Parempi Elämä Kuukaudessa - Itserakkauden ABC, viikko1
Äidin elämä on välillä aika paskaa.
Kotiäidillä riittää töitä loputtomiin ja koskaan siitä ei saa minkäänlaista tulospalkkioo, joulubonusta, vuoden työntekijä -titteliä tai hyvin harvoin edes sitä pientä kiitosta. Teet ja teet ja teet koko ajan kaikkien puolesta, ja vastapalkkioksi saat raivostuttavaa valitusta ja kritiikkiä: Miksi taas tätä ruokaa?! Miks et oo pessy mun boksereita?! Sä et ikinä leiki meijän kanssa! Ei mikään ihme, että omanarvontunto ropisee alas niin, että sen voi melkein kuulla.
Kaikesta huolimatta, mulla on nykyään huomattavasti parempi itsetunto kuin silloin ennen lapsia. Miten se tapahtu? Hitaasti ja asioita tajuamalla. Ihan niin kuin rakastuminen normaalistikin. En tosiaankaan heränny vaan yks päivä, katsonut peiliin ja ajatellu: Kas, kas, wau mikä mimmi... Se vaati jonku verran tekemistä.
Ja edelleenki mulla on päiviä kun eniten vituttaa minä, varsinkin tämän kohdunulkoisen raskauden jälkeen. Ei sitä kauheen ylpee osaa itsestään just nyt olla. Mutta tiedän, että tämä on vain hetki ja kuukauden päästä itserakkaus on taas helpompaa.
Ja edelleenki mulla on päiviä kun eniten vituttaa minä, varsinkin tämän kohdunulkoisen raskauden jälkeen. Ei sitä kauheen ylpee osaa itsestään just nyt olla. Mutta tiedän, että tämä on vain hetki ja kuukauden päästä itserakkaus on taas helpompaa.
Jokainen meistä tietää, ettei kukaan voi oikeesti olla onnellinen, jos ei tykkää itsestään, meitä muistutellaan siitä harvase päivä. Harvoin niihin kuitenkaan liitetään sitä, kuinka se sitten oikeasti tapahtuu. Kuinka itseensä oikeesti voi rakastua? Ei yhdessä yössä, ei harmi kyllä edes vähän helposti. Tänään aloitetaan kuukauden kestävä prokkis, jonka jälkeen olet monen monta kertaa onnellisempi kuin tänään tätä lukiessa.
Oon niin innoissani tästä!
Oon niin innoissani tästä!
Itserakkauden ABC Viikko 1: Ajatusmallien korjaus
Unohda itsesyytökset
Me naiset ollaan mestareita ittemme kiduttajia. Muiden perheenjäsenten kritiikin ohella me syytetään itsekin itteemme, milloin mistäkin ja usein melkein kaikesta. Jos kotona on sotkusta, oot ollu liian laiska. Lapsi löi päänsä, et pitänyt huolta tarpeeksi. Söit koko levyn suklaata, sulla ei oo itsekuria. Miehesi pasko housuunsa, no kyllähän sekin jollain tapaa oli sun vika (no okei jos ei sun niin ainaki miehesi mielestä).Toki tähän naisten itsesyytöksiin vaikuttaa paljon se, että ollaan koko ajan jatkuvan tarkkailun ja arvostelun alla. Kuinka hyvin hoidat vanhemmuuden? Kuinka menestyksekkäästi etenet urallasi? Oletko saavuttanut tasa-arvoisen aseman parisuhteessasi? Siis hyi helvetti, et kai sinä nyt lihaa syö?! Meitä tarkkaillaan ja kritisoidaan lähes kaikesta, lähes koko ajan. Ei ihme, että myös itse ajaudutaan syyllistämään itseemme kaikesta.
Jatkuva itsesyytös on kuitenki ihan naurettavaa. Jokainen meistä syyllistyy aina sillon tällön johonkin typerään itsensä tai jonkun muun mielestä, mitä sitten? Elämä jatkuu silti koko ajan. Voit pyydellä itseltäsi ja muilta anteeksi loputtomiin (minkään kuitenkaan muuttumatta) tai sitten yksinkertaisesti lopettaa sen. Teit jotain typerää tai et, jätit jotain tekemättä tai et, et mene siitä rikki. Miksi rypeä itsesyytöksessä, kun se ei kuitenkaan muuta yhtään mitään.
Kun kumarrat toiselle, pyllistät toiselle. Siksipä sun tarvii vaan tehdä parhaasi ja antaa itsellesi anteeksi silloin, kun mokaat. Luota sun omaan arviointikykyyn. Hittoako se muille kuuluu, mitä sun lautaselta löytyy? Sinähän sen syöt, eikä kukaan muu.
Sä oot ainoa jonka kanssa oot takuuvarmasti koko loppuelämän. Kehenkään ja mihinkään muuhun et voi 100 %:sen varmuudella luottaa. Siksi sitä suhdetta tulee vaalia, eikä turhista syyllistellä.
"Take your attention away from the things that give you a reason to doubt yourself."
Näin kirjoitti Jamie Varon ja vitsit, että iski muhun. Meidän tulee niin helposti kiinnitettyy huomioo pääsääntösesti niihin aioihin, joita haluttas muuttaa itsessämme. Mutta meissä kaikissa on kuitenki niitä hyviäki puolia. Ihan kaikissa. Täydellisiä meistä ei tuu koskaan, joten hyväksy ne omat viat ja juhlista niitä hyviä puolia. Juhlista, korosta ja ole ylpeä niistä.
Mulla itsellänikin on paljon asioita, joita mielihyvin muuttaisin itsessäni. Mutta en pysty. Vielä pari vuotta takaperin muokkailin mun kuvia ihan naurettavan paljon: vähän vyötäröä kapeammaksi, leukaperiä pienemmäksi, luomet kaikki pois, rypyt sileämmäksi... Joka kerta kun tuli hetki editoida, itseinho oli pahimmillaan. Kun painoin "julkaise", ei fiilis kuvista ollut yhtään sen parempi, kun tiesin, ettei niissä ole mitään todellista. Sitten kun päätin lopettaa sen yltiöpäisen muokkauksen, aloin enemmän ja enemmän tykkäämään omista kuvista. En enää keskittynyt asioihin, joita halusin itsessä muuttaa, vaan aloin etsimään niitä hyviä puolia, jotka sai mut ne kuvat julkasemaan.
Nykyään yritän kaikin puolin keskittää mun huomion niihin asioihin, jotka nostaa mun fiilistä ja tekee musta ylpeen. Esim. meikkaan lähes joka päivä, koska sillä tavalla korostan hyviä puolia mun kasvoissa. Kuuntelen paljon musiikkia, koska olen musikaalinen. Olen lyhyt, mutta mulla on kivan mallinen alakroppa, jota korostan korkkareilla...
Älä anna epävarmuutta aiheuttavien asioiden harhauttaa sua. Oot paljon enemmän, kuin mitä oot ikinä edes kuvitellu. Sun täytyy vaan avata silmät sille.
Tehtävä
Listaa ylös kaikki ne asiat, jotka on sun mielestä sun vahvuuksia1. henkisellä tasolla
2. talenttien suhteen
3. ulkoisesti
Kirjoita ne ylös kauniisti, kauniille paperille, sekä kalenteriisi, että puhelimeesi. Seuraavan viikon ajan korosta ja vahvista joka päivä vähintään yhtä henkistä ja yhtä ulkoista vahvuutta. Saattaa olla, että viikon aikana keksit niitä lisää, muista joka kerta lisätä ne listaasi.
Tulevalla viikolla sulla ei oo lupaa kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka saa sut epäilee itseesi. Joka kerta, jos niin käy, kaiva listasi esiin ja lue se läpi, olit sitten missä tahansa. Siksi on tärkeää kirjoittaa ne ylös kaikkiin noihin kolmeen paikkaan.
Olen sun mukana tässä. Pääset seuraamaan mun parhaiden puolien korostusta ensi viikolla joka päivä Instagramin tarinoissa.
Seuraavana sunnuntaina lähdetään rakastamaan itteemme lisää muokkaamalla meidän somekanavia. Maltan tuskin odottaa, että päästään siihen askeleeseen. Luvassa suuria muutoksia arkipäiviisi!
P.s. Olethan muistanut käydä osallistumassa Ikea-aiheiseen arvontaan edellisessä postauksessa. Aikaa osallistua ensi viikon keskiviikkoon asti!
4:n Askeleen Haaste: Näin Siirrät Vaatekaappisi Kevääseen + Ikea-aiheinen Arvonta
Maaliskuun puoliväli viimein ylitetty, joten pikkuhiljaa voidaan alkaa suunnittelemaan vaatekaapin siirtymistä kevääseen. Jeeee!!! Tämä on kyllä kaikista vuodenaikojen vaihdoksista se paras.
Mutta tällä postauksella en nyt aikonut saada sua räjäyttämään sun pankkitiliä. Ehkä enemmänki päinvastoin. Tottakai sitä haluaa jotain uuttakin ostella, kun sesonki vaihtuu. Voit kuitenki vielä pitkään hyödyntää sun talvella tekemiä vaatehankintoja. Niitä ei kaikkia kannata siis pakata pois. Talvitakit on ainoastaan niitä, jotka joutaa pian pois. Pois, kauas pois eteisnaulakosta. Ihanaa!! Mutta muut sun olemassa olevat vaatteet voi oikein käytettyinä tehdä sulle "uuden" vaatevalikoiman uuteen sesonkiin.
Ja se tapahtuu näin...
Tyhjennä koko vaatekaappi sängylle. Vaikka se tuntuu pelottavalta ajatukselta, älä skippaa tätä. Kun tyhjennät kaiken, sun on pakko käydä jokainen vaate läpi. Sillon myös vaatekaapin järjestyksestä tulee automaattisesti siisti.
Mitkä oli niitä sun lemppariostoksia tänätalvena? Jätä komeroon kaikki ne vaatteet, joita rakastit ostohetkestä lähtien ja joita haluaisit käyttää vielä pitkään. Kaikki muut joutaa pois vaatekaapista hyvään talvisäilöön tai kierrätykseen.
Ota esille kaikki jo omistamasi kevätvaatteet, -kengät ja -asusteet. Tyylikkyys ei ole järjetöntä shoppailua. Ei tosiaankaan. Kaikkea uutta on aina mukava ostaa, se on selvää. Mutta lähinnä tällä tarkoitan sitä, että sun ei tarvitse ajaa itseesi vararikkoon, että voisit olla tyylikäs. Moni ei edes yritä alkaa panostamaan pukeutumiseen vain siksi, että pelkää sen olevan iso taloudellinen uhraus. Onneksi se ei ole niin. Aina löytyy keino saada joku vanha tuntumaan uudelta stailaamalla se eri tavalla.
Nyt kun tiedät, mitä talvihankintoja haluat vielä käyttää pitkälle kevääseen ja kun olet tuonut esille viime vuoden kevätvaatteet, on tullut aika tehdä vähän taikoja.
Yhdistele talvi ja kevätvaatteita kokonaan uusiksi asukokonaisuuksiksi. Usko pois, se saa sun vaatteet tuntumaan yhtäkkiä ihan uusilta.
Esimerkiksi
Laita nyt kaappiin koko sun uusi kevätvaatevalikoima, joka siis koostuu sekä viimekevään, että tämän talven lempivaatteistasi. Älä kuitenkaan iske niitä sinne vain johonkin järjestykseen, vaan tee se hyvällä suunnitelmalla. Kun vaatteet on järkevässä järjestyksessä, asujen kasaaminen sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin. Postauksesta 6 Askelta Upeaan Pukeutumiseen Nopeasti voit lukea siitä lisää.
Käytä vaatekaapin järjestelyssä apuna vaatelaatikoita, ripustimia, tankoja, naulakoita ja koukkuja. Näitä löydät varmasti eniten ja edullisimmin Ikeasta. Hyviäärjestelyideoita löytyy paljon esim Pinterestistä.
Halusin motivoida sua vielä lisää vaatekaapin kevätsiivoukseen. Kuten jo ylhäällä mainitsin, Ikeasta löytyy paljon kaikkea hyödyllistä vaatekaapin järjestämiseen. Nyt sulla on mahdollisuus voittaa 40 €:n arvoinen lahjakortti IKEA tavarataloon. Näin osallistut arvontaan:
Mutta tällä postauksella en nyt aikonut saada sua räjäyttämään sun pankkitiliä. Ehkä enemmänki päinvastoin. Tottakai sitä haluaa jotain uuttakin ostella, kun sesonki vaihtuu. Voit kuitenki vielä pitkään hyödyntää sun talvella tekemiä vaatehankintoja. Niitä ei kaikkia kannata siis pakata pois. Talvitakit on ainoastaan niitä, jotka joutaa pian pois. Pois, kauas pois eteisnaulakosta. Ihanaa!! Mutta muut sun olemassa olevat vaatteet voi oikein käytettyinä tehdä sulle "uuden" vaatevalikoiman uuteen sesonkiin.
Ja se tapahtuu näin...
Ensimmäiseksi: Tyhjennä
Tyhjennä koko vaatekaappi sängylle. Vaikka se tuntuu pelottavalta ajatukselta, älä skippaa tätä. Kun tyhjennät kaiken, sun on pakko käydä jokainen vaate läpi. Sillon myös vaatekaapin järjestyksestä tulee automaattisesti siisti.
Mitkä oli niitä sun lemppariostoksia tänätalvena? Jätä komeroon kaikki ne vaatteet, joita rakastit ostohetkestä lähtien ja joita haluaisit käyttää vielä pitkään. Kaikki muut joutaa pois vaatekaapista hyvään talvisäilöön tai kierrätykseen.
Toiseksi: Pura vanha kevätvarasto
Ota esille kaikki jo omistamasi kevätvaatteet, -kengät ja -asusteet. Tyylikkyys ei ole järjetöntä shoppailua. Ei tosiaankaan. Kaikkea uutta on aina mukava ostaa, se on selvää. Mutta lähinnä tällä tarkoitan sitä, että sun ei tarvitse ajaa itseesi vararikkoon, että voisit olla tyylikäs. Moni ei edes yritä alkaa panostamaan pukeutumiseen vain siksi, että pelkää sen olevan iso taloudellinen uhraus. Onneksi se ei ole niin. Aina löytyy keino saada joku vanha tuntumaan uudelta stailaamalla se eri tavalla.
