En koskaan ikinä olisi uskonut joku päivä voivani otsikoida postaustani tällä tavalla. Koko potta-asia on ollut minulle punainen vaate ja olen pelännyt sitä varmasti enemmän kuin Leon. Ajatuskin kuukausien pissa-kakkasodasta ei ole motivoinut ollenkaan alkaa ottamaan vaippaa edes päiväsaikaan pois. 

Tähän asti olin noudattanut yleistä ohjetta alkaa tutustuttamaan taaperoa pikkuhiljaa pottaan. Potta onkin jo vuoden päivät ollut tuttu Leonille. Tosin kaikella muulla tapaa kuin siinä istumalla. Leon tuntui aina vain saavan kohtauksen jos yritin edes houkutella häntä istumaan rakkaalle "puna-auto-potalleen". Viimeinen niitti oli kun kuukausi takaperin yllätin Leonin omasta huoneestaan syömästä pottaan tunkemaansa riisipiirakkaa. Kuinka ihmeessä voisin saada hänet ymmärtämään, että pottaan kuuluu tehdä ne iljettävät tarpeet, kun itse hän mielsi sen ajavan samaa tarkoitusta ruokalautasen kanssa? 

Olimme myös kolmisen viikkoa takaperin kokeilleet yleistä neuvoa vain ottaa vaippa pois ja laittaa pikkuhousut tilalle. "Lapsi alkaa kyllä itsestään haluamaan mennä mieluummin potalle, sillä housuun pissaaminen tuntuu niin iljettävältä." Puolikkaan päivän, neljien pissojen sekä yhden kakalla lattialle maalailun jälkeen laitoimme vaipan visusti takaisin ja hyväksyimme Leonin olevan vaipoissaan vielä kolmikymppisenäkin.

Kipinän hetki


Jokin kuitenkin napsahti päässäni viime viikonloppuna. Päätin ottaa härkää sarvista, unohtaa yleiset suositukset ja miettiä, minkälaiset pottaantotuttelurituaalit toimisi parhaiten juuri meidän pojan kanssa.


  1. Oli selvää, että vuosi sitten ostamassamme potassa oli jotain sellaista, mikä ei istumisessa miellyttänyt Leonia. Voisinko löytää mielekkäämmän potan hänelle?
  2. Ei ollut myöskään epäilystäkään siitä, että Leonille oli ihan sama oliko hänelle vaippa jalassa vai pikkarit. Kakka ja pissa kuuluu tehdä silloin kun siltä tuntuu, missä tuntuu, ihan sama onko sen jälkeen pissat kintuilla vai ei.
  3. Suostuttelu, hurraahuudot ja kehut eivät Leonia hetkauttaneet. Häntähän ei noin vain höynäytetä tyhjänpäiväisillä sanoilla.

Asiaa pohdittua tulin kohta kohdalta seuraaviin ratkaisuiin:

  1. Leon tarvitsee uuden potan. Sellaisen hifistelypotan jossa on mukava istua.
  2. Leon on visuaalinen jäbä ja hänen tarvitsee konkreettisesti nähdä, miten ja mistä pissa tulee ja minne se kuuluisi ohjata. Leon on siis niin kauan kokonaan ilman housuja, kunnes asia on sisäistetty.
  3. Jospa Leon on kosovolaiseen tapaan korruptoitavissa. Hän saattaisi taipua tavoistaan ja olla yhteistyökykyinen, jos vaan hinnasta sovitaan. Myhäilin voitonriemuisasti samalla käsiäni yhteen hieroen, kun sen tajusin: pikkuautot. Pikkuautot ovat Leonin heikoin kohta. 

Sunnuntaina suuntasin Prismaan ostamaan överikallista Baby Björnin selkänojallista pottaa, kasan Hot Wheels pikkuautoja sekä varapalkinnoksi täytettävän namilelun. Kun illalla Leon meni nukkumaan, asettelin taistelukentän valmiuteen tulevan päivän koitosta varten. Matot siirtyivät pois, uusi potta löysi paikkansa olohuoneesta sille varatusta nurkasta sekä pikkuautot ja namit piilotin Pissakeijun kaappiin. Aina pissan tultua pottaan Pissakeiju käy laittamassa kaappiin yhden palkinnon, jonka Leon käy yhdessä äidin kanssa sitten hakemassa.

Show alkakoon


Maanantai aamu koitti. Leon nousi tapansa mukaan sängystä ja heti olohuoneeseen päästyä huudahti "Wau!" ja osoitti uutta pottaa. Aloin ottamaan yövaippaa Leonilta pois ja samalla selitin hänelle, kuinka tänään ei laiteta vaippaa, sillä Pissakeiju toi meille yöllä uuden potan. Leon istui pyynnöstäni potalle samalla ihaillen sen selkänojaa ja irtoavaa pissasäiliötä. Jatkoin selittämistä, "kun Leon tekee sinne pissan, pissakeijulla on Leonille yllätys." Tuossa vaiheessa Leonin mielenkiinto oli jo muualla ja päätin jäädä odottamaan mitä tapahtuu.


