Saimme kutsun B:n hyvän ystävän häihin. Balkanilaiset hääjuhlat poikkeavat suuresti länsimaisista.

Elämäntapablogi

B:n ystävä asuu myös Suomessa, mutta vaimo on Kosovosta. Sulhasen äiti aloitti etsimään pojalleen vaimoa n. vuosi takaperin. Sulhanen kävi treffeillä parhaiden ehdokkaiden kanssa, joista löytyi sitten tuleva vaimo, eli nuse. Tämmöinen on hyvin tavallinen käytäntö Kosovossa. Nuse muuttaa heti häiden jälkeen omien vanhempien luota miehen perheen kotiin. Hänen elämänsä muuttuu hääpäivänä radikaalisti. Aiheesta on niin paljon asiaa, että joudun kirjoittamaan siitä kokonaan oman postauksensa.

Saavuimme juhlapaikalle n. Klo 20. Paikka oli tupaten täynnä, ihmiset tanssivat lattialla perinnetansseja palkatun bändin tahdissa. Heti kun pääsimme istumaan tarjoilijat toivat pöytäämme erilaisia juomia ja salaatteja sekä tarjoilivat jokaiselle oman annoslautasensa. Sulhasen isä kävi vähän väliä jokaisen pöydässä katsomassa, että kaikki on hyvin ja ruoka maistuu.

Blogi kaksikulttuurisuudesta

Blogi kaksikulttuurisuudesta

Yhtäkkiä bändi lopetti soittamisen ja ulkoa alkoi kuulua Jylhää rummutusta. Kaksi nuorta miestä saapui tanssilattialle isojen rumpujen kanssa ja koko juhlaväki villiintyi perinteisestä musiikista.

Blogi kaksikulttuurisuudesta

Rumpaileiden lopetettua saapui viimein myös morsiuspari paikalle. B:n ystävä näytti rauhalliselta ja tyytyväiseltä ja morsian tyypillisesti hieman kaihomieliseltä. Voin kuvitella, kuinka ristiriitaiset tunteet valtaavat nusen ajatukset hänen katsellessaan uuden perheen riemua samalla kun tietää omien vanhempien surevan kotipuolessa.

Ehdin vaihtaa muutaman sanan morsiamen kanssa. Hän vaikutti oikein sympaattiselta ihmiseltä ja toivonkin tutustuvani häneen paremmin jahka päästään kaikki kotiutumaan Suomeen.


N. Klo 23 B:n vanhemmat soittivat Leonin haikailevan peräämme ja jouduimme lähtemään kotiin. Ilta oli onnistunut ja olin niin iloinen kun viimein pääsin kokemaan perinteiset kosovolaiset häät.

Muotiblogi