Nyt kun tiedät, mitä talvihankintoja haluat vielä käyttää pitkälle kevääseen ja kun olet tuonut esille viime vuoden kevätvaatteet, on tullut aika tehdä vähän taikoja.
Kolmanneksi: Stailaa
Yhdistele talvi ja kevätvaatteita kokonaan uusiksi asukokonaisuuksiksi. Usko pois, se saa sun vaatteet tuntumaan yhtäkkiä ihan uusilta.
Esimerkiksi
Tee sun lempineuleesta keväinen kombo:
Stailaa kauniit saappaasi nyt myös hameiden kanssa:
Neljänneksi: Järjestä
Laita nyt kaappiin koko sun uusi kevätvaatevalikoima, joka siis koostuu sekä viimekevään, että tämän talven lempivaatteistasi. Älä kuitenkaan iske niitä sinne vain johonkin järjestykseen, vaan tee se hyvällä suunnitelmalla. Kun vaatteet on järkevässä järjestyksessä, asujen kasaaminen sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin. Postauksesta 6 Askelta Upeaan Pukeutumiseen Nopeasti voit lukea siitä lisää.
Käytä vaatekaapin järjestelyssä apuna vaatelaatikoita, ripustimia, tankoja, naulakoita ja koukkuja. Näitä löydät varmasti eniten ja edullisimmin Ikeasta. Hyviäärjestelyideoita löytyy paljon esim Pinterestistä.
ARVONTA!
1. Kommentoi oma sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään. (Huomaa, että minä hyväksyn kommentit, ennen kuin ne näkyy blogissa)
2. Seuraa Instagramissa @niinaboman (sinne saat aina ensimmäisenä tiedon uusimmista postauksista)
Arvonta aika on 27.3.-3.4.2019. Voi kommentoida joko julkisena lukijana tai anonyyminä.
Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse. Jos voittajasta ei kuulu viikon sisällä, arvonta suoritetaan uudelleen.
Paljon onnea arvontaan, Mon Amie! <3
Arvonta on päättynyt! Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse.
Ihanimmat, ärsyttävimmät ja huvittavimmat kosovolaiset tavat
Jyllannin Suomineidon samanmoisesta postauksesta (tanskalaisesta näkökulmasta tosin) innostuneena, halusin minäkin jakaa ihanimmat, ärsyttävimmät ja huvittavimmat tavat kosovolaisesta kulttuurista. Kaikista erikoisinta Kosovossa on se, että ulospäin se näyttää kuin miltä tahansa nykyaikaiselta Euroopan maalta, mutta pinnan alla vallitseekin hyvin vanhanaikainen arvomaailma ja huvittavan ristiriitaisia normeja. Jos Jyllannin Suomineito on kokenut kulttuurishokin mentyään 1000 km etelään, voit kuvitella, että siitä 3000 km lisää, niin Suomineidot on tosiaan mailla tuntemattomilla.
Ollaan jaettu tämä kahden kulttuurin välinen elämä jo useamman vuoden ajan, mutta edelleen on päiviä kun tunteet seilaa edestakas ihastuksen ja elämääkin suuremman *itutuksen välillä. Välillä naurattaa, välillä ei vain pysty ymmärtämään. Välillä koen olevani niin onnekas kun synnyin Suomeen ja saan olla suomalainen, välillä tunnen suurta alemmuutta pidättyväisyyteni ja vaatimattomuuteni kanssa. Ja suomalaisten kategoriassa olen kaukana noista molemmista, mutta mitä tulee kosovolaisiin...
Kosovossa moni ruoka tehdään filotaikinaan. Ja onhan se ihan älyhyvää. Mutta samalla ihan älyvaikeaa tehdä. Kuka on edes keksinyt niin mahdottoman taikinareseptin? Nana voisi vedellä siitä helposti lähes kahden metrin kokoisia läpinäkyviä levyjä niiden menemättä rikki mistään kohtaa, mutta minä... En koskaan oo tuntenu itteeni niin huonoksi keittiössä kuin kosovolaisen ruokakulttuurin äärellä. Niin ärsyttävää!
Kuten jo alkuun kerroin, Kosovossa vierailu on juuri näiden asioiden takia välillä niin kummallista ja huvittavaa. Kaikki näyttää ulospäin siltä, että elämä on normaalia, kaikki toimii nykyaikasesti, pukeudutaan ihan niin kuin Suomessakin, jopa vähän provosoivammin, ja vuosi on 2019. Mutta tavat, eleet ja puheet onkin sitten semmoista, mitä meillä oli joskus melkein 100 vuotta sitten. Se on todella hämmentävää ja menee aina muutama päivä ennen kuin tämä Suomineito tottuu siihen kaikkeen. Mutta sitten kun tottuu, poislähtö tuntuukin tosi vaikealta.
Ollaan jaettu tämä kahden kulttuurin välinen elämä jo useamman vuoden ajan, mutta edelleen on päiviä kun tunteet seilaa edestakas ihastuksen ja elämääkin suuremman *itutuksen välillä. Välillä naurattaa, välillä ei vain pysty ymmärtämään. Välillä koen olevani niin onnekas kun synnyin Suomeen ja saan olla suomalainen, välillä tunnen suurta alemmuutta pidättyväisyyteni ja vaatimattomuuteni kanssa. Ja suomalaisten kategoriassa olen kaukana noista molemmista, mutta mitä tulee kosovolaisiin...
Ihanimmat, ärsyttävimmät ja huvittavimmat kosovolaiset tavat
1. Yllätysvisiitit
Kaikista kulttuurishokin aiheuttajista tämä on ollut jo alunperin se suurin. Täällä Suomessa kosovolaiset antavat tunnin varoitusajan ennen vierailuaan. Kosovossa on tilanne sitten sitäkin jännittävämpi. Kerran olimme juuri tekemässä lähtöä talolta. Oltiin takit päällä, auto käynnissä ja sammuteltiin viimeisiä valoja, kun Nanan puhelin soi; meille tulee vieraita viiden minuutin päästä. Ja ei kun auto sammuksiin, takit pois ja teen keittoon.
Vieraat saavat Kosovon tapojen mukaan tulla milloin vain ja varotusaikoja ei ole. Noina hetkinä myönnän että turhauttaa, mutta aina tilanteen rauhoituttua olen toisaalta harmissaan, ettei meillä suomessa osata olla niin vieraanvaraisia. Puuttuu sellainen tietynlainen yhteisöllisyys ja lähimmäisestä välittäminen. Paljon voitaisiin ottaa sen suhteen mallia heistä. Mutta voisiko saada edes sen tunnin varotusajan? Edes yhden tunnin.
2. Tervehtiminen
Kosovossa suomalainen saa unohtaa omat reviirinsä ja turvavälinsä. Tervehtiessä kätellään, halataan ja moiskitaan poskillekin. Nämä kaikki tehdään sujuvasti yhtäaikaa samalla kun kysellään mitä kuuluu, voitko hyvin, kaikki hyvin? Ja vaikka mikä olisi elämässä tilanne, kaikkeen vastataan hyvää, tosi hyvää. "Entäs sinä? Mitä kuuluu? Voitko hyvin? Kaikki hyvin?" Tämä sama tervehtimis-kysely-rituaali toistetaan jokaisen vieraan kanssa, yksi kerrallaan.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Sitten kun vieraat istuu paikoilleen, aloitetaan kyselyrituaali uudestaan. Kyllä! Uudestaan! Mutta tällä kertaa vähän laajemmin; Mitä kuuluu? Voitko hyvin? Kaikki hyvin? Lapset hyvin? Mies hyvin? Entäs äitisi? Kaikki hyvin? Kuinka reissu sujunut? Onko mennyt hyvin? Ja kaikkeen, vastataan, hyvää. Kunnes on sun vuoro kysyä samat asiat takaisin. Ja ihan jokainen tekee tämän kyselyrituaalin toisilleen. Vasta sen jälkeen voidaan aloittaa seurustelemaan ja puhumaan normaalisti ihan normaaleista asioista.
Vähän rennommissa tilanteissa ja usein myös tuntemattomampia, kuten kaupan myyjää puolestaan tervehditään sanomalla "Päivää, väsyttääkö?" Muistan kun minua tervehdittiin ensimmäisen kerran noin, vastasin "Hei, miten niin, näytänkö siltä?" :D En vieläkään oikein ymmärrä tuon tervehtimisen tarkoitusperää. Osoittaa ehkä sympatiaa?
3. Kieli
Kosovossa puhutaan kosovon albaniaa. Albaaniahan on ihan todella kaunis kieli. Muistuttaa tosi paljon italiaa. Tässä kaunis näyte siitä. Mutta kosovolaiset ovat keksineet puhua tuota superkaunista kieltä siten, että esim. itse luulin ensitapaamisella B:tä venäläiseksi. Tässä puolestaan siitä näyte. Yllättävää kyllä albaanialaiset ja kosovolaiset ymmärtävät toisiaan täysin sujuvasti, vaikka monella asialla on albaaniassa ihan eri sanansa kuin kosovossa.
Albaania on sitten kielenä jotain aivan hepreaa suomeen tai moneen muuhunkaan kieleen verrattuna. He eivät aina oikein itsekään tiedä, miten jonkun asian voisi kääntää englanniksi. Ja kuten Jyllannin Suomineito on helisemässä numeroiden kanssa, ei me päästä Kosovossa yhtään sen helpommalla. Esim numero 20 sanotaan meillä kaksi kymmentä heille se on yksi kaksoiskymppi. 40 on sitten kaksi kaksoiskymppiä. 60 meneekin sitten taas jo normaalisti kuusi kymmentä myös heidän kielessään. What?
Ja mitä ääntämiseen tulee, en usko että mun suomalaisia kielijänteitä saadaan koskaan viritettyä heidän tasolleen, milloin niillä puhallellaan samettisen pehmeästi, milloin päräytetetään kovempaakin kovempi ärrä ilmoille. Sellainen mitä edes minä suomalaisena en osaa tuottaa.
Ja sitten on vielä ne aakkoset. Niitä kun on paljon enemmän kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi kirjaimet x ja h ovat rinnakkain ollessa yksi kirjain Xh. Äläkä vaan kysy miksi. Ei hajuakaan!
4. Piirakkaa piirakkaa
Kosovossa moni ruoka tehdään filotaikinaan. Ja onhan se ihan älyhyvää. Mutta samalla ihan älyvaikeaa tehdä. Kuka on edes keksinyt niin mahdottoman taikinareseptin? Nana voisi vedellä siitä helposti lähes kahden metrin kokoisia läpinäkyviä levyjä niiden menemättä rikki mistään kohtaa, mutta minä... En koskaan oo tuntenu itteeni niin huonoksi keittiössä kuin kosovolaisen ruokakulttuurin äärellä. Niin ärsyttävää!
5. Sukupuolineutraalius My Ass
Tanskassa kuulemma tytöt juhlii synttärit tyttöjen kesken ja pojat poikien. Niin Kosovossakin, mutta siellä myös hautajaisjuhlat vietetään samalla periaatteella: Suvun naiset ovat eri talossa ja miehet eri talossa. Tämmöistä sukupuolineutraaliutta, kuten meillä ei tulla näkemään kosovossa varmaan satoihin vuosiin. Mutta mun mielestä siinä ei ole mitään väärää.
Mun mielestä on ihanaa olla Kosovossa ja tulla kohdelluksi naisena. Multa ei odoteta suuria ponnisteluita, vaan naista pitää kohdella kunniaakkaasti ja puhutella nätisti. En tykkää yhtään, että nykyään naisten kuuluisi olla täällä meillä osa kundeista. Kuinkahan usein mulle tullaan huutelemaan samanlaista sukupuolielinläppää kuin mikä joskus kuului vain ukkojeniltoihin.
Eräs päivä B tuli kotiin ja kertoi kauhuissaan kun kaverille oli käynyt niin, että olivat luulleet olevansa vain miesten kesken, jutelleet ronskilla suulla kuten miehet yleensä ja viereisessä huoneessa olikin ollut nainen ja kuullut kaiken. Miten heitä oli hävettänyt jälkikäteen ja B:tä kauhistutti heidän puolesta. Semmoinen ronskin vitsin heitto ja kiroilu ei saisi kuulemma mennä naisten korviin. Mun mielestä just ihanaa. Myös Suomi tarvitsee herrasmiehiä!
6. Parinetsimisriitit
Järjestetyt avioliitot on Kosovossa vielä ihan normaalia. Ja se siis menee niin, että usein äidit kyselevät "kunniakkaitten" tyttöjen perään ja järjestää treffejä pojilleen. Poika sitten treffailee ja ehdottaa vihille, jos deiteistä joku tuntuu mieleiseltä, ja tietenkin jos tämä nainenkin on ihastunut.
Jos pari taas löytää toisensa "normaalisti sattumalta" saattavat he vuosi tolkulla deittailla salaa. Tämä siis meinaa kunnon Roomeo ja Juulia kuvioo ja iltamyöhäisiä salatreffejä puistossa ja ties missä puskissa. Kun naimisiin päädytään vain aniharva tulee koskaan eroamaan. Kosovolaisille on myös tärkeää, että nainen on aivioituessaan neitsyt. Harva sitä kuitenkaan todellisuudessa on.
Ja nyt tietysti sait sellainen mielikuvan, että Kosovo olisi maana kuin jotkut ääri-Islamit, mutta ei, ei alkuunkaan. Naiset pukeutuvat monesti paljon paljastavammin kuin täällä Suomessa. Ja juuri se tekeekin siitä niin huvittavaa. Meno näyttää ulkopuolin kuin millä tahansa muulla nykyaikasella länsimaalla, mutta pinnan alla kyteekin sitten todella vanhanaikaisia tapoja ja perinteitä.
