaan myös raskauksien jälkeen edelleen persiillään. Noiden lisäksi mun silmät vähän kellertää. Viime vuonna huomattiinki et mun bilirupiiniarvot on hiukan koholla. Siitä johtuuki toi kellertäminen. On jotenki niin paska olo, et en kyllä jaksa tämmöstä enää. Tänään saa olla vika tämmönen päivä.
Siis tää postaus on viimestään nyt muuttunu aivan kamalaksi. Oikeen kunnon torstain tunnustukset. Ja valitukset. Hups! :D
Mutta siis paras lääke huonoon fiilikseen ja vauvakuumeeseen on aina ollu mulle liikunnan alottaminen. Eikä minkään iltakävelyiden vaan kunnon fitnessrääkin. Kun oma kehitys on syynissä, ei vauvahaaveille jää juurikaan tilaa, eikä aikaa. Oon liikunnan suhteen ollu aina tämmönen kaikki tai ei mitään tyyppi. Se ekan askeleen ottaminen on vaan aina se haastavin. Saa nähdä onnistunko?
Eipä tässä tänään ole yhtään raskautunu olo enää ollukaan. Kyllä ne raskausoireet ennen kuukautisten poisjääntiä taitaa olla ihan korvien välissä. Ne kaksi kertaa kun olen oikeasti ollut raskaana, olen pitkälle elänyt tietämättä asiasta hölkäsen pöläystäkään. En voi väittää ettenkö yhtään olis pettyny. Ja tiedän kyllä, että vielähän se saattaa positiiviseksi muuttua, mutta mulla on vaan tänään tullu tosi vahva tunne, että vauvasta saan edelleen vaan haaveilla…
Tämän hetkisistä “oireista” sen verran, että huonovointisuus on väistyny ja hullut mieliteot ja ruokahalu on tullu tilalle. Edelleen paleltaa ja poskia kuumottaa. Päivällä mietin, että eipä ole alamahaakaan enää repinyt, kunnes illalla makuulta ylösnoustessa repäisi molemmilta puolilta alamahaa. Sehän tietysti herätti taas “entäs jos sittenkin…”-ajatuksia, mutta… ehkä on parempi etten enää kiusaa itteeni (ja teitä) näillä mun oireilla. Psykiatrille kai tässä seuraavaksi vois lampsia.
Mulla on nyt reilun vuoden ollu sellanen fiilis, et kaikki ei oo mun kropassa (pääkopan lisäksi) ihan kohdillaan. Kuukautiset on muuttunu ihan kamaliksi ja hiukset sekä ripset vaan tippuu päästä. Luulen et mun estrogeenitasot on huonontunu jonku verran. Rauta-arvot ja varsinki ferritiini on varmaan myös raskauksien jälkeen edelleen persiillään. Noiden lisäksi mun silmät vähän kellertää. Viime vuonna huomattiinki et mun bilirupiiniarvot on hiukan koholla. Siitä johtuuki toi kellertäminen. On jotenki niin paska olo, et en kyllä jaksa tämmöstä enää. Tänään saa olla vika tämmönen päivä.
Siis tää postaus on viimestään nyt muuttunu aivan kamalaksi. Oikeen kunnon torstain tunnustukset. Ja valitukset. Hups! :D
Mutta siis paras lääke huonoon fiilikseen ja vauvakuumeeseen on aina ollu mulle liikunnan alottaminen. Eikä minkään iltakävelyiden vaan kunnon fitnessrääkin. Kun oma kehitys on syynissä, ei vauvahaaveille jää juurikaan tilaa, eikä aikaa. Oon liikunnan suhteen ollu aina tämmönen kaikki tai ei mitään tyyppi. Se ekan askeleen ottaminen on vaan aina se haastavin. Saa nähdä onnistunko?
Mutta nyt lopetan suosiolla tän vuosisadan paskimman postauksen. Kiitos ja anteeks! <3
Kun Kumppani Ei Halua Lasta - Salaako Raskaaksi?