Ensimmäisen tunnin aikana kyselin muutaman kerran pissattaako Leonia ja käytin häntä istumassa potalla, tuloksetta kuitenkin. Leon teki ensimmäiset pissat lattialle minun imettäessä Elionia. En voinut muuta kuin katsoa vieressä lattialle pissaavaa poikaa, joka ihmetyksestä soikeana tuijottaa pissasuihkua ja alkaa sitä käsillään haromaan.

Seuraavat pissat Leon teki leikkien lomassa. Ryntäsin paikalle, nostin kiireenvilkkaa pojan potalle, mutta pissasta ei päässyt pottaan pisaraakaan.

Sitten koitti se hetki kun Leon kävi tönäsemässä vauvaa ja laitoin hänet jäähylle. Tuon kahden minuutin aikana Leon oli käynyt pissimässä lelulaattikkoonsa. Kaikki pikkulelut uivat pississä. Epätoivo alkoi iskemään.

Neljäntenä kertana olimme syömässä. Leon ehti lopettaa ruokailun ennen minua. Söin pöydän äärellä, kun hän yhtäkkiä alkoi pissaamaan vierelläni. Koppasin pojan, hän lopetti pissasuihkun, istutin hänet potalle ja Leon jatkoi loput pissasta pottaan. "Jeeeeeeeeeeee! Hyvä Leon! High Five" Jeeeee! Hienosti Leon osasi tehdä pissan pottaan!" Leon katsoi minua ihmeissään, mutta hieman innostuneena. "Katsotaanpas onko Pissakeiju käynyt jättämässä lahjaa Leonille. WOW!!! Hot Wheels! Katso mitä Pissakeiju oli tuonut Leonille!" Siitäkös pojan ilme kirkastui. Hän loikki ympäri kämppää bravoota huutaen uusi pikkuauto käsissään. 

Aikamme autolla leikittyämme, Leon riensi olohuoneeseen ja istui itse potalle, selittäen samalla pissasta sekä pikkuautosta. Potasta alkoi kuulumaan tasainen lorina, joka oli kuin musiikkia tämän mamman korville. Hän teki kuin tekikin pissat pottaan, ihan itse ja omasta vapaasta tahdostaan. Siitähän Leon sai sitten uuden pikkuauton kera hurraa-huutojen. Leikin juju oli mennyt perille. Yhtäkään pissaa ei päivän aikana mennyt enää lattialle.

Taaperon potalle opettaminen

Lapsen potalle oppiminen

Kuinka eroon vaipoista?

Pojan opettaminen potalle

Loppuillan Leon olisi vähän väliä halunnut istua potalla uusi pikkuauto toiveissaan. Selitin kuitenkin hänelle, ettei Pissakeiju palkitse vain muutamasta tipasta. .Koko päivän aikana Leon sai yhteensä kolme pikkuautoa ja päivällisen jälkeisen pissan jälkeen namilelun. Näistä hän oli onnesta soikeana eikä suuttunut vaikkei joka pottailuyrityksestä lahjaa saanutkaan. Yöunille mennessä Leon oli vastahakoinen vaipan päälle pukemisesta.

Tiistaiaamuna Leon heräsi, nousi sängystä, otti vaipan itse pois ja teki pissat pottaan. Kaiken tämän yksin. Tuon päivän aikana Leonille sattui yksi pissavahinko leikkien ohella, kun itse unohdin muistuttaa häntä pissalla käymisestä. Pikkuauton Leon sai selvästi isosta pissasta; Lahjatoiveisista, väkisin tiristetyistä tipoista en palkinnut. Toisena päivänä Leon sai yhteensä kolme pikkuautoa ja yhden täyttökerran namileluunsa.

Taaperon potalle opettelu

Kuinka opettaa lapsi potalle?

Milloin lapsi eroon vaipoista?

Keskiviikkona Leon vielä höpisi joka pottailun jälkeen pikkuautoista, mutta kaikki autot oli jo loppuneet. Palkintoa Leon ei enää potalla käymisestä ole saanut, mutta hurrraahuudot ja ylävitoset kylläkin. Lahjojen loppuminen ei Leonia ole kuitenkaan haitannut ja joka ilta olen joutunut väkisin pukemaan hänelle yövaipat jalkaan, jotka hän itkien hyväksyy.

Noin.

En olisi ikinä uskonut, kuinka helposti Leon voi hänelle sopivilla metodeilla siirtyä pottaan. Olen vieläkin aivan ällikällä lyöty. Toki tiedostan, että kotoa poistuessa vaipat pitää vielä olla, samoin kuin unille mentäessä. Jos Leon vain itse ne hyväksyy. Tänään hän tosin suostui pukemaan vaipan päällensä kauppaan mentäessä vain sillä ehdolla, että saisi pikkuhousut niiden päälle :D Voi apua tältä pojalta löytyy kyllä omaa tahtoa.

Siitä huolimatta, olen pikkumiehestäni niin ylpeä kuin olla ja voi. Ja, noh, itsestänikin hieman, kun viimein uskalsin ryhtyä tuumasta toimeen.

Miten opettaa lapsi potalle?