7. Naista ei jätetä
Nainen asuu vanhempiensa kanssa niin kauan kunnes avioituu ja muuttaa miehensä kotiin, usein siis miehen vanhempien luo asumaan. Hyvin, hyvin, hyvin harva kosovolainen nainen asuu koskaan yksin omassa asunnossa. Tämä juontaa juurensa siitä, että tyttöjä ja naisia suojellaan viimeseen asti. Länsimainen näkee sen kahlitsimisena vaikkei se sitä ole. Halutaan varmistaa ettei kukaan pääse väärinkäyttämään tyttöä missään kohtaa. Jos sitten käy niin, ettei avioliitto syystä tai toisesta toimi, varsinkin jos mies ei ole pystynyt täyttämään kunnollisen miehen normeja, joutuu mies sitten maksamaan suuria korvauksia siitä että piti naista liitossa joka johtikin eroon.8. Hyvät käytöstavat
Kosovolaiset jos ketkä osaavat puhua toinen toisilleen nätisti. Vaikka kaksi ihmistä ei voisi sietää toisiaan, yhtä hienotunteisesti he toisiaan puhuttelevat kuin ketä tahansa muitakin. Pariskunnat eivät pussaile muiden nähden, pierut kuuluu päästellä vessassa. Vanhemman ihmisen tullessa paikalle jokainen nousee seisomaan.Kuten jo alkuun kerroin, Kosovossa vierailu on juuri näiden asioiden takia välillä niin kummallista ja huvittavaa. Kaikki näyttää ulospäin siltä, että elämä on normaalia, kaikki toimii nykyaikasesti, pukeudutaan ihan niin kuin Suomessakin, jopa vähän provosoivammin, ja vuosi on 2019. Mutta tavat, eleet ja puheet onkin sitten semmoista, mitä meillä oli joskus melkein 100 vuotta sitten. Se on todella hämmentävää ja menee aina muutama päivä ennen kuin tämä Suomineito tottuu siihen kaikkeen. Mutta sitten kun tottuu, poislähtö tuntuukin tosi vaikealta.
coat / Zara
shoes / H&M
earrings / H&M
necklace / Syster P *saatu blogin kautta
Kivulias Kohdunulkoinen Raskaus - Oireet Jotka Olisi Pitänyt Tunnistaa
Tänään on se päivä kun olen kerännyt tarpeeksi voimia tulla tekemään jonkin sortin johtopäätelmää mun kohdunulkoisesta raskaudesta. Mun sylissä on kannettava, toisessa kädessä punaviinilasi ja vieressä valmiina nenäliinaa sitä varten, jos ja kun jossain vaiheessa taas murrun.
Spesialisti oli vanhempi mies, ja vaikutti kyllä asiansa osaavalta. Huomasin vaan kaikkien näiden lääkäreiden kanssa - yhtä lukuunottamatta - että he eivät kyllä ymmärrä ja huomioi yhtään tämmöisten tapausten psykologista puolta. Ymmärrän, että heille tämmöiset erikoisraskaudet on mielenkiintosia ja kiehtovia, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä itse potilaalle. Kuinka monet itkut tulikaan tutkimuspöydällä itkettyä ja he tuskin edes huomasivat sitä, jatkoivat vain tohkeissaan monitorin pällistelyä ja keskinäistä keskustelua. Koko tämän ajan oon tuntenu itteni kun joksikin koekaniiniksi. Potilaan psyykkeen huomiointi pitäis ehdottomasti olla osa lääkärin opintoja. En tiedä onko se. Tämän kokemuksen mukaan ei varmasti ole.
Jälkikäteen ajateltuna oli monta asiaa, joista mun olis pitänyt tajuta aikasemmin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei se mitään olisi jatkon kannalta muuttanut, mutta ei olisi tullut niin paljon innostuttua raskaudesta ja testien vauvalupauksesta.
Muistetaan kuitenkin, että me kaikki ollaan erilaisia. Se mikä oli mulla oire kohdunulkoisesta raskaudesta saattaa toisella olla ihan harmiton vaiva raskauden ollessa normaali. Lähinnä painotan kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä. Yritin koko ajan hiljentää sen vaikka samalla tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Meidän kropat viestii meille kaikesta, voi kunpa osattas vaan avata silmät ja korvat sille.
Onnekseni kuulun niihin, joiden kropat hoitaa kohdunulkoisen raskauden itse pois. Osa joutuu ottamaan solumyrkkyä, joka usein pistetään lihakseen ja joka sitten lopettaa alkion kehittymisen. Tuo hoito on tosi tehokas ja vain harvoin joudutaan menemään leikkaukseen. Usein leikkaus tulee kyseeseen jos raskaus on edenny pitkälle, Hcg näyttää tuhansia ja/tai riski munanjohtimen repeämiseen on suuri. Näitä tapahtuu onneksi ilmeisesti tosi harvoin.
Lääkäri antoi luvan alkaa yrittämään uutta raskautta heti kun siltä tuntuu. Uusi kierto alkaa sitten kun Hcg on poistunu elimistöstä. Kerran "sairastettu" kohdunulkoinen raskaus nostaa sen riskiä seuraavassa raskaudessa yhdeksään prosenttiin. Se ei onneksi ole paljon, mutta itse olen jo henkisesti varautunut siihen. Sen takia uuden raskauden yrittäminen on alkanu pelottamaan tosi paljon. Greippimehut ja mammavitskut odottaa valmiina, vaan en enää tiedä uskallanko alkaa ottamaan niitä.
Tämä kokemus on ollut helposti yksi mun elämän vaikeimmista. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että se sai mut arvostamaan näitä kahta rakasta poikaa entistäkin enemmän. Jokainen normaali raskaus, jokainen lapsi on ihme ja siitä pitäisi muistaa olla kiitollinen. Itse oon sitä nyt entistäki enemmän.
Diagnoosi
Viimeisenä tosiaan kävin Naistenklinikalla ns. ultraspesialistilla, joka vahvisti raskauden sijaitsevan oikeassa munanjohtimessa. Hänen arvio oli, että vasemmalla ei ole alkiota, vaan mahdollisesti keltarauhanen. Olin ovuloinut vasemmasta munasarjasta ja hedelmöitys oli tapahtunut vasemmassa munanjohtimessa. Alkio oli tehnyt hienosti matkansa kohtuun, jonne syystä tai toisesta ei ollut halunnut asettua, vaan jatkoi matkaansa oikeaan munanjohtimeen, jonne sitten kiinnittyi.Spesialisti oli vanhempi mies, ja vaikutti kyllä asiansa osaavalta. Huomasin vaan kaikkien näiden lääkäreiden kanssa - yhtä lukuunottamatta - että he eivät kyllä ymmärrä ja huomioi yhtään tämmöisten tapausten psykologista puolta. Ymmärrän, että heille tämmöiset erikoisraskaudet on mielenkiintosia ja kiehtovia, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä itse potilaalle. Kuinka monet itkut tulikaan tutkimuspöydällä itkettyä ja he tuskin edes huomasivat sitä, jatkoivat vain tohkeissaan monitorin pällistelyä ja keskinäistä keskustelua. Koko tämän ajan oon tuntenu itteni kun joksikin koekaniiniksi. Potilaan psyykkeen huomiointi pitäis ehdottomasti olla osa lääkärin opintoja. En tiedä onko se. Tämän kokemuksen mukaan ei varmasti ole.
Kohdunulkoinen Raskaus Ja Oireet
Jälkikäteen ajateltuna oli monta asiaa, joista mun olis pitänyt tajuta aikasemmin, ettei kaikki ole kunnossa. Ei se mitään olisi jatkon kannalta muuttanut, mutta ei olisi tullut niin paljon innostuttua raskaudesta ja testien vauvalupauksesta.
1. Erikoiset kuukautiset
Suurin osa naisista tuntee hyvin oman kiertonsa ja kuukautisensa. Viimeiset olivat kertakaikkiaan oudot. Kuukautiskivut alko runsaina vuorokausi ennen itse menkkoja, mitä ei tapahdu koskaan. Ainoastaan raskauksien aikaan mua on vaivannut menkkakivut ilman itse vuotoa. Olisi pitänyt tajuta. Toisekseen kuukautiset kesti vain kaksi päivää kun normaalisti kestävät sen neljä. Loppuivat vieläpä kuin seinään mitä ei myöskään koskaan ennen ole tapahtunut. Olisi pitänyt tajuta! Valtaosalla kohdunulkoisista raskauksista kuukautiset tulevat normaalisti ajallaan. Jos olet raskaana, ja sulla tulee kuukautiset, voi olla, että ne on harmittomat valemenkat tai sitten raskaus ei ole kohdussa. Älä tuudittaudu keskustelupalstojen rauhottaviin kirjotuksiin, vaan käy tarkistamassa ultrassa raskauden tilanne. Vaikka joutuisit siitä vähän maksamaankin se on ehdottomasti sen arvosta.2. Negatiivinen raskaustesti
Kohdunulkoisessa raskaudessa on normaalia, että hcg nousee hitaasti. Testit näyttävät pitkään negatiivista vaikka raskaus on jo alkanut. Itsehän tein myös outojen menkkojen takia testin (juuri ennen vuotoa kylläkin) ja tulos oli tyylipuhdas negatiivinen. Jos olisin ollut fiksu, olisin testannut uudestaan viimeistään sitten kun kuukautiset loppuivat oudon lyhyeen.3. Pääkipu
Kärsin pitkään, siis monen monta päivää, ihan julmetusta pääkivusta. Se tuntui siltä kun niskat olis ollut jumissa, mikä olis sit pääkivun aiheuttanu. Yksi tyypillisin kohdunulkoisen raskauden oire on pääkipu. Venyttely ei auttanut, vaan jouduin ottamaan joka päivää buranaa. Olisi siitäkin pitänyt tajuta, ettei kaikki ole kohdillaan.4. Raskausoireet
Raskausoireet alkoi n. viikko "kuukautisten" jälkeen. Väsytti ihan julmetusti. Melkein joka päivä laskin, monenko tunnin yöunet tulikaan nukuttua, kun koko ajan vaan väsytti. Vaikka tiesin, että olin nukkunut yöllä tarpeeksi, en jotenkin suostunu ajattelemaan väsymystä sen enempää. Aamupalan jälkeen oli vähän krapulainen olo ja muistankin eräs päivä naureskelleen, että tämmöstä oli viimeksi sillon kun olin raskana. Idiootti!!5. Välivuoto
Ihmeellisiä tiputtelupäiviä alkoi tulemaan heti "kuukautisten" jälkeen. Kaikille niillekin keksin olevinaan jonkin hyvän syyn. Mulla ei koskaan tiputtele kesken kierron. Jälkikäteen ajateltuna kaikki oudot muutokset meidän normaalissa kierrossa pitäis olla hyvä syy käydä lääkärissä. Vasta kun silloin kp 18 vuosi oikein huolella tajusin, ettei kaikki voi olla normaalisti ja tein testin. Välivuodot, jotka muistuttaa nettipalstojen mukaan kiinnittymisvuotoa on tosi yleistä kohdunulkoisessa raskaudessa.6. Kohdun kasvukipujen puuttuminen
Kun lopulta sain tietää olevani raskaana, en heti tajunnut ettei repäisykipuja ole tuntunut kuin viimeksi edellisen kierron ovulaation aikaan. Vatsa näytti koko ajan ihan normaalilta, vaikka aikasemmissa raskauksissa vatsa on alkanut nopeasti turvottelemaan, varsinkin iltaisin. Repäisykivut ja turvotus usein puuttuu kohdunulkoisissa, koska alkio ei oo kohdussa, ja kohtu siksi luulee ihan normaalin kierron olevan käynnissä, eikä sen takia ala oireilemaan mitenkään. Mulla on ollut koko ajan ihan normaali limakalvokin, ei yhtään tavallista paksumpi. Kasvukipujen ja iltaturvotuksen puuttuminen oli selkein merkki kohdunulkoisesta raskaudesta, mitä en kuitenkaan tajunnu kun vasta jälkikäteen.7. Pyörrytys, silmissä sumeneminen ja hermosäryt
Siinä myös tyypillisiä kohdunulkoisen raskauden oireita. Hermosäryt oli tosi viheliäitä. Tuommoiset jalkoihin ja yläkroppaan säteilevät kivut alkuraskaudessa saattaa olla normaalia, mutta taitaa kuitenkin useimmiten liittyä kohdunulkoiseen. Siinä myös hyvä syy lääkärireissulle. Aikaisemmissa raskauksissa alamaha on kyllä ollut menkkamaisesti kipeä, tämä kipu oli kuitenkin viheliäisempää ja tuntu enemmän alaselässä. Muistutti tosi paljon supistuskipuja. Itsellä kivut säteili myös vasempaan hartiaan, käsivarteen ja ranteeseen vaikka suurta sisäistä vuotoa ei ollutkaan missään vaiheessa. Tihkutteluvuoto saattaa kuulemma myös aiheuttaa sen kaltaisia hermosärkyjä.Muistetaan kuitenkin, että me kaikki ollaan erilaisia. Se mikä oli mulla oire kohdunulkoisesta raskaudesta saattaa toisella olla ihan harmiton vaiva raskauden ollessa normaali. Lähinnä painotan kuuntelemaan sitä omaa sisäistä ääntä. Yritin koko ajan hiljentää sen vaikka samalla tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Meidän kropat viestii meille kaikesta, voi kunpa osattas vaan avata silmät ja korvat sille.
Hoito ja ajatuksia jatkosta
Olin keskiviikkona jälleen Hcg:n mittauksessa ja se oli taas puolittunut. Nyt tosin viime kertaa hitaammin. Tulenkin nyt sitten käymään labrassa kerran viikossa niin kauan, että Hcg on alle 2.Onnekseni kuulun niihin, joiden kropat hoitaa kohdunulkoisen raskauden itse pois. Osa joutuu ottamaan solumyrkkyä, joka usein pistetään lihakseen ja joka sitten lopettaa alkion kehittymisen. Tuo hoito on tosi tehokas ja vain harvoin joudutaan menemään leikkaukseen. Usein leikkaus tulee kyseeseen jos raskaus on edenny pitkälle, Hcg näyttää tuhansia ja/tai riski munanjohtimen repeämiseen on suuri. Näitä tapahtuu onneksi ilmeisesti tosi harvoin.
Lääkäri antoi luvan alkaa yrittämään uutta raskautta heti kun siltä tuntuu. Uusi kierto alkaa sitten kun Hcg on poistunu elimistöstä. Kerran "sairastettu" kohdunulkoinen raskaus nostaa sen riskiä seuraavassa raskaudessa yhdeksään prosenttiin. Se ei onneksi ole paljon, mutta itse olen jo henkisesti varautunut siihen. Sen takia uuden raskauden yrittäminen on alkanu pelottamaan tosi paljon. Greippimehut ja mammavitskut odottaa valmiina, vaan en enää tiedä uskallanko alkaa ottamaan niitä.
Tämä kokemus on ollut helposti yksi mun elämän vaikeimmista. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että se sai mut arvostamaan näitä kahta rakasta poikaa entistäkin enemmän. Jokainen normaali raskaus, jokainen lapsi on ihme ja siitä pitäisi muistaa olla kiitollinen. Itse oon sitä nyt entistäki enemmän.
paita / Gina Tricot
housut / Orsay
korvikset / H&M
Valoa Synkkyyteen
Kohdunulkoisesta raskaudesta iloisempiin aiheisiin.