Olen päättänyt alkaa tekemään lasta
Pidät mua varmasti ihan hulluna, kun edes haaveilen kolmannesta lapsesta näiden kulttuurierojen keskellä, ja vieläpä vakaan tukiverkon puuttuessa. Ja että asia menis vieläkin hankalammaksi, B ei tunnu innostuvan mun vauvahaaveista.Kaksikulttuurisessa parisuhteessa on se hyvä puoli, että ollaan enemmän kun tottuneita tekemään kompromisseja. Molemmat antaa hiukan myöden. Toistaseks mikään asia ei oo jääny meiltä ratkasematta. Vaikka kuinka vaikeeta se välillä on ollut, toisen onnellisuus on meille kaikista tärkeintä. Tällä kertaa tosin ollaan aivan eri sivuilla meidän ristiriidassa. Ollaan oikeastaan kokonaan eri kirjassa. Kompromissia ei tällä kertaa tunnu löytyvän.
Oon tässä viimeiset 8 kk miettinyt, että mikä on tämmöisessä ristiriitatilanteessa oikein? Tuntuu, ettei mikään oo oikein. Ei oo oikein tehdä lasta jos molemmat ei sitä yhtä paljon halua. Mutta mun mielestä ei oo myöskään oikein toiselle jäädä loppuelämäksi ilman sitä paljonhaluttua lasta. Onko oikein, että joku saa päättää mun puolesta kuinka monta lasta saan elämäni aikana saada? No ei! Onko oikein että joku toinen saa päättää, että B:n täytyy vielä tehdä lapsia, vaikka on täysin tyytyväinen ja onnellinen kahdesta? No ei! Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Tehdä se vahingossa? Hih! :D
Erimielisyydet syynissä
Nykyään tilanne on menny siihen, että (muka) vitsillä kiusoitellaan asiasta toisiamme. B saattaa sanoa, että voitasisiin jo alkaa luopumaan pienimmistä lasten vaatteista, että saataisiin lisää kaappitilaa. “Meidän lapset kun kuitenkin on jo tehty.” Itse puolestani saatan todeta, että voidaan toki luopua, kun tyttöähän me seuraavaksi aletaan tekemään. Sitten me yhdessä aina naureskellaan toisillemme. Vaikka itkenki sisällä päin.
B:n argumentit asiaan on, että ollaan muutenkin jo keskivertoa iäkkäämpiä vanhempia, että oltaisiin jo ihan ikäloppuja kun nuorin kasvaisi aikuiseksi. B haluaisi alkaa rakentamaan meidän lopputulevaisuutta. Hän myös haaveilee pääsevänsä matkustelemaan enemmän kunhan pojat tuosta vielä kasvavat.
Itse puolestani en pääse yli tyttöhaaveista. Olenkin sanonut B:lle, että se on varma juttu, jos asia olisi toisin päin, tehtäisiin lapsia niin kauan, että saataisiin edes yksi poika. Tiedän, että tyttö koettelisi meidän kultttuurieroja kaikista eniten, mutta silti olen valmis kohtaamaan nekin haasteet. Se miksi niin kovasti toivon tyttöä, on pelko yksinäisestä tulevaisuudesta. Toki haluaisin myös kokea raskauden ja synnytyksen vielä viimeisen kerran. Sen jälkeen pystyisin hyväksymään, että meidän lapsiluku on nyt täynnä. Että sinänsä myös poika olisi mulle aivan yhtä toivottu ja rakastettu.