Muistan kun vuonna 2016 koin elämäni suurimman tyyliromahduksen heti Elionin syntymän jälkeen. Oma tyyli oli hakusessa, pukeutuminen lähinnä ahdisti, eikä mua oikeestaan edes kiinnostanut miltä mä näytän. Sitä ei onneksi loppupeleissä kestänyt kauaa, kun aloin itse tajuamaan, että voin henkisesti tosi paljon huonommin kun en viihdy mun ihossa. Peilin ohi käveleminen ahdisti niin, että ihan omin avuin halusin alkaa tekemään asialle jotain.
No, loppupeleissä hurahdinkin sitten stailaukseen ja muodin maailmaan ihan täysillä. Vaatekaapin sisältö meni uusiksi ja oma tyyli alko pikkuhiljaa selkenemään. Noihin aikoihin bloggailin meidän kaksikulttuurisesta perhe-elämästä täällä Kaksplussalla, mutta pian se ei enää yksin motivoinu. Mieli olisi tehnyt kirjoitta enemmän ja enemmän muodista ja vaatteista. Alkoi tuntumaan, että omat kiinnostukset ja perhe-elämästä kirjoittaminen ei sovi yhteen, joten päädyin sitten jäämään pois Kaksplussan riveistä.
Ei mennyt kauaa, kun olin eräs päivä markkinoimassa erästä blogikirjoitusta toimivan vaatekaapin kasaamisesta ja satuin löytämään Facebook-ryhmän nimeltä Äidit Tyyliromahduksen Partaalla. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että tein virheen kun jäin Kaksplussalta pois. En ollut ainoa joka oli käynyt pohjamudissa tyylinsä kanssa vauvan syntymän jälkeen. Nyt ei kuitenkaan auttanut. Olin tehnyt virheen, enkä enää kehdannut pyytää, voisinko palata takaisin.
Pari vuotta vierähti muodista bloggaillen, kunnes satuin näkemään, että Kaksplus hakee jälleen vahvistusta blogimaailmaan. Päätin niellä ylpeyteni ja hakea uudestaan blogille tuttua kotia. Se kannatti ja täällä ollaan taas.
En kuitenkaan missään nimessä kadu tuota parin vuoden takaista virhettä, koska sinä aikana blogi muokkautui vihdoinki tasapainoon ja mun näköiseksi. Ilman sitä bloggailusta tulee herkästi sattumanvaraista ja puoliväkistä eikä se palvele kumpaakaan, ei kirjoittajaa eikä lukijaa.
Uskon, että blogi on mukava vahvistus Kaksplussan blogimaailmaan. Yritän kaikin tavoin saada sut muistamaan myös sut itsesi äitiyden tai muuten vain ruuhkaisten vuosien pyörteissä. Autan sua rakentamaan tyylikkään ja toimivan vaatekaapin, josta löytyy monta sesonkiin sopivaa ja käytännöllistä asua helposti. Mutta ennen kaikkee toivon, että blogi vois olla sulle se kaveri, jonka kanssa viettää aikaa paitsi muodin merkeissä myös naiseuteen, äitiyteen sekä parisuhteeseen liittyviä asioita puidessa ja parannellessa.
Blogin Uusi Koti
Muistan kun vuonna 2016 koin elämäni suurimman tyyliromahduksen heti Elionin syntymän jälkeen. Oma tyyli oli hakusessa, pukeutuminen lähinnä ahdisti, eikä mua oikeestaan edes kiinnostanut miltä mä näytän. Sitä ei onneksi loppupeleissä kestänyt kauaa, kun aloin itse tajuamaan, että voin henkisesti tosi paljon huonommin kun en viihdy mun ihossa. Peilin ohi käveleminen ahdisti niin, että ihan omin avuin halusin alkaa tekemään asialle jotain.
No, loppupeleissä hurahdinkin sitten stailaukseen ja muodin maailmaan ihan täysillä. Vaatekaapin sisältö meni uusiksi ja oma tyyli alko pikkuhiljaa selkenemään. Noihin aikoihin bloggailin meidän kaksikulttuurisesta perhe-elämästä täällä Kaksplussalla, mutta pian se ei enää yksin motivoinu. Mieli olisi tehnyt kirjoitta enemmän ja enemmän muodista ja vaatteista. Alkoi tuntumaan, että omat kiinnostukset ja perhe-elämästä kirjoittaminen ei sovi yhteen, joten päädyin sitten jäämään pois Kaksplussan riveistä.
Ei mennyt kauaa, kun olin eräs päivä markkinoimassa erästä blogikirjoitusta toimivan vaatekaapin kasaamisesta ja satuin löytämään Facebook-ryhmän nimeltä Äidit Tyyliromahduksen Partaalla. Sillä samalla sekunnilla tajusin, että tein virheen kun jäin Kaksplussalta pois. En ollut ainoa joka oli käynyt pohjamudissa tyylinsä kanssa vauvan syntymän jälkeen. Nyt ei kuitenkaan auttanut. Olin tehnyt virheen, enkä enää kehdannut pyytää, voisinko palata takaisin.
Pari vuotta vierähti muodista bloggaillen, kunnes satuin näkemään, että Kaksplus hakee jälleen vahvistusta blogimaailmaan. Päätin niellä ylpeyteni ja hakea uudestaan blogille tuttua kotia. Se kannatti ja täällä ollaan taas.
En kuitenkaan missään nimessä kadu tuota parin vuoden takaista virhettä, koska sinä aikana blogi muokkautui vihdoinki tasapainoon ja mun näköiseksi. Ilman sitä bloggailusta tulee herkästi sattumanvaraista ja puoliväkistä eikä se palvele kumpaakaan, ei kirjoittajaa eikä lukijaa.
Uskon, että blogi on mukava vahvistus Kaksplussan blogimaailmaan. Yritän kaikin tavoin saada sut muistamaan myös sut itsesi äitiyden tai muuten vain ruuhkaisten vuosien pyörteissä. Autan sua rakentamaan tyylikkään ja toimivan vaatekaapin, josta löytyy monta sesonkiin sopivaa ja käytännöllistä asua helposti. Mutta ennen kaikkee toivon, että blogi vois olla sulle se kaveri, jonka kanssa viettää aikaa paitsi muodin merkeissä myös naiseuteen, äitiyteen sekä parisuhteeseen liittyviä asioita puidessa ja parannellessa.
Lämpimästä Tervetuloa!
Normaali Vai Kohdunulkoinen Raskaus?
Kivut alkoi tänäaamuna voimistumaan, joten päätin jälleen lähteä Klinikoille. Onneksi tuli mentyä, nyt on nimittäin huomattavasti helpottuneempi olo.
Kipu on tuntunut paljon vasemmalla alavatsassa. Jos tiedät millaista on ovulaatiokipu. Sellaista, aavistuksen voimakkaampaa se on, ei kuitenkaan kokoaikasta. Alaselkää juilii melkein koko ajan, ihan kuin kuukautiskipumaisesti. Ympäri kroppaa on tullut hermosärkyjä, jotka on näistä kivuista kaikista häiritsevimpiä. Sukkapuikkomaisia tuikkauksia tuntuu varsinkin vasemmassa hartiassa, käsivarressa ja ranteessa. Samantyylisiä hermosärkyjä tuntuu myös vasemmassa jalassa, välillä polvessa, välillä varpaissa sekä molemmissa lantioluissa. Näiden lisäksi on päällä tietysti tavalliset raskausoireet, kuten rintojen herkkyys, väsymys ja ihan tautinen palelu. Olo on ollut kaiken kaikkiaan kammottava eilisestä lähtien.
Klinikoilla ottivat minut mielihyvin vastaan. Heitä kiinnosti eniten, ettei vatsaonteloon varmasti vuoda mitään kun on noita hermosärkyjä sen verran. Nyt en päässyt tutkimuksiin yhtä nopeasti kuin eilen. Monen monta viimeisillään olevaa naista pyöri päivystyksessa ja tietenkin menivät tärkeysjärjestyksessä edelle. Käytiin minulta kuitenkin muutamaan kertaan kysymässä, että pärjäänhän varmasti.
Viimein tuli mun vuoro. Tällä kertaa naislääkäri kyseli, milloin ollut viimeiset kuukautiset, koska tein positiivisen raskaustestin ja oireita tällä hetkellä. Sanoin, että olen jo hyväksynyt, ettei tämä ole normaaliraskaus, joten toivoisin eniten, että asiat kerrottaisiin mulle juuri sellaisina kuin ne on mitään kaunistelematta. "Paljon näytti Hcg?" kysyin tiukan varmasti (yllätyin omasta asenteesta itsekin). Hcg noin 450, lähes puoliintunut eilisestä. "Hienoa," totesin huojentuneena. Olin jo aivan varma kohdunulkoisesta raskaudesta, joten hcg:n puolittuminen vuorokaudessa itsestään kertoisi kehon hoitavan asian itse.
Ultratessa lääkäri totesi limakalvon paksuuden olevan normaali. Oikealta löytyi se sama eilinen mahdollinen alkio. Vasemmalle siirryttyä hermokivut muuttuivat lähes sietämättöminä. Tuikki alaselkään, vasempaan lantioluuhun ja aivan kuin olisi kouristellut vasemmassa munatorvessa. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt sieltä mitään poikkeavaa. Kiemurtelin tuolilla tuskasta, enkä voinut enää pidätellä itkua. Lääkäri katso parhaakseen kutsua kokeneemman lääkärin katsomaan ultraa, sillä jokuhan siellä vasemmalla kivut aiheuttaa.
Nuori, mutta ihanan asiantunteva, jämäkkä ja empaattinen naislääkäri tuli huoneeseen. Olisi halunnut minut jo eilen ottaa vastaan, mutta ei valitettavasti muilta hommilta pystynyt. Oli selvästi perehtynyt mun tilanteeseen. Toinen lääkäri alkoi selittämään tarinaani, joista jokaisen lauseen kokenut lääkäri jatkoi itse loppuun. "Tiedän kyllä potilaan tilanteen. Hcg oli eilen 778, mitäs se näytti tänään," hän kysyi. Wau, mietin mielessäni. Miksi mulle ei olla suotu edes puolta hänen muistista?
Kokenut lääkäri alkoi ultraamaan. Ultrasi hiljaa ja varoen. Siirtyi vasemmalle. Hetken päästä sanoi: "Katsokaahan, tässä näkyy "donitsi" aivan vasemmassa munanjohtimessa." Sieltä se meidän vauvan alku viimein löytyi. Kuitenkin ilmeisesti miljoonassa eri osassa. Lääkäri halusi katsoa myös oikean munanjohtimen löydöksen. Käänteli ja väänteli pitkään. Sanoi epäilevänsä sitä toiseksi alkioksi. Haluaa, että tulen huomenna uudestaan, jolloin heidän ultrausspesialisti on paikalla.
No huh! Olin varautunut ettei raskaus ole normaali, mutta että kaksi kohdunulkoista samaan aikaan... Oliko se mun reilu viikon takanen kaksosuni jonki sortin viesti mun keholta? Murruin ihan totaalisesti. Lääkäri pahoitteli ja sanoi, että valitettavasti, mulla on nyt ollut vain ihan todella huono tuuri. Kaksi kohdunulkoista samaan aikaan on todella harvinaista, vaikka kohdunulkoiset kaiken kaikkiaan ovat suhteellisen yleisiä. Kysyin sectioiden vaikutusta kohdunulkoisen riskiin, jota lääkäri ei millään muotoa myöntänyt. Nykytiedon mukaan sectioilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ennemminkin kuulemma yleisesti ottaen vaikeuttavat uutta raskautumista. "Uutta yritystä vaan kun tästä selviätte!"
Huomenna on tosiaan vielä ultra, ylihuomenna labrat. Hcg:n laskua seurataan nyt niin kauan, että se on alle 2. Arvo saattaa vielä lähteä nousuun ja silloin aloitetaan solumyrkyt. Voi kumpa se laskis ja mielellään vielä yhtä nopeasti kuin eilisestä tähän päivään. Olisin niin onnellinen!
Nyt en enää tunne että olisin raskaana. Kaikki raskausoireet on vain muistutus tästä inhottavasta tilanteesta. Varsinkin kun ne oireet eivät tunnu yhtään normaaleilta raskausoireilta. Ovat jotenkin häijympiä. Kummallakaan oletetulla alkiolla ei ollut sykettä, olivat vain raskauskudosta ja istukan riekaleita. Oikeaa vauvaa ei missään kohtaa mun sisällä ole kuulemma kasvanutkaan. Se tieto toi suuren lohdutuksen. Nyt haluan vain eroon noista riekaleista ja jatkaa elämää ja mahdollisesti sen viimeisen vauvan yrittämistä.
Ollut kyllä elämän yksi raskaimmista viikoista!
P.s. Jos jotain positiivista asiasta yrittää löytää, raskautumisen maksimointimyytit osottautuvat sitten kuitenkin toimiviksi. Mistä löydettäs myyttejä myös sen alkion saamisesta oikeaan paikkaan?
Edit:
Tässä illalla alkoi yhtäkkiä taas tapahtua. Mitään varoittamatta alkoi yhtäkkiä supistelemaan ja tuikkimaan oikein kunnolla vasempaan reiteen. Vessakäynnillä runsasta vuotoa ihan kuin silloin viime torstaina, kun en vielä tiennyt raskaudesta. Hädin tuskin pystyn kävelemään kun välillä tuikkii reiteen, välillä polveen ja välillä sääreen. Lääkäri myös varotteli, että pian alkaa vuotamaan. Itse raskausmatsku yleensä hajoaa kehoon, verenkiertoon jos muistan oikein. Vuoto tulee olemaan ilmeisesti kuin runsaat kuukautiset, kivuliaat sellaiset. Hui! Toisaalta ihanaa! Maltan tuskin odottaa, että normaalit kierrot ja NORMAALI ELÄMÄ pääsee taas alkamaan.
Kipu on tuntunut paljon vasemmalla alavatsassa. Jos tiedät millaista on ovulaatiokipu. Sellaista, aavistuksen voimakkaampaa se on, ei kuitenkaan kokoaikasta. Alaselkää juilii melkein koko ajan, ihan kuin kuukautiskipumaisesti. Ympäri kroppaa on tullut hermosärkyjä, jotka on näistä kivuista kaikista häiritsevimpiä. Sukkapuikkomaisia tuikkauksia tuntuu varsinkin vasemmassa hartiassa, käsivarressa ja ranteessa. Samantyylisiä hermosärkyjä tuntuu myös vasemmassa jalassa, välillä polvessa, välillä varpaissa sekä molemmissa lantioluissa. Näiden lisäksi on päällä tietysti tavalliset raskausoireet, kuten rintojen herkkyys, väsymys ja ihan tautinen palelu. Olo on ollut kaiken kaikkiaan kammottava eilisestä lähtien.
Klinikoilla ottivat minut mielihyvin vastaan. Heitä kiinnosti eniten, ettei vatsaonteloon varmasti vuoda mitään kun on noita hermosärkyjä sen verran. Nyt en päässyt tutkimuksiin yhtä nopeasti kuin eilen. Monen monta viimeisillään olevaa naista pyöri päivystyksessa ja tietenkin menivät tärkeysjärjestyksessä edelle. Käytiin minulta kuitenkin muutamaan kertaan kysymässä, että pärjäänhän varmasti.
Viimein tuli mun vuoro. Tällä kertaa naislääkäri kyseli, milloin ollut viimeiset kuukautiset, koska tein positiivisen raskaustestin ja oireita tällä hetkellä. Sanoin, että olen jo hyväksynyt, ettei tämä ole normaaliraskaus, joten toivoisin eniten, että asiat kerrottaisiin mulle juuri sellaisina kuin ne on mitään kaunistelematta. "Paljon näytti Hcg?" kysyin tiukan varmasti (yllätyin omasta asenteesta itsekin). Hcg noin 450, lähes puoliintunut eilisestä. "Hienoa," totesin huojentuneena. Olin jo aivan varma kohdunulkoisesta raskaudesta, joten hcg:n puolittuminen vuorokaudessa itsestään kertoisi kehon hoitavan asian itse.
Ultratessa lääkäri totesi limakalvon paksuuden olevan normaali. Oikealta löytyi se sama eilinen mahdollinen alkio. Vasemmalle siirryttyä hermokivut muuttuivat lähes sietämättöminä. Tuikki alaselkään, vasempaan lantioluuhun ja aivan kuin olisi kouristellut vasemmassa munatorvessa. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt sieltä mitään poikkeavaa. Kiemurtelin tuolilla tuskasta, enkä voinut enää pidätellä itkua. Lääkäri katso parhaakseen kutsua kokeneemman lääkärin katsomaan ultraa, sillä jokuhan siellä vasemmalla kivut aiheuttaa.
Nuori, mutta ihanan asiantunteva, jämäkkä ja empaattinen naislääkäri tuli huoneeseen. Olisi halunnut minut jo eilen ottaa vastaan, mutta ei valitettavasti muilta hommilta pystynyt. Oli selvästi perehtynyt mun tilanteeseen. Toinen lääkäri alkoi selittämään tarinaani, joista jokaisen lauseen kokenut lääkäri jatkoi itse loppuun. "Tiedän kyllä potilaan tilanteen. Hcg oli eilen 778, mitäs se näytti tänään," hän kysyi. Wau, mietin mielessäni. Miksi mulle ei olla suotu edes puolta hänen muistista?
Kokenut lääkäri alkoi ultraamaan. Ultrasi hiljaa ja varoen. Siirtyi vasemmalle. Hetken päästä sanoi: "Katsokaahan, tässä näkyy "donitsi" aivan vasemmassa munanjohtimessa." Sieltä se meidän vauvan alku viimein löytyi. Kuitenkin ilmeisesti miljoonassa eri osassa. Lääkäri halusi katsoa myös oikean munanjohtimen löydöksen. Käänteli ja väänteli pitkään. Sanoi epäilevänsä sitä toiseksi alkioksi. Haluaa, että tulen huomenna uudestaan, jolloin heidän ultrausspesialisti on paikalla.
No huh! Olin varautunut ettei raskaus ole normaali, mutta että kaksi kohdunulkoista samaan aikaan... Oliko se mun reilu viikon takanen kaksosuni jonki sortin viesti mun keholta? Murruin ihan totaalisesti. Lääkäri pahoitteli ja sanoi, että valitettavasti, mulla on nyt ollut vain ihan todella huono tuuri. Kaksi kohdunulkoista samaan aikaan on todella harvinaista, vaikka kohdunulkoiset kaiken kaikkiaan ovat suhteellisen yleisiä. Kysyin sectioiden vaikutusta kohdunulkoisen riskiin, jota lääkäri ei millään muotoa myöntänyt. Nykytiedon mukaan sectioilla ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ennemminkin kuulemma yleisesti ottaen vaikeuttavat uutta raskautumista. "Uutta yritystä vaan kun tästä selviätte!"
Huomenna on tosiaan vielä ultra, ylihuomenna labrat. Hcg:n laskua seurataan nyt niin kauan, että se on alle 2. Arvo saattaa vielä lähteä nousuun ja silloin aloitetaan solumyrkyt. Voi kumpa se laskis ja mielellään vielä yhtä nopeasti kuin eilisestä tähän päivään. Olisin niin onnellinen!
Nyt en enää tunne että olisin raskaana. Kaikki raskausoireet on vain muistutus tästä inhottavasta tilanteesta. Varsinkin kun ne oireet eivät tunnu yhtään normaaleilta raskausoireilta. Ovat jotenkin häijympiä. Kummallakaan oletetulla alkiolla ei ollut sykettä, olivat vain raskauskudosta ja istukan riekaleita. Oikeaa vauvaa ei missään kohtaa mun sisällä ole kuulemma kasvanutkaan. Se tieto toi suuren lohdutuksen. Nyt haluan vain eroon noista riekaleista ja jatkaa elämää ja mahdollisesti sen viimeisen vauvan yrittämistä.
Ollut kyllä elämän yksi raskaimmista viikoista!
P.s. Jos jotain positiivista asiasta yrittää löytää, raskautumisen maksimointimyytit osottautuvat sitten kuitenkin toimiviksi. Mistä löydettäs myyttejä myös sen alkion saamisesta oikeaan paikkaan?
Edit:
Tässä illalla alkoi yhtäkkiä taas tapahtua. Mitään varoittamatta alkoi yhtäkkiä supistelemaan ja tuikkimaan oikein kunnolla vasempaan reiteen. Vessakäynnillä runsasta vuotoa ihan kuin silloin viime torstaina, kun en vielä tiennyt raskaudesta. Hädin tuskin pystyn kävelemään kun välillä tuikkii reiteen, välillä polveen ja välillä sääreen. Lääkäri myös varotteli, että pian alkaa vuotamaan. Itse raskausmatsku yleensä hajoaa kehoon, verenkiertoon jos muistan oikein. Vuoto tulee olemaan ilmeisesti kuin runsaat kuukautiset, kivuliaat sellaiset. Hui! Toisaalta ihanaa! Maltan tuskin odottaa, että normaalit kierrot ja NORMAALI ELÄMÄ pääsee taas alkamaan.
Voihan Raskausoireet
Ei pitänyt kirjoittaa ennen tiistaita. Jotenkin tää vaan tuntuu rauhottavalta. Ainoolta jollain tapaa lohduttavalta keinolta.
Iltaa kohden on alkanut olemaan enemmän kipuja, mitkä puoltaa sitä kohdunulkosta. Hassua, kipu on koko ajan enemmän vasemmalla, vaikka ultraava lääkäri oli näkevinään jotain oikealla. Mahakipu säteilee vasempaan reiteen, vasempaan hartiaan ja jopa vasempaan ranteeseen. Monestihan kohdunulkoisissa alkion sijainti selviää vasta leikkauksessa, jos ei ennen sitä ala itse tulemaan pois. Ultralla sitä on kuulemma tosi vaikeaa paikantaa.
Lisäksi mulla on jonkun verran sectioista arpikudosta, tiedä sitten tekeekö se alkion löytymisestä vielä vaikeemman. Ainakin sectiot lisää kohdunulkosen riskiä. Nyt tuntuu ihan hullulta, että joissain maissa, kuten Kosovossa, sectio on se yleisempi synnytystapa. Hullut sanon minä. Yhtään ei ajatella aioita pidemmälle. Halutaan vaan itse pystyä päättämään vauvan syntymäpäivä. Anteeksi. Saatan kuulostaa jyrkältä. Tässä kohtaa tuntuu vaan ihan hullulta, että joku haluaisi vapaaehtosesti tämmöisen riskialttiuden itselleen.
Olen tässä tänään selvitellyt enemmän asiaa. Haluan tietää onko mitään toivoa normaaliraskaudesta jäljellä, kun tuo kohdunulkoinen tuntuu paljon todennäkösemmältä. Tämmöistä mm. olen löytänyt:
Mitä realistisemmin mietin, sen enemmän tiedän, etten vauvaa tule näkemään.
Tullut tässä semmonen ajatus, että liekköhän tämä oli kohtalon ivaa. Tehtailin vauvaa puolisalassa, ehkä olikin karman laki, että tässä käy huonosti. B ollut tosin aivan ihana. Lohdutellut mua koko päivän ja yrittänyt kannustaa, että kyllä meillä tässä on vielä aikaa se kolmaskin tehdä. Eipähän ainakaan tarvii peitellä asiaa enää.
Saa vaan nähdä, kuinka pitkä prosessi tässä vielä on edessä. Toisilla kestää pitkään Hcg:n lähteminen laskuun. Sit riippuen hoitomuodosta saattaa tulla vielä raskautumiskieltoakin solumyrkkyjen takia. Tiedän, ei kannattaisi nyt miettiä liian pitkälle. Pitäisi mennä päivä kerrallaan. Tai pikemminki tunti kerrallaan tuntuu kohtuullisemmalta. Ja onkin nämä tunnit oikein madellu.
Mitenhän sitä saisi nämä päivät kulumaan nopeammin? Kun ei olisi näitä helvetin raskausoireita, niin voisi yrittää tehdäkin jotakin. Huomiseksi oli sovittu kuvaustreffit ja nyt arvonki, kykenenkö menemään. Toisaalta, jos yhtään olo sallii, saattais olla hyvä saada ajatukset ihan muualle hetkeksi.
Nää raskausoireet onki se kaikista musertavin asia tässä kaikessa. Koko ajan tuntee olevansa raskaana, mutta samalla tiedostaa, ettei koskaan tule saamaan vauvaa syliin saakka. Se kun monesti on se ainoa motivoiva tekijä raskausoireissa, tietää ainakin vauvalla olevan kaiken kunnossa. Kauheeta samaan aikaan toivoa, että kunpa kaikki olisi hyvin ja toisaalta, että kunpa se kuolis itsekseen pois.
Ehdin tossa jo miettiä, että tuon pari päivää oli tosi tyttöolo tästä. Eihän sitä tietenkään vielä voi tietää, mutta nuo aamupahoinvoinnit oli sitä luokkaa. Pojistahan mulla hädin tuskin oli mitään pahoinvointeja. Samoin tuli finnejä otsa täyteen, pojista ei ollut niitäkään. Eipä sillä, oli siellä sit kumpi tahansa, tuntuu vaan niin pahalta. En ottanut ultrakuvia mukaan tänään. Tuntu, etten halua muistoja siitä alkioepäilyksestä. Nyt jo tosin harmittaa. Tiistailta pyydän kyllä kuvat mukaan. Vaikken tätä vauvaa koskaan itselleni asti saakaan, tuntui se jo niin omalta. Ja olikin sitä.
Iltaa kohden on alkanut olemaan enemmän kipuja, mitkä puoltaa sitä kohdunulkosta. Hassua, kipu on koko ajan enemmän vasemmalla, vaikka ultraava lääkäri oli näkevinään jotain oikealla. Mahakipu säteilee vasempaan reiteen, vasempaan hartiaan ja jopa vasempaan ranteeseen. Monestihan kohdunulkoisissa alkion sijainti selviää vasta leikkauksessa, jos ei ennen sitä ala itse tulemaan pois. Ultralla sitä on kuulemma tosi vaikeaa paikantaa.
Lisäksi mulla on jonkun verran sectioista arpikudosta, tiedä sitten tekeekö se alkion löytymisestä vielä vaikeemman. Ainakin sectiot lisää kohdunulkosen riskiä. Nyt tuntuu ihan hullulta, että joissain maissa, kuten Kosovossa, sectio on se yleisempi synnytystapa. Hullut sanon minä. Yhtään ei ajatella aioita pidemmälle. Halutaan vaan itse pystyä päättämään vauvan syntymäpäivä. Anteeksi. Saatan kuulostaa jyrkältä. Tässä kohtaa tuntuu vaan ihan hullulta, että joku haluaisi vapaaehtosesti tämmöisen riskialttiuden itselleen.
Olen tässä tänään selvitellyt enemmän asiaa. Haluan tietää onko mitään toivoa normaaliraskaudesta jäljellä, kun tuo kohdunulkoinen tuntuu paljon todennäkösemmältä. Tämmöistä mm. olen löytänyt:
- Raskausviikosta 4 eteenpäin ultralla voi nähdä kohdussa kasvavan sikiöpussin, joka vielä tässä kohtaa näyttää tyhjältä
- Ennen kuin Hcg arvot saavuttaa 1000-2000 ultralla ei voi paikantaa sikiöpussia (jos tiistain arvo on tuo toivottu 1600, sikiöpussi pitäisi olla nähtävissä)
- Sikiöpussi kasvaa n. 1 mm päivittäin, samassa suhteessa nousee Hcg-arvo
- Hcg:n tuplaantuminen jokatoinen päivä arvellaan olevan syy naisen pahoinvoinnille (omalla kohdalla pahoinvointi jäänyt tod.näk. pois kun alkio on lakannut kasvamasta ja Hcg arvo lähtenyt laskuun)
Mitä realistisemmin mietin, sen enemmän tiedän, etten vauvaa tule näkemään.
Anteeksi, parempaa kuvaa en tähän hätään keksinyt kuin tämä aikoinaan Pinterestistä löytämäni |
Tullut tässä semmonen ajatus, että liekköhän tämä oli kohtalon ivaa. Tehtailin vauvaa puolisalassa, ehkä olikin karman laki, että tässä käy huonosti. B ollut tosin aivan ihana. Lohdutellut mua koko päivän ja yrittänyt kannustaa, että kyllä meillä tässä on vielä aikaa se kolmaskin tehdä. Eipähän ainakaan tarvii peitellä asiaa enää.