Hiljaista Haaveilua
Oon tässä kuitenkin huomannu, että pientä valoa saattaa olla tunnelin päässä. Ehkä. Jos B olisi nimittäin täysin varma, että lapset on nyt tehty, hän ei asiasta hirveesti edes puhuisi. Eikä kyllä suostuisi olla ilman ehkäsyäkään. Eikä ainakaan kiusoittelisi mua mun vauvahaaveista. Ehkä B pohjimmiltaan ajattelee, ettei kolmas lapsi ole millään lailla välttämättömyys, mutta tulee sitten, jos on tullakseen. Kosovolaiset kun muutenkin tyypillisesti uskovat asioiden tapahtuvan, jos niiden on tarkoitus tapahtua. Pelkäänpä vaan, että sillä mentaliteetilla vauvahaaveet jää mun kohdalla tosiaan haaveeksi. En ole sitä helpoiten raskautuvaa sorttia, en sitten niin millään muotoa. Tosin tuo B:n asenne tekee mun raskautumisyrityksen edes vähän helpommaksi. Se onnistuuko se, on tosiaan sitten jonkun ylemmän tahon käsissä.Joka kuukausi ennen kierron loppua kuvittelen tietysti kaikki mahdolliset raskausoireet ittelleni. Niin kuin nyttenkin. Olen jo kahdesti ollut raskaana, tiedän kyllä miltä se tuntuu. Silti sitä vauvakuumeissaan ihan kuin heittäisi osan aivoista narikkaan kuulostellen jokaista vihlaisua ja analysoiden joka rööriä ja tunnetta. En tosin koskaan puhu niistä B:lle. Jotenkin pelkään, että jos alan hänellekin vauhkoamaan, hän ahdistuu ja kohta ollaan apteekissa e-pillerireseptin kanssa. Paljon mukavampi antaa jännitykselle mahdollisuus, vaikka yksin joudunkin jännäillä.
Jos totta puhutaan, en usko, että voisin enää raskautua, sen verran paljon on Elionin jälkeen hormonitoiminta muuttunut. Silti haluan uskoa vielä ihmeeseen. Jos vielä kerran pääsisin omaa vauvaa nuuhkuttelemaan.
Alkuraskauden oireita?
Tällä hetkellä mennään kiertopäivässä 21 ja mahdollisuus raskauteen pitäisi olla tähän astisista kierroista paras. Arvaappa vaan, oonko nyt sitten kuunnellut itseäni aikasempaakin enemmän. Tässä tämän hetken oireita, jotka herättää mussa pieniä toivon kipinöitä:
1. Aamukuvotus ennen aamupalaa
Tämä oli molemmissa poikien raskauksissa. Aina tuli lievä huono olo jos oli pitkä aika syömisestä.
2. Kuvotus syömisen jälkeen
Varsinkin jos on syönyt tyhjään mahaan. Välillä joutuu ihan puhaltelemaan kun paha olo meinaa tosissaan hiipiä. Yökkinyt en kuitenkaan ole. Elionista yökin jo silloin kun en tiennyt olevani raskaana. Kuinka sen loppupeleissä sain tietää, voit lukea tästä postauksesta.
3. Palelu
Palellut olen oviksen jälkeen ihan tosi paljon. Paitsi nyt kirjoittelen tätä yömyöhään hihattomassa topissa, eikä palella yhtään. Mutta siis pääsääntöisesti paleltaa. Välillä B heittää päälipaitaa pois samalla kun itse pengon sen kaappia löytääkseni jotain isoa ja lämmintä päälle. Mutta toisaalta palelen aina ennen kuukautisia. Voi siis olla oire tässä vaiheessa kummasta tahansa.
4. Väsymys
Välillä iskee niin kova väsy, että on vaan pakko ottaa vartin päikkärit. Väsymys oli pahin oire poikien raskauksissa. Väsymys iski silloin aina pahimmillaan heti aamupalan jälkeen. Nytkin väsy painaa eniten päiväsaikaan, iltaisin voin kukkua tosi myöhäänkin. Niin no onko ihme että päivällä sitten väsyttää?
5. Repäisykivut
Tämä oli oire joka aikoinaan paljasti Leonin raskauden. Pahimmillaan ne yleensä tuntuvat, jos aivastan makuuasennossa selällään, tai jos nousen nopeasti makuuasennosta istumaan. Elionin jälkeen mulla on tullut näitä myös tavallisissa kierroissa joskus kp 17-20. Tiedä sitten onko noissa kierroissa ollut salamatkustaja kyydisssä, kun ei noita kipuja kuitenkaan joka kierrossa ole. Näitä repäisykipuja ei tullut tässäkään kierrossa kp 17 alkaen, vaan ensimmäisen tunsin tänään kp 21. Normikiertoihin nähden siis myöhäsessä vaiheessa. Jos ne jatkuu, olen aika varma raskaudesta.