Saa vaan nähdä, kuinka pitkä prosessi tässä vielä on edessä. Toisilla kestää pitkään Hcg:n lähteminen laskuun. Sit riippuen hoitomuodosta saattaa tulla vielä raskautumiskieltoakin solumyrkkyjen takia. Tiedän, ei kannattaisi nyt miettiä liian pitkälle. Pitäisi mennä päivä kerrallaan. Tai pikemminki tunti kerrallaan tuntuu kohtuullisemmalta. Ja onkin nämä tunnit oikein madellu.
Mitenhän sitä saisi nämä päivät kulumaan nopeammin? Kun ei olisi näitä helvetin raskausoireita, niin voisi yrittää tehdäkin jotakin. Huomiseksi oli sovittu kuvaustreffit ja nyt arvonki, kykenenkö menemään. Toisaalta, jos yhtään olo sallii, saattais olla hyvä saada ajatukset ihan muualle hetkeksi.
Nää raskausoireet onki se kaikista musertavin asia tässä kaikessa. Koko ajan tuntee olevansa raskaana, mutta samalla tiedostaa, ettei koskaan tule saamaan vauvaa syliin saakka. Se kun monesti on se ainoa motivoiva tekijä raskausoireissa, tietää ainakin vauvalla olevan kaiken kunnossa. Kauheeta samaan aikaan toivoa, että kunpa kaikki olisi hyvin ja toisaalta, että kunpa se kuolis itsekseen pois.
Ehdin tossa jo miettiä, että tuon pari päivää oli tosi tyttöolo tästä. Eihän sitä tietenkään vielä voi tietää, mutta nuo aamupahoinvoinnit oli sitä luokkaa. Pojistahan mulla hädin tuskin oli mitään pahoinvointeja. Samoin tuli finnejä otsa täyteen, pojista ei ollut niitäkään. Eipä sillä, oli siellä sit kumpi tahansa, tuntuu vaan niin pahalta. En ottanut ultrakuvia mukaan tänään. Tuntu, etten halua muistoja siitä alkioepäilyksestä. Nyt jo tosin harmittaa. Tiistailta pyydän kyllä kuvat mukaan. Vaikken tätä vauvaa koskaan itselleni asti saakaan, tuntui se jo niin omalta. Ja olikin sitä.
Oma pikkunen. Eksyi vaan väärään paikkaan.
Ultradiagnoosi
Tyhjä kohtu.
Vielä ei alettu minkäänlaisiin toimenpiteisiin, sillä tilanne on epäselvä. Itse kyllä luulen tietäväni lopputuloksen. Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa: Hedelmöittyminen on tapahtunut juuri ennen kuukautisia, kuten viime postauksessa epäilin, tai sitten raskaus on kohdunulkoinen.
Tässä muutama kumpaakin tilannetta puoltava asia.
- Kohtu ultratessa tyhjä
- Alkio mahdollisesti oikeassa munanjohtimessa (kuva epäselvä)
- Tumma tiputtelu pitkin kiertoa
- Heikentyneet raskausoireet, pahoinvointi jäänyt kokonaan pois, ei repäisykipuja kohdun suurenemisesta
- Kohdunulkoisessa raskaudessa on tyypillistä saada ensimmäiset kuukautiset lähes normaalisti ja olla heti näkymättä raskaustestissä.
- Laskennallinen Rv 4+, kohdussa ei kuulukaan näkyä mitään
- Hcg arvo verestä 700, joka vastaisi raskausviikkoja sekä ultrakuvaa
- Tumma vuoto runsaimmillaan laskennallisen ovulaation mukaan kuukautisten aikaan
- Käytössä ollut Flo aplikaatio ennusti raskauden ajankohdan kierron tapahtumien mukaan samalla tavalla: hedelmöittyminen tapahtunut juuri ennen kuukautisia
Itse uskon vahvasti kohdunulkoiseen raskauteen. Kummassakaan onnistuneessa raskaudessa mulla ei ollut minkäänlaisia vuotoa, ei missään kohtaa. Sen sijaan repäisykivut oli molemmissa raskauksissa melkein lamaannuttavia. Äsken tajusin, että nyt en muista tunteneeni niitä kertaakaan, mikä meinaisi sitä ettei kohtu kasva.
Sitten on myös tämä, että Clear Bluen digitaalinen näytti keskiviikkoiltana "raskaana 2-3" mikä tarkottaisi Hcg-arvon olevan 200->. Jos raskaus olisi normaali, Hcg:n tulisi kasvaa n. 50% vuorokaudessa. Sen mukaan arvon olisi pitänyt olla ennemminkin YLI 700, varsinkin kun oletettavasti se on ollut tuolloin keskiviikkona enemmän kuin juuri tuon raja-arvon verran.
Sitten on tämä tunne. Jokin on koko ajan kolkuttanut takaraivossa, ettei kaikki ole hyvin. Toivo tietysti kova, mutta jotenkin tuntuu, että pitäis suojella itteensä pettymykseltä.
Mutta ei mua nyt tällä hetkellä auta tämä pohtiminen. Kovin on yksinäinen olo. Itkettää. Ahdistaa.
Nyt sitten jatkosuunnitelma on tiistaina Hcg:n uusintamittaus, sekä ultraääni Naistenklinikalla. Jos meitä on siunattu normaaliraskaudella, Hcg:n kuuluisi olla n. 1600. Jos kyseessä kohdunulkoinen, arvo on toivottavasti lähtenyt laskuun tuosta 700:sta, jolloin luonto hoitaa asian itse, eikä solumyrkkyjä tarvita. Hcg on toki voinut myös kasvaa, vaikka kyseessä olisi kohdun ulkoinen. Jos näin käy ja kohtu edelleen ultratessa tyhjä, niin sitten tilanteen salliessa jatketaan ilmeisesti seurantalinjalla. En tiedä. Itkettää vaan koko ajan.
Palaan sitten tiistaina kuulumisien kera.
Vielä ei alettu minkäänlaisiin toimenpiteisiin, sillä tilanne on epäselvä. Itse kyllä luulen tietäväni lopputuloksen. Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa: Hedelmöittyminen on tapahtunut juuri ennen kuukautisia, kuten viime postauksessa epäilin, tai sitten raskaus on kohdunulkoinen.
Tässä muutama kumpaakin tilannetta puoltava asia.
Kohdun Ulkoinen Raskaus:
- Kohtu ultratessa tyhjä
- Alkio mahdollisesti oikeassa munanjohtimessa (kuva epäselvä)
- Tumma tiputtelu pitkin kiertoa
- Heikentyneet raskausoireet, pahoinvointi jäänyt kokonaan pois, ei repäisykipuja kohdun suurenemisesta
- Kohdunulkoisessa raskaudessa on tyypillistä saada ensimmäiset kuukautiset lähes normaalisti ja olla heti näkymättä raskaustestissä.
Epätavallinen Hedelmöittymissajankohta:
- Laskennallinen Rv 4+, kohdussa ei kuulukaan näkyä mitään
- Hcg arvo verestä 700, joka vastaisi raskausviikkoja sekä ultrakuvaa
- Tumma vuoto runsaimmillaan laskennallisen ovulaation mukaan kuukautisten aikaan
- Käytössä ollut Flo aplikaatio ennusti raskauden ajankohdan kierron tapahtumien mukaan samalla tavalla: hedelmöittyminen tapahtunut juuri ennen kuukautisia
Itse uskon vahvasti kohdunulkoiseen raskauteen. Kummassakaan onnistuneessa raskaudessa mulla ei ollut minkäänlaisia vuotoa, ei missään kohtaa. Sen sijaan repäisykivut oli molemmissa raskauksissa melkein lamaannuttavia. Äsken tajusin, että nyt en muista tunteneeni niitä kertaakaan, mikä meinaisi sitä ettei kohtu kasva.
Sitten on myös tämä, että Clear Bluen digitaalinen näytti keskiviikkoiltana "raskaana 2-3" mikä tarkottaisi Hcg-arvon olevan 200->. Jos raskaus olisi normaali, Hcg:n tulisi kasvaa n. 50% vuorokaudessa. Sen mukaan arvon olisi pitänyt olla ennemminkin YLI 700, varsinkin kun oletettavasti se on ollut tuolloin keskiviikkona enemmän kuin juuri tuon raja-arvon verran.
Sitten on tämä tunne. Jokin on koko ajan kolkuttanut takaraivossa, ettei kaikki ole hyvin. Toivo tietysti kova, mutta jotenkin tuntuu, että pitäis suojella itteensä pettymykseltä.
Mutta ei mua nyt tällä hetkellä auta tämä pohtiminen. Kovin on yksinäinen olo. Itkettää. Ahdistaa.
Nyt sitten jatkosuunnitelma on tiistaina Hcg:n uusintamittaus, sekä ultraääni Naistenklinikalla. Jos meitä on siunattu normaaliraskaudella, Hcg:n kuuluisi olla n. 1600. Jos kyseessä kohdunulkoinen, arvo on toivottavasti lähtenyt laskuun tuosta 700:sta, jolloin luonto hoitaa asian itse, eikä solumyrkkyjä tarvita. Hcg on toki voinut myös kasvaa, vaikka kyseessä olisi kohdun ulkoinen. Jos näin käy ja kohtu edelleen ultratessa tyhjä, niin sitten tilanteen salliessa jatketaan ilmeisesti seurantalinjalla. En tiedä. Itkettää vaan koko ajan.
Palaan sitten tiistaina kuulumisien kera.
Odottamaton Käänne
"Usein kuvitellaan, että kuukautisten aikana olisivat ns. varmat päivät, mutta todellisuudessa näin ei ole. On tutkittu, että täysin varmoja päiviä ei olekaan, mutta raskauden todennäköisyys on pienin kuukautisten ensimmäisestä päivästä neljänteen päivään saakka. Siittiöt voivat elää naisessa jopa viisi päivää, joten näin laskettuna varmoja päiviä ei olekaan." Näin sanottiin Terve.fi:n artikkelissa 10 Myyttiä Raskauden Alkamisesta Kai se täytyy viimeistään nyt alkaa todellakin myytiksi uskomaan.
Viime kierrossahan halusin testata raskautumisen maksimoimisen myyttejä. Käytössä oli macajauhe, greippimehu, äitiysvitskut ja kaikki mahdolliset kikkakolmoset. Kierto lähenteli loppuaan, mutta ns. kuivaa kautta ei näkynytkään. Tästä kiittelin greippimehua tietenkin. Yllättäen kp 27 yhdellä vessakäynnillä tuli pientä tiputtelua, jota kovasti ounastelin kuuluisaksi kiinnittymisvuodoksi. Kiertonihan on Elionin imetyksen jälkeen ollut lähes kellon tarkka 28 päivää. Tiesin ettei se oikein kuukautisiin voinut liittyä, ei sellaista ollut koskaan ennenkään ollut.
Seuraavana päivänä, kp 28 alamahaa juili aivan kuin kuukautiset olisivat päällä ilman vuotoa kuitenkin. Toive heräsi todella, kuukautiset eivät tällä kertaa alkaneet silloin kun piti. Olin onnesta soikeana. Perkuleen testi näytti sitten kuitenkin samana iltana putipuhdasta negatiivista. Kuukautiset alkoivat seuraavana päivänä. Ne kestivät minimaaliset kolme päivää loppuen aivan kuin seinään.
Kuukautisten loputtua meni muutama päivä, kunnes tänään kp 7 yhden vessakäynnin yhdeydessä tuli jälleen kummallista tiputtelua. Se huolestutti ensin, mutta kuittasin sen sitten lyhyillä kuukautisilla; "jotain pientä oli varmaan jäänyt, mikä sitten viimein tuhrutteli pois." Tilanne taas normalisoitui.
Tässä kierrossahan päätin olla täysin miettimättä raskautumista. Päätin kokeilla stressaamattomuuden voimaa ns. viimeisenä rikottavana myyttinä. Pidin itseni kiireisenä Instagramin ja kuvailujen voimalla. En muistanut juurikaan edes ajatella missä kohtaa kiertoa mennään. En olisi voinut alkuun edes uskoa, että voisin olla stressaamatta, mutta niin kuitenkin onnistuin.
Näin edellisenä yönä unta, että odotin kaksospoikia. Unessa olin järkyttynyt, mutta onnellinen. Se tuntu tosi todelta. Aamulla heräsin ja olin tosi surullinen kun huomasin ettei mulla olekaan söpöä vauvamahaa. Siitä sitten havahduin miettimään, missähän kohtaa kiertoa mennään kun ovulaatio ei ole kolkutellut ovella. Senkin olen tunnistanut aivan satavarmasti joka kierrossa Elionin imetyksen jälkeen. Nyt ei ollut aavistustakaan ovisvuodoista tai -kivuista. En alkanut stressaamaan sitä sen koommin. Toisaalta oli mukava olla yksi kierto ilman oviskipuja.
Heräsin aamulla julmettuun kuvotukseen. Nytkö se noro sitten rantautuu meillekin? Närästi, pieni tuskan hiki meinasi nousta pintaan. Pahaaoloa piti oikein puhallella. Lasi Pepsi Maxia helpotti. Kahvia ei tehnyt mieli yhtään, mutta join sen kuitenkin puoliväkisin. Sen jälkeen olo oli taas normaali. Vein Leonin tarhaan, kunnes kotiin päästyä paha olo palasi. Söin aamupalan väkisin ja polo helpotti taas, eikä kuvotus sitten enää palannut. Päivällä alkoi päänsärky, niskat varmaan niin jumissa. Burana helpotti.
Jälleen pahaolo aamulla. Aamupalan jälkeen olo oli kuin krapulassa. Naureskelin mielessä, kun olo tuntui samalta kuin molempien poikien alkuraskaudessa aina aamupalan jälkeen; ihan kuin olisi edellisenä iltana ollut pidempäänki viihteellä. Hassua, kuinka samanlainen olo voi tulla näin vaikka ei edes ole raskaana. On se naisen kroppa outo! Koko päivän olin ilman rintsikoita, se tuntu mukavalta. Rintsikat ahdisti oudosti. Taas iltapäivällä iski päänsärky, johon Burana tepsi.