Luulotautinen
Eipä sitä tässä vaiheessa kiertoa voi vielä mistään mitään tietää. Pojistakin oireet alko kunnolla vasta kuukautisten oltua myöhässä, positiivisen testin jälkeen. Leonista kuukautiset ehti olla yli viikon myöhässä, kun oireet iski ihan yhtäkkiä päälle. Elionista kuukautiset oli neljä päivää myöhässä ja oireet tulivat silloin paljon lievempinä kuin Leonin raskaudesta. Tässä kohtaa kiertoa olin molempien kohdalla vielä autuaan tietämätön salamatkustajasta. Nyt kun raskautta toivon todella, taidan kuunnella itteeni ehkä liikaakin.
Tänään päivällä kiertoon nähden myöhäisen repäisykivun jälkeen heräs kuitenkin niin suuret toivonkipinät, että kävin jo ostamassa testin. Huvikseni aattelin kokeilla voiko se jo kp 22/28 näyttää positiivista. En usko. Mutta rakastan leikkiä kotikemistiä. Se on aina yhtä jännittävää vaikka melkein tietäisi jo tuloksen. En mä kyllä ihan terve taida kuumeideni kanssa olla. Sano nyt etten ole ainoa yhtä kajahtanut! Täytyykin seuraavaksi käydä googlailemassa, onko kukaan saanut näillä kiertopäivillä positiivista tulosta. Ai voisinhan pari päivää vielä odottaa? Ehei! En voi! Haha! Hullu ostaa sitten uuden testin jos tarvii. Ja varmaan tarviikin.
Kommentoi alle ja kerro, ootko ikinä ollu tässä samassa tilanteessa, että yrität yksinäsi tulla raskaaksi vaikka parisuhteessa oisitkin ollu? Kaipaan kipeästi vertaistukea!
Mutta nyt googlailemaan ja unten maille! Palaan huomenna testitulosten kanssa :D
Ei Ihan Tavallinen Uusi Vuosi - Tällaista oli Kosovossa
Monesti mua pelottaa tulla avautumaan asioista, koska pelkään joidenkin kosovolaisten eksyvän tänne ja loukkaantuvan mun kirjoituksista. Meidän kulttuurierot on vaan niin isoja, että olisi naiivia ajatella, etten koskaan kokisi mitään ahdistuksia ja pahaamieltä. Joskus en voi ymmärtää heitä, en sitten mitenkään, ja tuntuu, että eikö asioita voisi tehdä paljon helpommin. Eikö elämää voisi elää paljon mukavammin? Voi kumpa jokainen vain tajuaisi, että mun tarkoitus ei ole mollata ketään, kyse on vaan kulttuurieroista. Ja eihän ne asiat heille tyhmiä ja vaikeita ole. Ei aina ainakaan. Ja varmasti he monesti ajattelee meistä samalla tavalla. Ainakin heidän mielestä me ollaan aivan liian kylmiä, "Eikö elämää voisi elää paljon mukavammin?" Hah! :D
Luulen, että se, että kirjoitan näistä eroista julkisesti tekee siitä kosovolaisten silmissä niin negatiivisen. Nämä kirjoitukset on kuitenkin vain päiväkirjamaisia otteita MUN omasta elämästä. Yhtälailla kosovolaiset ihmettelevät meitä suomalaisia tietyissä asioissa ja juttelevat niistä keskenään. Tämän sanottua, en suostu enää pelkäämään. Blogi oli pitkään mun henkireikä, muodostu sellaiseksi monelle lukijallekin. Haluan pystyä jatkamaan tätä vaikka vaikeiden asioiden äärellä monesti ollaankin. Joten vielä kerran, tarkoitus ei ole loukata ketään, ja kaikille kosovolaisille, Ju Dua! <3
Me vietettiin meidän uusi vuosi tällä kertaa Kosovossa.