Taas pahaolo aamulla. Sisko tuli kylään ja valittelin aamuisia pahoja oloja hänellekin. Outoa, vasta kp 17 ei voinut laittaa edes kuviteltujen raskausoireiden piikkiin, kun kiertokin vasta siinä kohtaa, että edes pahin vainoharhasin ei voinut olla niin tyhmä luullakseen niitä raskausoireiksi tässä vaiheessa. Illalla päänsärkyyn taas Buranaa. Nyt alkoi silmissäkin sumenemaan joka kerta kun nousi äkisti seisomaan. Niskat näköjään todella jumissa.
Helvetti näitä aamuisia pahoja oloja! Olenkohan nyt sittenkään terve? Pitäisi varmaan taas käydä kilppariarvot ottamassa. Päänsärky alkoi jo aamupäivällä ja jälleen Buranaa napaan. Silmissä sumeni nyt myös välillä istualteen ollessa. Tänään ei ollut toista autoa käytössä ja jouduin hakemaan Leonin kävellen tarhasta. Lunta tuli solkenaan, teitä ei oltu aurattu. Elionin kärryt tuntu minietupyörineen enemmänkin lumikolalta. Hengästytti, itketti ja ahdisti. "Saatanan miehet ei koskaan suostuis tähän," pyöri mielessä. Jouduin huilaamaan kolme kertaa matkalla ja lopulta sitten myöhästyinkin Leonin hausta. Tarhassa olivat onneksi vaan pahoillaan mut nähtyään: "Voi sua raukkaa, siellähän on kauhee ilma kävellä." Leonin kanssa todettiin, että mehän otetaan bussi kotiin.
Kotiin päästyä nälkä oli huutava, samalla myös kuvotti todella. Viimein kun ruoka oli valmista, en saanutkaan syötyä kaikkea. Jauhelihassa oli jotain todella kuvottavaa.
Koitti poikien iltapuuhat. Pojat menivät suihkuun ja itse kävin sitten vessassa samalla; Menkat. Mitäs helvettiä? Piti käydä kuukautiskiertosovelluksesta varmistamassa; kp on vasta 18, ei voi olla menkat. Mutta tätä tuhrua tulee juuri niin ku kuukautiset aina alkaa, on ehkä vähän tummempaa kuin normaalisti. Joku välivuoto sitten varmaan? Arvasinhan, taidan oikeasti olla jotenkin sairas. Kilppari? Polyyppeja? Kohdunkaulan syöpä? Kurkkua kuristi ja itketti. Miksi en voi vaan olla terve?! Tekstaria siskolle: "Taitaa olla kierto aivan sekasin. Ei tästä tuu lasta eikä paskaa!"
Vuoto oli aika runsasta. Vähän väliä kävin vessassa katsomassa rauhottuuko. B tuli kotiin, repesin täysin.
Minä: "I'm scared!!"
B: "You are just pregnant."
Minä: "You don't understand anything. I'm on cycle day 18, it can't be about pregnancy."
Klo 23.00 vuoto lakkasi. Huh! Jospa se oli vaan joku outo vuotelu. Ehkä olen vaan tosi stressaantunut. Väsyttää aivan hulluna. Kotikin tuntuu niin kylmältä. Alamahaa ja alaselkää juili ihan kuin kuukautisten alussa. Käperryin lämpimään B:n kainaloon ja nukahdin sekunnissa.
Aamullakaan ei enää vuotoa. Onneksi! Pahaolo on kyllä aikamoinen. Jospa huvikseni kävisin hakemassa pari testiä. Ostan varmuuden vuoksi useamman kun kuitenkin näyttää vielä negaa ja itseni tuntien stressaan tätä niin kauan kun menkat taas alkaa. Otin testimatskut jo valmiiksi ennen kauppareissua, niin on varmasti mahdollisimman varma tulos. Kotiin päästyä kastoin RFSU:n yliherkän sekä PregCheckin normitestin. Laitoin testit sivuun kun aloin siistimään roskia. Varmaan noin 30:n sekunnin päästä vilkasin testejä ja molemmissa näkyi kirkuvan punaiset kaksi viivaa. Miten tämä voi olla?! Mulla on kp 19!! Luulisi niiden olevan ihan maksimissaan haaleita haamuja, mutta noin selkeitä plussia. "Happy Women's Day," B huusi. "Thank you! I'm Pregnant," vastasin.
Olen nyt ihmetellyt ja pyöritellyt tätä asiaa päässäni koko päivän. Tuijotellut kiertosovellusta ja laskeskellut. Onhan nuo oireet ollut aivan selkeitä, mutta kuka järkevä nyt näillä kiertopäivillä edes kuvittelisi niitä raskauoireiksi?
Illalla tein digitestin, joka näytti raskaana 2-3. Onnekseni olin merkannut tosi tunnollisesti kaikki jutut tuohon kiertosovellukseen, pienetkin nippailut, tuhruttelut, hempeilydraivit ja peiton heilutukset. Tuo 2-3 viikkoa osuu juurikin siihen kp 27 tiputteluvuotoon (todennäköisesti ollut siis ovisvuotoa), seuraavan päivän korkea vietti vahvistaisi oviksen, jolloin tuli näköjään myös heiluteltua peittoja. Oudon lyhyet kuukautiset selittyisi sitten uudella myöhäisellä oviksella. Kp 7 tiputtelu ollut varmasti sitten kiinnittymisvuotoa. Noin laskien kaikki täsmäisi siihen, että myöhäisen oviksen mukaan alkuviikosta olisi kuulunut alkaa kuukautiset, mutta raskauden takia onkin sen sijaan alkanut oireilut.
Eilinen tiputtelu oli sitten jotain mitä en osaa selittää. Aikasemmissa raskauksissa ei ole ollut mitään vuotoja. Se pelottaa. No kaikki pelottaa. Mitä jos tämä onkin joku tuulimuna? Viime kierron lopulla testi oli tyylipuhdas nega, joten ei oikein ole voinut olla mitkään valemenkatkaat.
Nyt olen spekuloinut tätä niin paljon, että pakko vain antaa asian jo olla. Ensi maanantaina varaan alkuraskauden ultran, missä asia sitten varmaan selvinnee, ellei ala joku vuoto ennen sitä. En oikein osaa iloita tätä. Tuntuu niin mahdottomalta, että juuri minä kuuluisin niihin harvoihin joka ois ovuloinu kahdesti kierrossa, viimeisen juuri ennen kuukautisia ja vieläpä raskautunut siitä.
Kuluisipa nämä päivät nyt vaan nopeasti!
Viime kierrossahan halusin testata raskautumisen maksimoimisen myyttejä. Käytössä oli macajauhe, greippimehu, äitiysvitskut ja kaikki mahdolliset kikkakolmoset. Kierto lähenteli loppuaan, mutta ns. kuivaa kautta ei näkynytkään. Tästä kiittelin greippimehua tietenkin. Yllättäen kp 27 yhdellä vessakäynnillä tuli pientä tiputtelua, jota kovasti ounastelin kuuluisaksi kiinnittymisvuodoksi. Kiertonihan on Elionin imetyksen jälkeen ollut lähes kellon tarkka 28 päivää. Tiesin ettei se oikein kuukautisiin voinut liittyä, ei sellaista ollut koskaan ennenkään ollut.
Seuraavana päivänä, kp 28 alamahaa juili aivan kuin kuukautiset olisivat päällä ilman vuotoa kuitenkin. Toive heräsi todella, kuukautiset eivät tällä kertaa alkaneet silloin kun piti. Olin onnesta soikeana. Perkuleen testi näytti sitten kuitenkin samana iltana putipuhdasta negatiivista. Kuukautiset alkoivat seuraavana päivänä. Ne kestivät minimaaliset kolme päivää loppuen aivan kuin seinään.
Kp 7
Kuukautisten loputtua meni muutama päivä, kunnes tänään kp 7 yhden vessakäynnin yhdeydessä tuli jälleen kummallista tiputtelua. Se huolestutti ensin, mutta kuittasin sen sitten lyhyillä kuukautisilla; "jotain pientä oli varmaan jäänyt, mikä sitten viimein tuhrutteli pois." Tilanne taas normalisoitui.
Tässä kierrossahan päätin olla täysin miettimättä raskautumista. Päätin kokeilla stressaamattomuuden voimaa ns. viimeisenä rikottavana myyttinä. Pidin itseni kiireisenä Instagramin ja kuvailujen voimalla. En muistanut juurikaan edes ajatella missä kohtaa kiertoa mennään. En olisi voinut alkuun edes uskoa, että voisin olla stressaamatta, mutta niin kuitenkin onnistuin.
Kp 13
Näin edellisenä yönä unta, että odotin kaksospoikia. Unessa olin järkyttynyt, mutta onnellinen. Se tuntu tosi todelta. Aamulla heräsin ja olin tosi surullinen kun huomasin ettei mulla olekaan söpöä vauvamahaa. Siitä sitten havahduin miettimään, missähän kohtaa kiertoa mennään kun ovulaatio ei ole kolkutellut ovella. Senkin olen tunnistanut aivan satavarmasti joka kierrossa Elionin imetyksen jälkeen. Nyt ei ollut aavistustakaan ovisvuodoista tai -kivuista. En alkanut stressaamaan sitä sen koommin. Toisaalta oli mukava olla yksi kierto ilman oviskipuja.
Kp 15
Heräsin aamulla julmettuun kuvotukseen. Nytkö se noro sitten rantautuu meillekin? Närästi, pieni tuskan hiki meinasi nousta pintaan. Pahaaoloa piti oikein puhallella. Lasi Pepsi Maxia helpotti. Kahvia ei tehnyt mieli yhtään, mutta join sen kuitenkin puoliväkisin. Sen jälkeen olo oli taas normaali. Vein Leonin tarhaan, kunnes kotiin päästyä paha olo palasi. Söin aamupalan väkisin ja polo helpotti taas, eikä kuvotus sitten enää palannut. Päivällä alkoi päänsärky, niskat varmaan niin jumissa. Burana helpotti.
Kp 16
Jälleen pahaolo aamulla. Aamupalan jälkeen olo oli kuin krapulassa. Naureskelin mielessä, kun olo tuntui samalta kuin molempien poikien alkuraskaudessa aina aamupalan jälkeen; ihan kuin olisi edellisenä iltana ollut pidempäänki viihteellä. Hassua, kuinka samanlainen olo voi tulla näin vaikka ei edes ole raskaana. On se naisen kroppa outo! Koko päivän olin ilman rintsikoita, se tuntu mukavalta. Rintsikat ahdisti oudosti. Taas iltapäivällä iski päänsärky, johon Burana tepsi.
Kp 17
Taas pahaolo aamulla. Sisko tuli kylään ja valittelin aamuisia pahoja oloja hänellekin. Outoa, vasta kp 17 ei voinut laittaa edes kuviteltujen raskausoireiden piikkiin, kun kiertokin vasta siinä kohtaa, että edes pahin vainoharhasin ei voinut olla niin tyhmä luullakseen niitä raskausoireiksi tässä vaiheessa. Illalla päänsärkyyn taas Buranaa. Nyt alkoi silmissäkin sumenemaan joka kerta kun nousi äkisti seisomaan. Niskat näköjään todella jumissa.
Kp 18
Helvetti näitä aamuisia pahoja oloja! Olenkohan nyt sittenkään terve? Pitäisi varmaan taas käydä kilppariarvot ottamassa. Päänsärky alkoi jo aamupäivällä ja jälleen Buranaa napaan. Silmissä sumeni nyt myös välillä istualteen ollessa. Tänään ei ollut toista autoa käytössä ja jouduin hakemaan Leonin kävellen tarhasta. Lunta tuli solkenaan, teitä ei oltu aurattu. Elionin kärryt tuntu minietupyörineen enemmänkin lumikolalta. Hengästytti, itketti ja ahdisti. "Saatanan miehet ei koskaan suostuis tähän," pyöri mielessä. Jouduin huilaamaan kolme kertaa matkalla ja lopulta sitten myöhästyinkin Leonin hausta. Tarhassa olivat onneksi vaan pahoillaan mut nähtyään: "Voi sua raukkaa, siellähän on kauhee ilma kävellä." Leonin kanssa todettiin, että mehän otetaan bussi kotiin.
Kotiin päästyä nälkä oli huutava, samalla myös kuvotti todella. Viimein kun ruoka oli valmista, en saanutkaan syötyä kaikkea. Jauhelihassa oli jotain todella kuvottavaa.
Koitti poikien iltapuuhat. Pojat menivät suihkuun ja itse kävin sitten vessassa samalla; Menkat. Mitäs helvettiä? Piti käydä kuukautiskiertosovelluksesta varmistamassa; kp on vasta 18, ei voi olla menkat. Mutta tätä tuhrua tulee juuri niin ku kuukautiset aina alkaa, on ehkä vähän tummempaa kuin normaalisti. Joku välivuoto sitten varmaan? Arvasinhan, taidan oikeasti olla jotenkin sairas. Kilppari? Polyyppeja? Kohdunkaulan syöpä? Kurkkua kuristi ja itketti. Miksi en voi vaan olla terve?! Tekstaria siskolle: "Taitaa olla kierto aivan sekasin. Ei tästä tuu lasta eikä paskaa!"
Vuoto oli aika runsasta. Vähän väliä kävin vessassa katsomassa rauhottuuko. B tuli kotiin, repesin täysin.
Minä: "I'm scared!!"
B: "You are just pregnant."
Minä: "You don't understand anything. I'm on cycle day 18, it can't be about pregnancy."
Klo 23.00 vuoto lakkasi. Huh! Jospa se oli vaan joku outo vuotelu. Ehkä olen vaan tosi stressaantunut. Väsyttää aivan hulluna. Kotikin tuntuu niin kylmältä. Alamahaa ja alaselkää juili ihan kuin kuukautisten alussa. Käperryin lämpimään B:n kainaloon ja nukahdin sekunnissa.
Kp 19 tänään
Aamullakaan ei enää vuotoa. Onneksi! Pahaolo on kyllä aikamoinen. Jospa huvikseni kävisin hakemassa pari testiä. Ostan varmuuden vuoksi useamman kun kuitenkin näyttää vielä negaa ja itseni tuntien stressaan tätä niin kauan kun menkat taas alkaa. Otin testimatskut jo valmiiksi ennen kauppareissua, niin on varmasti mahdollisimman varma tulos. Kotiin päästyä kastoin RFSU:n yliherkän sekä PregCheckin normitestin. Laitoin testit sivuun kun aloin siistimään roskia. Varmaan noin 30:n sekunnin päästä vilkasin testejä ja molemmissa näkyi kirkuvan punaiset kaksi viivaa. Miten tämä voi olla?! Mulla on kp 19!! Luulisi niiden olevan ihan maksimissaan haaleita haamuja, mutta noin selkeitä plussia. "Happy Women's Day," B huusi. "Thank you! I'm Pregnant," vastasin.
Olen nyt ihmetellyt ja pyöritellyt tätä asiaa päässäni koko päivän. Tuijotellut kiertosovellusta ja laskeskellut. Onhan nuo oireet ollut aivan selkeitä, mutta kuka järkevä nyt näillä kiertopäivillä edes kuvittelisi niitä raskauoireiksi?
Illalla tein digitestin, joka näytti raskaana 2-3. Onnekseni olin merkannut tosi tunnollisesti kaikki jutut tuohon kiertosovellukseen, pienetkin nippailut, tuhruttelut, hempeilydraivit ja peiton heilutukset. Tuo 2-3 viikkoa osuu juurikin siihen kp 27 tiputteluvuotoon (todennäköisesti ollut siis ovisvuotoa), seuraavan päivän korkea vietti vahvistaisi oviksen, jolloin tuli näköjään myös heiluteltua peittoja. Oudon lyhyet kuukautiset selittyisi sitten uudella myöhäisellä oviksella. Kp 7 tiputtelu ollut varmasti sitten kiinnittymisvuotoa. Noin laskien kaikki täsmäisi siihen, että myöhäisen oviksen mukaan alkuviikosta olisi kuulunut alkaa kuukautiset, mutta raskauden takia onkin sen sijaan alkanut oireilut.
Eilinen tiputtelu oli sitten jotain mitä en osaa selittää. Aikasemmissa raskauksissa ei ole ollut mitään vuotoja. Se pelottaa. No kaikki pelottaa. Mitä jos tämä onkin joku tuulimuna? Viime kierron lopulla testi oli tyylipuhdas nega, joten ei oikein ole voinut olla mitkään valemenkatkaat.
Nyt olen spekuloinut tätä niin paljon, että pakko vain antaa asian jo olla. Ensi maanantaina varaan alkuraskauden ultran, missä asia sitten varmaan selvinnee, ellei ala joku vuoto ennen sitä. En oikein osaa iloita tätä. Tuntuu niin mahdottomalta, että juuri minä kuuluisin niihin harvoihin joka ois ovuloinu kahdesti kierrossa, viimeisen juuri ennen kuukautisia ja vieläpä raskautunut siitä.
Kuluisipa nämä päivät nyt vaan nopeasti!
Lapsettoman Väärät Luulot Vanhemmuudesta
Satuin tuossa kuuntelemaan Lindan ja Alexan Vauvakuumetta podijakson. Ja siis älä ymmärrä väärin, tykkään molemmista ihan täysillä. Lindan blogia on tullut jo useampi vuosi seurattua.
Mutta siis molemmilla naisilla alkaa olemaan perheen perustaminen ajankohtaista, mikä sitten innosti heitä jakamaan ajatuksia asiasta. Ja voi siis apua, varmasti itsekin silloin joskus muinoin ajattelin ainakin jotkin asiat samalla tavalla. Tosin tässä nykyisessä todellisuudessa ne tuntuu tooooodella kaukasilta. Tästäinnostuneena järkyttyneenä halusin ottaa kantaa muutamaan heidän ajatuksistaan, koska... Jonkun on vain pakko valaista näitä naispoloja :D
"Mä oon just se tyyppi joka testailee välillä tyynyn kaa, et milt mä näyttäysin sit ku mä oon raskaana.."
Tätä en kyllä koskaan tehny. Olin varma et viimeistään raskaana ollessa alkaisin lihomaan ja pelkäsin sitä tosi paljon. Raskaana olossa on omat ihanat puolensa, ja musta oli ihana pukeutua nätisti vielä ihan viimesilläänki. Vauvamahat on söpöjä. Mutta ehkä kuitenki ulkonäön sijaan enemmän odottaisin, miltä oman vauvan liikkeet tuntuu ja kuinka erikoista on oppia tuntemaan vauva jo raskaana ollessa. Sitä sidettä ei tulla kokemaan kenenkään muun kanssa. Toisille raskaanaolo tosin on aivan helvettiä, ja siinä kohtaa ulkonäkö on varmasti ihan toisarvonen juttu.
"Mä haluan vaan elää kaikis pilvilinnoissa ja ajatella vaan sitä ihanaa asiaa, enkä sitä niin ku, ku kaikki on sit sillee, no mutta sitten et nuku enää ikinä.."
Mut siis sä et sit nuku enää ikinä. Haha! :D Ennen vauvaa sitä ei pysty kyllä edes kuvittelemaan, kuinka väsynyt sitä sitten on. Itse en kunnolla muista mitään Leonin vauvakuukausista, ihan vain siksi, että olin koko ajan niin väsynyt. Leon nukahti aina yöunille kolmen-neljän aikaan aamuyöstä ja heräsi aamulla puoli ysin maissa. Päikkärit hän nukkui kahdessa pätkässä, jolloin en itse oikein malttanut nukkua, kun kerrankin sai sitä omaa aikaa. Välillä oli oikein huono olo, kun väsytti niin paljon. Ja sehän, että ei anneta nukkua on kuulemma yksi vanhimmista kidutusmenetelmistä... Ruokia ainaki kannattaa tehdä itselleen valmiiksi pakastimeen, jos jotenkin siihen alun nukkumattomuuteen haluaa valmistautua.
"Mä oon semmonen, et kohtaa ne ongelmat sit ku ne tulee, niit on aivan turha lähtee stressaa etukäteen."
Totta. Eikä siihen hirveesti voi ees valmistuu kun koko elämä menee päälaelleen yhdessä päivässä. :)
"Ja sit mä kärrään nit skidei, mul on semmoset tuplarattaat BogaBoot, sit mä kärrään nit siel Ullanlinnassa ihan huolel ja aina meen Kaivariin aamulla aamulenkille."
:D :D :D Ihana Alexa! Tossa kohtaa en ite edes tiennyt mitkä on BogaBoot. Mutta siis ajatuksenahan tää on hirmu ihana.
"Tää on niin tieksä kliseistä semmonen perus, mut et kyl mä vaan nään sen et on tietsä ne lapset ja ihana perhe ja ihana parisuhde ja mä aion kyl tehdä kaikkeni just siihen että on oikeesti, et voi myös kaiken sen lapsiarjen ja muun keskel sanoo, et on myös se ihana semmonen intohimonen, ja niinku hyvinvoiva parisuhde."
Intohimonen... Hmmm... Tälleen olin sanonu eräässä mun postauksessa "Viimein miehen päästyä kotiin vastassa on kovaäänistä lelumoottorisahaa mukanaan kantava, samaanaikaan sinnetänne sinkoileva ja epämääräisesti rääkyvä taapero, sekä päivästä rähjääntynyt, katsetta välttelevä pieruverkkarivaimo, toinen tissi paljaana ja yrjöltä haiseva vauva kainalossaan." Varsinkin noina vauvakuukausina mulla oli sellainen loppuunkosketeltu olo. Silloin ajatuskin intohimoisesta parisuhteesta tuntu lähinnä taakalta. Mutta onhan se tietenkin hyvä ainaki yrittää pitää se intohimo yllä. Viimeistään sitten kun uskaltaa synnytyksen jälkeen petipuuhia edes kokeilla. Tai sitten kun ylipäätään voisi kuvittelevansa antaa intohimolle mahdollisuutta.
Mutta en siis halua kuulostaa katkeralta vanhalta akalta, tai kaikkitietävältä ja kaiken kokeneelta. Jokaisen lapset kun on niin erilaisia. Omatkin lapset on keskenään niin erilaisia. Monesti lapsettomien ajatukset perheenperustamisesta on tosi tosi auvoisia. Ja toisaalta hyvä niin. Monessa kohtaa ne on vaan väärissä asioissa auvoisia, ja siksi niin monesti vauva-ajan kokeneet kuulostaa kauheen negatiivisilta. Ne oikeat ihanat asiat on sitten niitä, mitä ei ennen lapsia osaa yhtään odottaa. Eikä niitä taida oikein edes ymmärtää ennen sitä, vaikka kuinka yrittäisi selittää.
Eräs vielä lapseton ystäväni kysyi multa eilen, eikö ollut kauheaa, kun yhtäkkiä rakasti jotain enemmän kuin omaa miestään. Oli ihan todella mahdoton selittää, miksi se oli enemmänkin helpottavaa. Se rakkaus kun on niin erilaista, ettei niitä voi oikein edes vertailla. Semmoista ehdottomuutta ei voi kokea ennen kuin on se ikioma vauva sylissä.
Mitä asioita sä kuvittelit ihan väärin ennen lasten saamista?
Mutta siis molemmilla naisilla alkaa olemaan perheen perustaminen ajankohtaista, mikä sitten innosti heitä jakamaan ajatuksia asiasta. Ja voi siis apua, varmasti itsekin silloin joskus muinoin ajattelin ainakin jotkin asiat samalla tavalla. Tosin tässä nykyisessä todellisuudessa ne tuntuu tooooodella kaukasilta. Tästä
"Mä oon just se tyyppi joka testailee välillä tyynyn kaa, et milt mä näyttäysin sit ku mä oon raskaana.."
Tätä en kyllä koskaan tehny. Olin varma et viimeistään raskaana ollessa alkaisin lihomaan ja pelkäsin sitä tosi paljon. Raskaana olossa on omat ihanat puolensa, ja musta oli ihana pukeutua nätisti vielä ihan viimesilläänki. Vauvamahat on söpöjä. Mutta ehkä kuitenki ulkonäön sijaan enemmän odottaisin, miltä oman vauvan liikkeet tuntuu ja kuinka erikoista on oppia tuntemaan vauva jo raskaana ollessa. Sitä sidettä ei tulla kokemaan kenenkään muun kanssa. Toisille raskaanaolo tosin on aivan helvettiä, ja siinä kohtaa ulkonäkö on varmasti ihan toisarvonen juttu.
"Mä haluan vaan elää kaikis pilvilinnoissa ja ajatella vaan sitä ihanaa asiaa, enkä sitä niin ku, ku kaikki on sit sillee, no mutta sitten et nuku enää ikinä.."
Mut siis sä et sit nuku enää ikinä. Haha! :D Ennen vauvaa sitä ei pysty kyllä edes kuvittelemaan, kuinka väsynyt sitä sitten on. Itse en kunnolla muista mitään Leonin vauvakuukausista, ihan vain siksi, että olin koko ajan niin väsynyt. Leon nukahti aina yöunille kolmen-neljän aikaan aamuyöstä ja heräsi aamulla puoli ysin maissa. Päikkärit hän nukkui kahdessa pätkässä, jolloin en itse oikein malttanut nukkua, kun kerrankin sai sitä omaa aikaa. Välillä oli oikein huono olo, kun väsytti niin paljon. Ja sehän, että ei anneta nukkua on kuulemma yksi vanhimmista kidutusmenetelmistä... Ruokia ainaki kannattaa tehdä itselleen valmiiksi pakastimeen, jos jotenkin siihen alun nukkumattomuuteen haluaa valmistautua.
"Mä oon semmonen, et kohtaa ne ongelmat sit ku ne tulee, niit on aivan turha lähtee stressaa etukäteen."
Totta. Eikä siihen hirveesti voi ees valmistuu kun koko elämä menee päälaelleen yhdessä päivässä. :)
"Ja sit mä kärrään nit skidei, mul on semmoset tuplarattaat BogaBoot, sit mä kärrään nit siel Ullanlinnassa ihan huolel ja aina meen Kaivariin aamulla aamulenkille."
:D :D :D Ihana Alexa! Tossa kohtaa en ite edes tiennyt mitkä on BogaBoot. Mutta siis ajatuksenahan tää on hirmu ihana.
"Tää on niin tieksä kliseistä semmonen perus, mut et kyl mä vaan nään sen et on tietsä ne lapset ja ihana perhe ja ihana parisuhde ja mä aion kyl tehdä kaikkeni just siihen että on oikeesti, et voi myös kaiken sen lapsiarjen ja muun keskel sanoo, et on myös se ihana semmonen intohimonen, ja niinku hyvinvoiva parisuhde."
Intohimonen... Hmmm... Tälleen olin sanonu eräässä mun postauksessa "Viimein miehen päästyä kotiin vastassa on kovaäänistä lelumoottorisahaa mukanaan kantava, samaanaikaan sinnetänne sinkoileva ja epämääräisesti rääkyvä taapero, sekä päivästä rähjääntynyt, katsetta välttelevä pieruverkkarivaimo, toinen tissi paljaana ja yrjöltä haiseva vauva kainalossaan." Varsinkin noina vauvakuukausina mulla oli sellainen loppuunkosketeltu olo. Silloin ajatuskin intohimoisesta parisuhteesta tuntu lähinnä taakalta. Mutta onhan se tietenkin hyvä ainaki yrittää pitää se intohimo yllä. Viimeistään sitten kun uskaltaa synnytyksen jälkeen petipuuhia edes kokeilla. Tai sitten kun ylipäätään voisi kuvittelevansa antaa intohimolle mahdollisuutta.
Mutta en siis halua kuulostaa katkeralta vanhalta akalta, tai kaikkitietävältä ja kaiken kokeneelta. Jokaisen lapset kun on niin erilaisia. Omatkin lapset on keskenään niin erilaisia. Monesti lapsettomien ajatukset perheenperustamisesta on tosi tosi auvoisia. Ja toisaalta hyvä niin. Monessa kohtaa ne on vaan väärissä asioissa auvoisia, ja siksi niin monesti vauva-ajan kokeneet kuulostaa kauheen negatiivisilta. Ne oikeat ihanat asiat on sitten niitä, mitä ei ennen lapsia osaa yhtään odottaa. Eikä niitä taida oikein edes ymmärtää ennen sitä, vaikka kuinka yrittäisi selittää.
Eräs vielä lapseton ystäväni kysyi multa eilen, eikö ollut kauheaa, kun yhtäkkiä rakasti jotain enemmän kuin omaa miestään. Oli ihan todella mahdoton selittää, miksi se oli enemmänkin helpottavaa. Se rakkaus kun on niin erilaista, ettei niitä voi oikein edes vertailla. Semmoista ehdottomuutta ei voi kokea ennen kuin on se ikioma vauva sylissä.
Mitä asioita sä kuvittelit ihan väärin ennen lasten saamista?