Reissu kesti yhteensä kaksi viikkoa. Mun oli tarkoitus kuvailla paljon ja tehdä jopa sellaista my day videota, mutta yllättäen kultturellisista syistä se jäi vain haaveeks. Ja voi miten moni muukin asia herätti mussa jälleen ihmetystä ja jopa ahdistusta. Tämä postaus venyis kuitenkin ihan kilometrien mittaiseksi jos alkaisin niitä tähän erittelemään. Voin availla niitä sitten myöhemmin omissa postauksissaan. Ja koska pohjimmiltani oon elämäniloinen ja kaiken kaikkiaan positiviinen tyyppi, haluan että tästä postauksesta jää hyvä mieli. Tässä tulee siis reissun kohokohdat:1. Onnistunut uuden vuoden aatto
Koko päivä meni ihan siivillä. Haettiin mun kaksi juhlamekkoa ihanasta putiikista aivan Pejan ytimestä. Toinen oli tumman punainen, paljetoitu ja vartalonmyötäinen, upealla takahalkiolla. Toinen puolestaan tumman liila, muodikkailla paljettirimpsuilla ja korkealla kauluksella. Itselleni iski ihan ylitsepääsemätön valinnan vaikeus, joten B sai lopulta valita kummassa uuden vuoden juhlisin. B sanoi, että ehdottomasti tumma lila. Se teki musta kuulemma rehevämmän näköisen (jes, kiitti, kai :D). Lapsetkin jaksoivat ihailla upeaa mekkoa. Leon toitotti koko illan kuinka äiti on ihana prinsessa Illalla katoimme perinteisen albaanialaisen Sofra -pöydän ihanine herkkuineen.
Tällä kertaa mullakin oli lupa juoda muutama lasi punaviiniä vaikka B:n vanhemmat olivatkin vieressä. Nana ei tietenkään asiasta kauheasti tykännyt, näin sen ilmeestä. Heillä kuitenkin miehen sana on laki, joten jos mun muutama viinilasi sopii B:lle, ei siihen kukaan voi mitään sanoa. Nämä hetket on vaan niitä haastavimpia. haluaisin niin kovin miellyttää kaikkia, mutta eihän se koskaan oo mahdollista. Kumarrat toiselle, pyllistätä toiselle. Jatkettiin iltaa musiikin, ruoan, tanssin ja ilotulitusten merkeissä jopa aamuneljään. Kaikilla oli mukavaa!
2. Kynnet
Uutena Vuotena pääsin yhden Kosovon maineikkaimman rakennekynsitaiturin käsittelyyn. Hän on muun muassa useimpien kosovolaisten huippuartistien kynsiluomusten takana. Salongissa istuessa tunsin salaa itseni kerrankin merkittäväksi tyypiksi. Olin valmistautunut maksamaan kynsistä 100 e, mutta olin tippua penkiltäni kun hinnaksi tulikin vain 20 e. Siis kaksi kymppiä!! Jälkikäteen ihmettelin B:lle kuinka ihmeessä teknikko on noilla hinnoilla päässyt rikastumaan, kun B sitten muistutti: normi kk palkka Kosovossa on 200 e. Kyseinen teknikko tienaa 1,5h työstä 20 e, tekee töitä 7-11 tuntia päivässä, ja 7 päivää viikossa. Kyllä niillä ansioilla ollaan Kosovossa jo enemmän kuin hyvin toimeentulevien listoilla.3. Ostokset
Nämä mun kohokohdat on nyt aika materialistisia, mutta ei voi kieltää etteikö pikkushoppailu saisi mua aina vähintäänkin iloiseksi. Tällä kertaa onnistuin löytämään kahden juhlamekon lisäksi, kahdet kengät, kaksi takkia, kolmet farkut, neljä paitaa, laukun ja kasan meikkejä. Nyt pärjään taas pitkän aikaa ja säästin paljon kun löysin ne kaikki Kosovosta. Maltanpa tuskin odottaa, että pääsen esittelemään niitä sullekin.
Kosovoon on aina yhtä ihanaa mennä… Aina yhtä ihanaa on palata sieltä kotiinkin. On se kuitenkin kumma juttu, kaipuu takaisin iskee jo muutaman tunnin kotonaolon jälkeen. Enkä käsi sydämellä osaa yhtään selittää miksi. Valtaosan ajasta olen siellä stressaantunut, silti vain olisin aina valmis palaamaan sinne takaisin. Kyllä ihmismieli on outo. Ja niin on Kosovokin. Outo, ärsyttävä ja kuitenkin niin ihana.
Kiitos kun kävit lukemassa!